Keskiviikko 30.11.2011 - Kauko Niemi
Kaikki tavoitteet eivät ole toteutuneet eli robotti en ole minäkään - onneksi. Pahintahan tavoitteista jäämiseen on tietenkin se, ettei tarkalleen tiedä mistä kiikastaa vaikka kuinka pitää kirjaa ja mittaa tekemisiään.
Pahin pettymys on se, että painon lasku on pysähtynyt ja paino pysynyt kutakuinkin samassa vaikka sen olisi tavoitteen mukaan pitänyt laskea puoli kiloa viikossa. Toisaalta alku oli jonkin verran reippaampaa, joten tuo puolikiloa viikko on toteutunut, mutta pysynyt paikoillaan viimeiset noin neljä viikkoa. Nyt on siis syöty tuo alkukiihdytys.
Nyt pitäisi siis aloittaa loppukiihdytys, joka kestää 10 viikkoa puolen kilon viikkovauhdilla. Itsetutkiskelun paikka on nyt kohdallaan. Kummassa tapahtuu lipeämistä syömisessä vai liikunnassa.
Päätavoite verenpaine oli tänä aamuna marraskuun lopun kunniaksi 76/119. Tämä on se taso, jolla nyt liikun. Lääkäritädille voisi lähettää viestin haluaako hän takaisin kirjoittamansa lääkereseptin.
Toinen tavoite, vai pitäisikö sanoa sivutuote, on myös hyvin pulkassa. Kisakallion urheiluopistossa pariviikkoa sitten tehty kuntokartoitus kertoo peruskunnon olevan erittäin hyvän ja se vaarallinen rasva sisävyötäröltä on sulanut normaalille tasolle.
Kuntoilun kohdalla Suunnon sykemittarin asettama kuukauden tavoite marraskuussa toteutui 87 prosenttisesti. Faktoina se tarkoittaa 32 suoritusta, joihin käytin aikaa 37:48:28 tuntia. Lokakuussa suorituksia oli tasan sama määrä, mutta kestoltaan neljä tuntia enemmän. Oma näppituntumani on, että marraskuun suoritteet eivät olleet riittävän korkeasykkeisiä.
Tähän kun lisätään vielä niin sanottu arkiliikunta, jota ilmaisee päivittäiset askeleet. Niitä kertyi päivittäin keskimäärin 10299 askelta jokaisena marraskuun päivänä.
Liikunnan määrässä ei ole tapahtunut mullistuksia. Laadussa on petraamisen varaa, vaikken siinäkään ei kovin hakoteillä ole. Fillarin rasitustesti Kisakalliossa osoitti aivan ideaalikäyrää eri kuormituksilla.
Ruokapuoli menee mututuntumalla ja painon laskun hidastuminen taitaa mennä ruokailun piikkiin.
Edelleenkään en osaa juoda tarpeeksi. Pahaa pelkään, että ruoan laadussa en ole lipsunut paljoakaan paitsi ehkä hieman lisää pitäisi syödä proteiinia. Sen sijaan määrä lienee se todellinen syyllinen vaikka edelleenkin käytän leipälautasta ruokalautasena.
Lopputoteamuksena marraskuulta pitää vielä muistaa, että tämä on harvinainen syksy moniin vuosiin, kun ei ole ollut ainuttakaan tuhinaa eikä röhinää. Koputan puuta!
Luottavaisin mielin jouluun. Se ei tule tuottamaan ongelmia, sillä minulle joulun tuo musiikki ei ruoka eikä herkut. Yhtään piparia, pullaa, kakkua tai muutakaan hiilarimössöä ei todennäköisesti ilmesty tähän huusholliin. Alkoholitoleranssi jatkuu nollalinjalla.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
kunto,
terveys,
liikunta
|
Torstai 24.11.2011 - Kauko Niemi
Viisi vapaaehtoistoimijaa saa ensimmäisen kerran myönnetyt oikeusministeriön demokratiapalkinnot. Palkinnon tarkoitus on tehdä tunnetuksi suomalaista demokratiaa ja kansalaisyhteiskuntaa.
