Mikään ei toimi ilman markkinointia

Maanantai 29.3.2010 - Kauko Niemi

Näin se vain on tässä markkinataloudessa, että mikään ei toimi ilman markkinointia. Kirkkojen sunnuntaisia jumalpalveluksia pitää markkinoida siinä missä HK:n sinistäkin.

Töölön seurakunnan suoramarkkinointikampanja tuotti viime sunnuntaina hyvän tuloksen. Olin palmusunnuntaina laulamassa Töölön kirkon 80-vuotisjuhlamessussa ja yllätys oli melkoinen.

Kuinka ollakkaan, tupa oli melko täynnä - viitisen sataa ihmistä sen sijaan, että normaalisti on 5-15 ihmistä.

Ja kysehän oli onnistuneesta suoramarkkinointikampanjasta. Seurakunta oli postittanut kustin mukana jokaiseen talouteen, jossa on seurakunnan jäsen, suoramarkkinointimateriaalin.

Olisikohan kaikki edes mahtuneet kirkkoon, jos siellä olisi jumalanpalvelusta laulanut seurakunnan alueella asuva Maria Lund.

Ei ole varmasti kaukana, kun kirkko kampanjoi sunnuntaiaamuisia messujaan. Tosin sitä ennen saattaa tulla strategian uudistaminen ja siirtää palvelus toiseen kellon aikaan.

Kommentoi kirjoitusta.

Rekka-autot pitää kieltää

Sunnuntai 14.3.2010 - Kauko Niemi

Rekka-autot pitää kieltää maanteiltä, sillä ne ovat vaarallisia. Tämä on kuta kuinkin samanlainen vaatimus, kuin joidenkin tiettyjen koirarotujen kieltäminen.

Tanskassa on jo kielletty ja monissa maissa keskustellaan, valmistellaan vakavasti niin sanottujen vaarallisten koirarotujen kieltämistä kokonaan.

Tällaisia lakiehdotuksia tekevät ja hyväksyvät vain ihmiset, joilla ei ole ymmärrystä eläimen käyttäytymisestä. Se on aivan sama kuin kiellettäisiin rekka-autojen kulkeminen maanteillä sillä varjolla, että suuri auto on vaarallinen ja aiheuttaa suuria tuhoja.

Yksikään rekka-auto eikä mikään muu auto aiheuta kuolonkolaria kuin ani harvoin tekniikan pettäessä. Vaaratilanteiden aiheuttaja on ajoneuvon ohjaaja.

Ani harvoin on myöskään luonnevikaisia koiria ja jos on, niin niitä saattaa olla missä rodussa tahansa. Vika on tässäkin tapauksessa ohjaajassa, kun koiran käyttäytyminen kehittyy johonkin tiettyyn suuntaan.

Aivan kuin ajokortiton ja täysin kokematon kuski pistettäisiin rekan rattiin ja puikkelehtimaan liikenteen sekaan. Samanlainen tilanne kuin ensimmäiseksi pikkulemmikiksi otettaisiin kaukaasianpaimenkoira. Kannattaa katsoa vielä kerran Myrsky-elokuva.

Lausuntokierroksella oleva suomalaisten siitoskoirien luonnetesti saattaa karsia ne muutamat luonnevikaiset yksilöt, mutta millaisella testillä karsitaan luonnevikaiset koiranomistajat, joiden ei koskaan pitäisi saada koiraa.

Jos rekkakuskilla pitää on ajokortti ja ymmärrys vastuusta, miten isoa ajoneuvoa pitää käsitellä, niin samanlainen ymmärrys ja vastuu on oltava koiranomistajalla. Olkoon koira sitten iso tai pieni.

Tässä suhteessa Ranskassa on ymmärretty mistä hihna kiristää. Siellä on rotuja, joiden hallussapitoon tarvitaan koiranajokortti. Sellainen kortti ei olisi pahitteeksi kaikille koiran omistajille.

Sitä paitsi jonkun rodun kieltäminen johtaa siihen, että lakia kierretään siittämällä kaksi ”pahaa” rotua ja seuraus voi olla vieläkin arvaamattomampi monirotuisten maailmassa.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koira, rekka-auto, vaaralliset koirat

Kaksi viattomuuden perikuvaa

Keskiviikko 10.3.2010 - Kauko Niemi

Timo Räty ja Jouko Ahonen - kumpikin herra on varmaan saanut puhe- ja esiintymiskoulutuksen samalta opettajalta. Niin viatonta ja pyyteetöntä on poikien tapa esittää asiaansa. Heillähän ei ole mitään pahaa mielessään, muuta kuin vain auttaa muutamaa hyväpalkkaista työntekijää silläkin ehdolla että koko Suomi pysähtyy.

Kummassakin tapauksessa voi konkreettisesti huomata mikä merkitys esiintymisellä ja tarkoin valitulla ja omaksutulla tyylillä on. Ahosen ja Rädyn tapauksessa esimerkiksi räksyttävä tyyli saisi varmaan kansan nopeasti barrikaadeille.

Pitkälle saman tyylin on omaksunut myös Matti Vanhanen. Vaikka mies tyrii nykyisin mennen tullen, niin tyylilaji puree ja viattomuuden kautta uskottavuus säilyy yllättävän pitkään.

Suomalaisiin puree matala tasainen ilmaisutapa. Toisille se on luontaisempaa kuin toisille. Anni Sinnemäki on tehnyt vuosia töitä tähän suuntaan, mutta edelleen tyyli tuntuu jotenkin teennäiseltä, eikä istu Annin persoonaan sataprosenttisesti.

Jyrki Katainen sen sijaan on saanut tuloksia Sinnemäkeä nopeammin. Kataisen luontainen matala ääni on hyvällä luottamuksen tasolla, jopa seksistisellä tasolla ja kun mies on lopettanut turhat hötkyilyt on lopputulos vakuuttavaa.

Muistelkaapa millä yksitoikkoisella sävyllä Paasikivi ja Kekkonen asiansa esittivät. Jos et muista niin käy kuuntelemassa YLE:n elävässä arkistossa.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: timo Räty, Jouko Ahonen, esitystyyli