Voiko tiedotusta huonommin hoitaa

Tiistai 26.7.2011 - Kauko Niemi

Ei ole ensimmäinen kerta, kun ihmettelen koiratapahtumista saatavaa tietoa. Saati, että tapahtumista tiedotettaisiin aktiivisesti.

Tiedottamisen alkeellisuus varmasti vääristää käsitystä koiraharrastuksesta. Jos uutisten pääsääntöinen lähde on poliisien raportit koiran puremista tai koirien pahoinpitelystä, Syntyykö siitä tasapainoista kuvaa koiraharrastuksesta.

Voiko tiedottamista enää huonommin hoitaa. Tuskin tai en ainakaan heti muista missä maailman laajuisessa tapahtumassa olisi huonommin hoidettu.

Maailman yksi ykköstapahtuma, Maailman voittajanäyttely Pariisissa oli malliesimerkki. Verkkosivujen tuorein uutinen tapahtuman alettua heinäkuun puolivälissä, oli ja on vieläkin kesäkuun 23 päivältä. Toiseksi tuorein uutinen 31.5.2011.

Virallisten sivujen kielivalinnat ovat Ranskan lisäksi Englanti ja Venäjä. Käytännössä valikko vaihtuu Englanniksi, mutta sisältö pysyy edelleen Ranskankielisenä. Lehdistölle annettiin mahdollisuus pysyä uutisvirrassa antamalla sähköposti. Koskaan ei tullut yhtään viestiä, eikä yhteenkään sähköpostikyselyyn ole tähän päivään mennessä vastattu.

Verkkopavelua oli myös hajautettu niin, että tapahtuman pääsivulta oli linkitetty sponsorin sivulle ja he taas puolestaa kertoivat vain asioista omalta kantiltaan.

Suomen Kennelliitolla ei ole suurtakaan haastetta panna paremmaksi vuonna 2014, kun vastaava tapahtuma järjestetään Suomessa. Toivottavasti Suomessa löytyy hieman enemmän kunnianhimoa, ettei tapahtuma jää pienen (30.000 – 40.000) sisäpiirin salajuhlaksi kuten nyt tapahtui Pariisiissa.

Paljonkohan se maksaisi lisää jos koiranäyttelyistä ja muista tapahtumista saisi ennakkoon perustietoja uutisoitavaksi. Ja löytyyhän aina kaikenlaista tapahtuman ympäriltä, jolla voisi rakentaa tapahtuman kiinnostavuutta. Vain harva tilaisuus kehittyy ja kasvaa ilman riittävää viestintää.

Kyllä tässä on päivittämisen varaa

Lauantai 16.7.2011 - Kauko Niemi

Tällä viikolla päivitin mokkulan ja päivitin puhelinoperaattorin. Pitäisi päivittää sähkösopimus todennäköisesti myös pankin lainat sekä vakuutukset.

Nyt on vielä kolme päivää aikaa päättää Hesarin jatkotilauksesta. Se on vähän samanlainen tilanne kuin 20-vuotta sitten lopettaessani kiinteän lankaliittymän. Tuolloin faktat ja tunteet sekoittuivat sopuisasti.

Mokkulan ja puhelinliittymän päivitys tuo vuodessa yhden New Yorkin matkan verran säästöjä. Tosin sopimukset ovat sen sisältöisiä, että vuoden kuluttua on taas tehtävä sama rumba uudelleen.

Paperilehden tilaaminen ei ole kiinni sen luomasta sisällöllisestä lisäarvosta, vaan siitä rutiinista mihin on aamuisin tottunut. Tällä hetkellä ei aina edes erota onko luukusta tipahtanut pizza-mainos vai hesari. Sen verran lipuskaisia ovat molemmat ja etusivulla tyrkytetään jotakin. Ja jos saisin tilata Hesarin customoituna, niin jättäisin siitä ainakin mainokset, urheilun ja kaikki tv-ohjelmiin liittyvät jutut pois.

Mokkulaa päivittäessäni asiakaspalvelija hymähti ja sanoi, että kyllä tässä on päivittämisen varaa. Tarjouksessa oli näet ilmainen mokkula internet-liittymääni. Minä hullu olin maksanut maltaita mokkulastani ties kuinka pitkään.