Huomenna jaetaan Eläinsuojeluyhdistysten Topeliuspalkinto, joka kuuluu myös samaan sarjaan, vapaaehtoiseen, hyvään toimintaan.
Demokratiapalkinnon saavat Eläkeliiton Ylistaron yhdistys, Käpy - Lapsikuolemaperheet ry, Luetaan yhdessä -verkosto, Otto-Ville Mikkelä ja Regina Wittsberg.
Palkinnot jaetaan nyt ensimmäistä kertaa. Tänä vuonna palkinto toteutetaan oikeusministeriön, Raha-automaattiyhdistyksen, Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n ja Ylen Ykkösen aamu-tv:n yhteistyönä.
Euroopan vapaaehtoistoiminnan vuoden 2011 kunniaksi palkinnon teemana oli vapaaehtoistoiminta.
Demokratiapalkinnon tarinat ovat monin verroin koskettavampia kuin yhdenkään julkkiksen vääränlainen pukeutuminen, joka toinen kuukausi julkisuuteen lausuttu erouhkaus tai törttöily jossakin tapahtumassa.
Yksi suurimpia vapaaehtoistoimijoita ovat koiraihmiset. Suomessa erilaisissa koirakerhoissa ja rotujärjestöissä toimii satojatuhansia ihmisiä rakkaudesta eläimiin, ilman palkkaa ja aikaa säästämättä.
Vaikkei demokratiapalkinto tällä kertaa suoraan kohdistunutkaan koiramaailmaan, niin tässä vaiheessa haluan nostaa esiin tämän arvokkaan työn ilman konkreettista rahaa tai muuta palkintoa.
Ilman huikeaa määrää vapaaehtoistyötä, monen koiran elämä ja erityisesti koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus ja ymmärrys olisivat kovin vajavaisia.
Virallisesti demokratiapalkitut jakavat 10 000 euron summan, jonka tarkoitus on kannustaa toiminnan jatkamiseen, sen kehittämiseen tai vapaaehtoisten kiittämiseen. Tasavallan presidentti Tarja Halonen luovuttaa palkinnot 8. joulukuuta Vapaaehtoistoiminnan juhlaseminaarissa Helsingissä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
vapaaehtoistoiminta
|
Torstai 17.11.2011 klo 11.12 - Kauko Niemi
Viime viikonloppuna seurasin ajokoirien Suomen Mestaruus ajokoetta Kilpa 2011 tapahtumia netin välityksellä uutisointimielessä, kun Polvijärvelle, Pohjois-Karjalaan ei tuntunut mielekkäältä matkustaa.
Kilpa 2011 oli saanut omat sivunsa, joihin Suomen Ajokoirajärjestön tulospörssisivu tien linkitti. Kennelliiton tiedote ohjasi tapahtuman Facebooksivuille. Tilaisuuden järjestäjän Pohjois-Karjalan Ajokoirayhdistyksen ajankohtaissivulla asia oli mainittu mutta linkitykset puuttuivat.
Käytännössä osoittautui, että Facebook oli parhaiten ajan tasalla. Helppoa se ei ollut. Jos olisi kovasti kiinnostunut mitä ajokoirarintamalla oikeasti tapahtuu, on tieto varsin hajallaan.
Todettakoon vielä, että ajokoiratieto ei ole ainoa koiratieto, joka on hajanaista ja vaikeasti seurattavissa.
Taustallahan on luonnollisesti se, että koiramaailman tieto jakautuu monitasoiseen matriisiin. Rotuja on yli 300. Rotujärjestöjä on melkein yhtä paljon. Toisaalta toiminta hajautuu alueellisiin järjestöihin. Esimerkiksi Ajokoirajärjestöllä on 18 alueellista ajokoiraverkkosivua.