Elämä on pelkkää päivitystä. Tietotekniikkayritykset sentään jo tajuavat, että tyrkyttämättä (haluttaessa automaattisesti) yksikään ohjelmisto tai nykyisin myös koneet, eivät pysyisi ajan tasalla saati olisi tietoturvallisia ilman jatkuvia päivityksiä. Niistä ei sentään kehdata rahastaa, sillä markkinoillehan tuodaan puolivalmiste, jota sitten vauhdissa kehitetään. Samoin autoni on nyt valmistajan pyynnöstä päivitetty kolmasti.

Eikös sitouttavaan asiakassuhteeseen kuuluisi kertoa uusista edullisemmista vaihtoehdoista laskunsa kiltisti maksaville asiakkaille, eikä repiä heiltä ylihintaa. Antaisi hyvän kuvan asiakaspalvelusta, jos tulisi viesti siitä kuinka voitte alentaa merkittävästi maksujanne.

Tämän kierroksen jälkeen tuntuu, että kaikki ostamani palvelut on pistettävä katkolle ja kilpailutettava vähintään kerran vuodessa ja samalla tunteettomasti arvioitava niiden todellinen arvo. Onhan se valitettavan työlästä.

En haluaisi kadota bittinä taivaaseen

Torstai 14.7.2011 - Kauko Niemi

Mihin katosi minun yksi mukavimmista kavereista? Bittinä taivaaseen vai sinne ihan oikeasti. Entä japanilainen kaverini, joka ilmestyi 3 viikkoa maanjäristyksen jälkeen. Oudosti on kateissa myös kotimainen kaverini, jonka viimeiset jäljet minulle päättyvät 8.4.2011.

Netti ja niin sanottu sosiaalinen media on luonut uudenlaisia kaveruuksia yhteisöllisyyden kulttuuriin. Ihmisiä tulee ja menee bittivirtoina, eikä siinä mitään ihmeellistä. Näinhän sitä tapahtuu kadullakin ja seuraavalla kerralla taas morjestetaan, vaihdetaan muutama sana ja jatketaan hyvän päivän tuttavuutta. Sukulaisia tavataan häissä ja hautajaisissa ja päivitetään elämäntilanne.

Netissä into häviää nopeasti. Osa katoaa jo muutaman viestin jälkeen. Toisille viestitetään muutaman kerran vuodessa tai vain kerran vuodessa toivotetaan joulua, jos nyt sattuu elämään kulttuurissa, missä joululla on arvonsa.

Nyt olen kuitenkin joutunut pysähtymään ja miettimään kolmea tapausta syvemmin. Entä kun kolme mukavaa ja paljon tekstiä vaihtanutta ihmistä katoaa, eikä jätä jälkiä.

Tosin yksi näistä kolmesta on ilmestynyt takaisin. Hänestä ehdin jo huolestua Japanin maanjäristyksen jälkeen. Hän on tullut tutuksi valokuvauksen tiimoilta. Japanilainen muotikuvaaja, jonka tekemisistä voi jopa oppia jotakin.

Maanjäristyksen jälkeen kesti kuitenkin reilu kolme viikkoa, ennen kuin hän ilmaisi itsestään. Monta asiaa ehti jo pyörähtää mielessä vaikka tiesinkin, ettei hän asunut pahimmalla alueella. Toisaalta hän matkusti paljon työnsä takia. Maailma oli hänen kohdallaan vain niin sekaisin, etteivät normaalit rutiinit sujuneet.

Tapaus kaksi. Viimeiset jäljet huhtikuun alussa. Useamman kerran viikossa vaihdoimme kuulumisia. Tiesin niin työmatkat kuin lomamatkatkin. Tiesin viikon fillarilenkit. Meitä yhdisti fillarointi. Mitään mystistä ei chattailyssämme ollut kuin että se loppui kuin kananlaulu, eikä hiiskaustakaan sen jälkeen.

Eräänä päivänä saan viestin suomenkielellä kirjoitettuna ventovieraalta ihmiseltä. Pian selvisi, että hän on brasilialainen, joka asuu Etelä-Ranskassa ja harrastaa Suomenkieltä ja monia muitakin kieliä. Hänen suomentaitonsa oli häkellyttävä, vaikkei koskaan ole Suomessa asunutkaan. Kahdesti täällä käynyt turistina.

Tämä teki minuun vaikutuksen ja tarjouduin korjaamaan ja antamaan palautetta jokaisesta hänen sähköpostistaan. Hän kirjoitti perheestään. Tunsin hänen siskonsa Brasiliassa ehkä paremmin kuin omani. Kuvia oli liki jokaisessa viestissä.

Pian hän ryhtyi käymään läpi erästä Suomenkielen oppikirjaa. Teki kirjan harjoitukset ja tarkistutti ne minulla. Olin brasialais-ranskalaisen henkilön Suomenkielen virtuaaliopettaja. Henkilön, joka oikeastaan kirjoitti parempaa Suomea kuin moni suomalainen.

Kohta tulee vuosi kuluneeksi, kun erään harjoituksen palautuksen jälkeen ei tullutkaan kohteliaan innostunutta kiitosta eikä lisäkysymyksiä. Eikä sen jälkeen mitään viestiä ikinä.

Ketään näistä kolmesta esimerkkitapauksesta en ole tavannut henkilökohtaisesti. Kirjoittamisen ja kuvien perusteella oli syntynyt mielikuva muusta kuin virtuaali-ihmisestä.

Ensiksi olen pysähtynyt miettimään, onko mitään korrektia tapaa selvittää mitä on tapahtunut. Kenenkään fyysistä osoitetta ei ole tiedossani, jotta voisi pyytää ”poliisin” tarkistamaan tilannetta. Toisaalta voihan olla, että jokin ennalta varoittamaton kyllästymispiste tuli eteen yht´äkkiä.

Vielä enemmän olen ryhtynyt miettimään kuinka pitäisi järjestää omat asiat, jos jonakin päivänä ei olekaan kykeneväinen vastaamaan kaikenmaailman viesteihin ja etenkin niihin joiden lähettäjä on henkisesti lähellä vaikkakin fyysisesti kaukana. Siinä olisi kehittämisideaa FB:lle tai kenelle tahansa. En haluaisi kadota bittinä taivaaseen.

Ei koskaan aikaisemmin

Keskiviikko 13.7.2011 - Kauko Niemi

Suurin osa, veikkaanpa että kaikki, koiranomistajista on sanonut vähintään kerran, että meidän koira ei koskaan ole aiemmin käyttäytynyt tuolla tavoin. Monet ovat joutuneet sanomaan ja tunnustamaan ihmettelynsä useammankin kerran koiran eliniän aikana.

Näin se on ja tulee olemaan. Koira tuottaa omistajalleen yllätyksiä tämän tästä. Koira on luontokappale, eikä ohjelmoitu robotti tai kuten säännöillä, määräyksillä puhki peloteltu ihminen.

Koira yllättää omistajansa kovin helposti kun seuraa uutisotsikoita, liiankin helposti. Se kiltti, koulutettu ja aina mallikkaasti käyttäytyvä koira onkin hyökännyt lajitoverinsa tai ihmisen kimppuun. Koira rassukka on mahdollisesti kokenut tilanteen tavalla tai toisella uhkaavaksi ja ryhtynyt puolustamaan itseään. Kokenut tilanteen sellaiseksi mitä aiemmin ei ole kohdalle sattunut, vaikka koiraa onkin sosiaalistettu pennusta lähtien mennen tullen monin eri tavoin.

Kokonaan toinen asia on se, että miten koira voi olla vapaana ja hyökätä? Tälläkin hetkellä koiraa pidetään kiinni tai se on oltava hallittavissa. Siis ei juoksennella pitkin metsiä ja polkuja vaikka se kuinka tuntuisikin parhaalta mitä rakkaalle koiralle voi juuri nyt tarjota.

Kyse ole koiran koosta tai rodusta eikä yksilöstä. Mäyräkoira on jalostettu jahtaamaan mäyriä koloistaan ja kun tutkitaan yhdysvaltalaisia vakuutustilastoja, niin eniten on korvattu mäyräkoirien tekemiä tuhoja. Pieni koko, ärhäkkä luonne, voimakas purukalusto tekevät tehtävänsä, kun koiran vaisto laukaisee yllätyksen.