Tuohon toiminnalliseen matriisiin kun yhdistetään tekniikkamatriisi, omine nettisivuineen, Facebookeineen tai rotujärjestöjen tai liittojen tarjoamia verkkoalustoihin, on tietohäkkyrä riittävän monimutkainen ja vaikeasti hallittava. Sisällöntuottajille se on melkoinen haaste. Tätä virallista puolta höystää ja sekoittaa vielä monet koirakeskustelupalstat.
Viikonlopun esimerkki osoitti, että valmis kansainvälinen tekninen alusta Facebook osoittautuu helpoksi ja nopeaksi tavaksi päivittää tällaista hektistä tietoa. Facebook-tieto tulee ja menee päiväkohtaisesti, muttei ole hallittavissa vaikkapa jälkipolville.
Pysyvämpään tiedon säilyttämiseen tarvitaan siis tupla tai jopa tripla päivitystä riippuen palveluiden integraatiosta. Ongelmaa monimutkaistaa jatkuva pula ja osaaminen sisällöntuottajista. Joiden pitäisi vielä mieluusti olla osaavia, palkattomia talkooihmisiä.
Verkkopalvelujen kehitys on haasteellista. Erityisen haasteellista on siirtää niin sanotut mainostajat lehdistä verkkoon. Lehtien painaminen pienillä levikeillä on kohtuuttoman kallista verkkoon verrattuna.
Kilpa 2011 oli onnistunut saamaan 82 linkkiä yhteistyökumppanisivuilleen ja kahdeksan etusivulle. Oliko sivu perustettu vain mainostajia varten, vaikka online-tieto pyöri Facebookissa.
Lähivuosien aikana tullaan näkemään monia kokeiluja ja rakennemuutoksia koiratiedon jakelussa.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
koira,
verkkopalvelut
|
Torstai 17.11.2011 - Kauko Niemi
Viime viikonloppuna seurasin ajokoirien Suomen Mestaruus ajokoetta Kilpa 2011 tapahtumia netin välityksellä uutisointimielessä, kun Polvijärvelle, Pohjois-Karjalaan ei tuntunut mielekkäältä matkustaa.
Kilpa 2011 oli saanut omat sivunsa, joihin Suomen Ajokoirajärjestön tulospörssisivu tien linkitti. Kennelliiton tiedote ohjasi tapahtuman Facebooksivuille. Tilaisuuden järjestäjän Pohjois-Karjalan Ajokoirayhdistyksen ajankohtaissivulla asia oli mainittu mutta linkitykset puuttuivat.
Käytännössä osoittautui, että Facebook oli parhaiten ajan tasalla. Helppoa se ei ollut. Jos olisi kovasti kiinnostunut mitä ajokoirarintamalla oikeasti tapahtuu, on tieto varsin hajallaan.
Todettakoon vielä, että ajokoiratieto ei ole ainoa koiratieto, joka on hajanaista ja vaikeasti seurattavissa.
Taustallahan on luonnollisesti se, että koiramaailman tieto jakautuu monitasoiseen matriisiin. Rotuja on yli 300. Rotujärjestöjä on melkein yhtä paljon. Toisaalta toiminta hajautuu alueellisiin järjestöihin. Esimerkiksi Ajokoirajärjestöllä on 18 alueellista ajokoiraverkkosivua.
Tuohon toiminnalliseen matriisiin kun yhdistetään tekniikkamatriisi, omine nettisivuineen, Facebookeineen tai rotujärjestöjen tai liittojen tarjoamia verkkoalustoihin, on tietohäkkyrä riittävän monimutkainen ja vaikeasti hallittava. Sisällöntuottajille se on melkoinen haaste. Tätä virallista puolta höystää ja sekoittaa vielä monet koirakeskustelupalstat.
Viikonlopun esimerkki osoitti, että valmis kansainvälinen tekninen alusta Facebook osoittautuu helpoksi ja nopeaksi tavaksi päivittää tällaista hektistä tietoa. Facebook-tieto tulee ja menee päiväkohtaisesti, muttei ole hallittavissa vaikkapa jälkipolville.