Koskaan ei pitäisi tulla - ei koskaan aikaisemmin tilaisuutta. Ei koirasi muista niitä ohjeita, jota olet sille antanut – ei saa metsästää luonnon eläimiä (siihenhän se on luotu), ei saa purra vastaantulevia ihmisiä tai toisia koiria.

Lähdetään siitä, että luonnon eläin provosoituu sellaisista asioista, joita sinä et parhaalla tahdollakaan pysty ymmärtämään saati ennakoimaan. Nämä tilanteetkin on kuitenkin hallittava.

Maailman hyödyllisin nettipalvelu lopetettiin

Maanantai 11.7.2011 - Kauko Niemi

Ravintokoodi.fi palvelu tuli tiensä päähän. Nyt kysyn miksi kaikkien aikojen hyödyllisin palvelu pitää lopettaa. Palvelun kehittäjä ja ylläpitäjä Kesko ilmoittaa vain, ettei ollut riittävästi käyttöä.

Mitä se sitten tarkoittaakaan. Se ei vaikuttanut riittävästi K-ketjun myyntiin. Se lienee liian kaukana arkiostosten tekemisestä. Reseptiin kun laittaa että kolme Pirkka munaa ja 3 dl Pirkka vehnäjauhoja ja lusikallinen Pirkka leivinjauhetta, niin ihminen yksinkertaisimmillaan uskoo, että muu vehnäjauho ei leivontaan käy kuin Pirkka. Näin se markkinointi toimii yksinkertaisimmillaan.

Mutta tuo Ravintokoodi.fi keräsi ja eritteli kaikki ravintoaineet, jota K-kaupasta olin ostanut ja vain sillä vaivalla, että vilautin Plussa-korttia.

Vaikka olen koko ison ikäni lueskellut tuoteselosteita, valinnut terveellistä ruokaa, lukenut varmaan tuhansia sivuja ruoan koostumuksesta, niin kokonaisuus on aina jäänyt hämäräksi. En ole koskaan ymmärtänyt että onko ostamassani ruoassa suosituksiin nähden riittävästi C-vitamiinia, mistä saan ne liiat kolestrolit tai kaiken kaikkiaan mikä on ruokakorini ravintoarvo ja koostumus.

Käytin palvelua reilut kaksi vuotta ja opin tekemään valintoja sata kertaa paremmin kuin lukemalla tuoteselosteita. Opin seuraamaan mielihalujeni suuntaa ja panna stopin sivuraiteille. Ja pystyin myös tyydytyksellä toteamaan, että hiilihydraattini oli jatkuvasti reilusti alle suositusten vaikken mikään himokarppaaja olekaan.

Sitä en tässä tapauksessa ymmärrä, ettei tällaiselle palvelulle löytynyt käyttöä. Mitä kummallisimmille viihdepalveluille löytyy käyttäjiä vaikka kuinka.

Kuitenkin ihmiset jahkaavat ruokatiedon kanssa. Kokonaisuutta ei hevin kukaan ymmärrä ja yksittäisten ruoka-aineiden kanssa pähkäileminen ei johda mihinkään. Pelkäänpä että K-ryhmä ei satsannut palvelun esittelyyn riittävästi. Harvoin sitä näkyi K-ruokakauppojen ilmoituksissa.

Paitsi se huikea määrä tietoa aina jokaista hivenainetta myöden, niin palvelu oli juuri niin vaivaton kun käytettävän palvelun pitää olla. Samalla kun näytät plussakorttiasi, niin kaikki ostostesi ravintoarvot siirtyivät palveluun. Ei tarvinnut tehdä ainuttakaan tiedonsyöttöä. Ainostaan sopimus, että tiedot siirtyvät.

Palvelua kehuessani, moni sanoi, että hän käyttää myös muita kauppoja kuin K-ketjun kauppoja. Niin minäkin käytin. Ruoan määrän absoluuttinen totuus ei paljastunut, mutta suhteet kyllä ja niiden ohjaava vaikutus. En kertaakaan tietoisesti mennyt S-ryhmän kauppaan ostamaan suolapussia  huijatakseni Ravintokoodi.fi-palvelua.