Pysyvämpään tiedon säilyttämiseen tarvitaan siis tupla tai jopa tripla päivitystä riippuen palveluiden integraatiosta. Ongelmaa monimutkaistaa jatkuva pula ja osaaminen sisällöntuottajista. Joiden pitäisi vielä mieluusti olla osaavia, palkattomia talkooihmisiä.
Verkkopalvelujen kehitys on haasteellista. Erityisen haasteellista on siirtää niin sanotut mainostajat lehdistä verkkoon. Lehtien painaminen pienillä levikeillä on kohtuuttoman kallista verkkoon verrattuna.
Kilpa 2011 oli onnistunut saamaan 82 linkkiä yhteistyökumppanisivuilleen ja kahdeksan etusivulle. Oliko sivu perustettu vain mainostajia varten, vaikka online-tieto pyöri Facebookissa.
Lähivuosien aikana tullaan näkemään monia kokeiluja ja rakennemuutoksia koiratiedon jakelussa.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
koira,
verkkopalvelut
|
Perjantai 11.11.2011 - Kauko Niemi
Hyvinvointiprojektini on nyt kestänyt 27 viikkoa. Viimeisen kolmen viikon aikana painonlasku on ollut pysähdyksissä. Asiasta en ole panikoinut. Olen mieluumminkin antanut elimistölle sopeutumisaikaa. Etenkin kun taas kolmen viime päivän aikana lasku on käynnistynyt uudelleen.
Painon pysähdyksestä huolimatta olen silti edellä suunnittelemaani eli puoli kiloa viikossa. Nyt kokonaispainoslasku on 16 kiloa. Lopullinen tavoite on siis neljän kilon, eli kahdeksan viikon päässä.
Päätavoite, verenpaineen taso on sitä vastoin pysynyt erittäin hyväksyttävällä tasolla.
Ensi viikon keskiviikkona menen Kisakallion testeihin. Silloin paljastuu kuntotasoni virallisesti. Silloin paljastuu sekin, että pitääkö kotivaaka paikkansa, ettei painoa ole lähtenyt juurikaan muusta kuin läskistä. Näin ainakin hartaasti toivon.
Olen seurannut entistä kiinnostuneempana netti ja lehtikirjoittelua karppauksesta. Keskustelu, niin kuin kaikki keskustelu netissä näyttää muuttuvan yhden asian kärjistykseksi ja liippaa läheltä vihapuheita. Todella sääli.
Karppaajat syyttää, jopa uhkaa tutkijoita ja niin sanotun virallisen ruokanäkemyksen puolustajia. Toisaalta yksi maamme korkeimmista ruokaviranomaisista esitti jyrkästi kannan, että ihminen tarvitsee leipää jo kuidunkin takia.
Kaikki karppauskeskustelun osapuolet asettuvat yhden totuuden taakse, vaikka jokainen ihminen on yksilö ja ruoka käyttäytyy eri tavoin eri ihmisten elimistössä.
Kuituakin saa vaikka mistä pellava- ja marjarouhetta on helppo sekoittaa vaikka minkälaiseen ruokaan. Pellavarouheessa on vain 5 prosenttia hiilihydraatteja.
Sen sijaan, että kiisteltäisiin yksittäisten ruoka-aineiden tarpeellisuudesta pitäisi oppia ymmärtämään ravintokokonaisuutta ja ennen kaikkea kuuntelemaan itseään. Ei jokaisen aterian jälkeen vaan viikkojen kuluessa. Olen aiemminkin painottanut, että ainakin minulla muutokset kestävät 2 – 6 viikkoa. Ja yönylitemput eivät silloin auta.
Siis joka tapauksessa olen tyytyväinen mitä nyt on tapahtunut. Olen myös karppaaja omalla tavallani, vaikken mitään virallista karppaussääntöä noudatakaan tai ainakaan tiedä noudattavani.