Käyttäydyin eri kaupoissa samalla ravintokoodin opettamalla tavalla. Enkä usko että Rainbow- ja Pirkkatuotteilla olisi niin suuria koostumuksellisia eroja, jotta niillä olisi ollut merkitystä tässä ruokasodassa.

Jos K-ketjun todellinen syy oli palvelun liian kaukainen vaikutus päivittäiseen markkinointiin, niin tämä palvelu kuuluisi ehdottomasti Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle. Jopa niin, että tiedot siirtyisivät myös S-korttia vingutettaessa.

Tällaisella palautteella olisi varmasti ajan mittaan suurempi merkitys ihmisten terveyteen kuin kalliilla rasvasodilla ja muilla hetken kampanjoilla. Vielä ehtinee lunastaa perusdatan K-ryhmältä.

Linnanmäellä on vakavan arvioinnin paikka

Sunnuntai 3.7.2011 klo 19.39 - Kauko Niemi

Kun toimitusjohtaja käyttäytyy kuin Linnanmäen toimitusjohtaja Risto Räikkönen, on vain yksi arvio. Hän ei ole tehtäviensä tasalla.

Hän elää jotain muuta kuin tätä päivää. Tuskin hän on tietoinen mitä nykyaikaisessa verkossa ja siellä käytävissä keskusteluissa tapahtuu ja ennen kaikkea kuinka nopeasti.

Televisio-ohjelmia tai lehtiä kun ei vaan tehdä Linnanmäen markkinointitavoitteiden mukaan. Kyllä medialla on ihan ikiomat linjauksensa, joihin räikkösillä ei ole syytä puuttua tai edes yrittää määräillä.

Tuskin kukaan tulee Linnanmäellekään vaatimaan millaisia laitteita heidän on ensi kaudeksi hankittava.

Tällaisia täydellisiä floppeja valitettavasti tapahtuu, vaikka koulutusta ja konsultointia olisi saatavissa yllin kyllin. Joillakin ihmisillä vain on synnynnäinen musta aukko, johon ei oikein tunnu mikään auttavan.

Linnanmäen kohdalla tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Muutama vuosi sitten nousi kohu kirjallisista ohjeista, joiden mukaan kukaan muu ei saanut puhua medialle kuin toimitusjohtaja. Ja kerrottavien asioiden oli oltava vain positiivisia.

Tämä ajattelu on täysin luonnotonta. Ei ole sellaista organisaatiota tai sellaista ihmistä, jolle ei tapahtuisi myös negatiivisia asioita tai vähintäänkin vähemmän kiiltokuvamaisia asioita. Paasikiven patsaan jalustasta kannattaa ohimennen lukea, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden myöntäminen.

Tässä se haaste onkin tämän päivän viestinnässä, jota kukaan ei pysty eikä ehdi vahtimaan. Nyt kannattaa miettiä kuinka uskottava ja inhimillinen on viestinnässään sekä hyvässä että pahassa.

Minullakin on Facebook ystäviä, joiden uskottavuus on kadonnut aika päivää sitten. Tiedän organisaatioita, joihin ei voi uskoa ja luottaa. Ei kenelläkään voi olla joka päivä hyvä, ainutlaatuisen aurinkoinen aamu. Ei se ole uskottavaa. Joku aamu on, joku aamu ei ja jonakin aamuna suorastaan vituttaa.

Viestinnässä inhimillisyyttä ja uskottavuutta kannattaa ylläpitää ja kasvattaa. Se kiiltokuvapuoli rapisee jonakin päivänä joka tapauksessa. Meillä on riittävästi nokioita ja trainerhouseja.

Nokiaakin lyötäisiin nyt kevyemmin, jos se olisi viestinnällään inhimillistänyt itsensä, eikä kontrolloinut jokaista sanaa ja sanomista lakimiesten turvin. Viestinnän ja totuuden toleranssi ei voi olla liian iso. Siloteltu kupla puhkeaa ennemmin tai myöhemmin. Nykyisessä viestintäkentässä nopeammin.

Jos nyt joku organisaation johdossa kuvittelee kuin Risto Räikkönen, että median tehtävänä on edesauttaa hänen tavoitteitaan positiivisilla jutuilla, niin silloin ovat omat ja median tavoitteet menneet hieman sekaisin.

Ymmärrystä kannattaisi kehittää tai lähteä poimimaan marjoja metsään.