Ruoka on minulle edelleen lääke, jota pyritään ottamaan sopiva määrä ja kokonaisuus hahmottuu niin, että hiilareita, propeeneita ja rasvaa on kutakin kolmannes.
Ehkä nämä uuden elämän ensimmäiset 27 viikkoa ovat menneet vieläkin vähemmillä hiilareilla. Sillä ainoa radikaali ruokamuutos on ollut, etten ole toukokuun alusta lähtien syönyt lainkaan leipää tai pullaa. Ja erittäin harvoin ostan ruokaa, jossa tuoteselosteessa hiilareden määräksi on ilmoitettu yli 11 g/100 grammaa kohden.
Toinen radikaali lisäys elämään on ollut liikunta. Olen aiemminkin liikkunut, mutta siitä on puuttunut korkeasykkeiset harjoitteet. Ainakin minulla pitää tulla oikea hiki, ennen kuin alkaa tapahtumaan.
Jotta pääsisit oikeaan käsitykseen, niin kirjanpitoni osoittaa lokakuussa olleen 32 harjoitetta, joihin käytin aikaa yhteensä 42 tuntia. Marraskuu on alkanut 12 harjoitteella ja niihin olen käyttänyt aikaa 13 tuntia.
Parhaillaan on pieniä moodinvaihto-ongelmia. Päälajina on ollut fillarointi ja kelit eivät ihan satasella suosi lajia. Nyt on miettimisen paikka kuinka pystyn tekemään korkeasykkeiset harjoitteet kun, edelleenkään en pysty juoksemaan.
Liikuntaa teen Suunnon sykemittarin laatiman kunto-ohjelman opastuksella. Tosin näiden harjoitteiden lisäksi tulle helposti hyötykävelyä 8 – 14 kilometriä päivässä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
karppaus,
paino,
ruoka,
hyvinvointi
|
Sunnuntai 6.11.2011 - Kauko Niemi
Varaan tapaamisajan. Se minulle suodaan puolentoista viikon päähän. Käyn parturissa, jotta olisin siisti. Pukeudun solmioon ja muutenkin huomiota herättävän huolellisesti. Olen 25-vuotias. Menen anomaan pankista ensimmäistä lainaani asuntoa varten.
Olen jännittynyt kun astun KOP:n pankinjohtajan tummaan jalopuuvoittoiseen työhuoneeseen. Hermostuneena en muista millaisia ja kenen tuotantoa seinillä olevat aidot maalaukset olivat. Pankinjohtajan auktoriteetti leijui vahvana katosta lattiaan. Tämän nöyrempi tavallinen, tunnollinen vakiotyössä käyvä ihminen ei pysty olemaan.
Fiilistä ei voinut kuvailla millään tavalla rennoksi. Tuskin olisi ollut suurtakaan eroa kuulusteluiden sisällössä pankin ja poliisilaitoksen välillä.
Liki tunnin selvittelyn jälkeen minulle luettiin tuomio. Minulle vakituisen työpaikan omaavalle ja kyseisen pankin konttorissa palkkatiliä säästäväisesti käyttävälle asiakkaalle pankinjohtaja kertoo istunnon päätteeksi päätöksen, etten saa asuntolainaa, joka olisi ollut noin 40 prosenttia asunnon ostohinnasta.
Kaikkia perustelut eivät tuossa romahduksen ja masennuksen tilassa jääneet mieleeni. Sen muistan, että yhtenä ääneen sanottuna perusteena oli – kun sinä olet niin nuoren näköinen.
Tämän jälkeen minulla ei ole ollut asiaa KOP:n ja sen jälkeläisten konttoreihin. Nurkan takana olevasta toisen pankin konttorista heltisi laina, vaikken edes ollut asiakas. Auktoriteetti-ilmastossa ei uudessa pankissani ollut juurikaan eroa. Pankinjohtaja vie ja asiakas vikisee, jos uskaltaa.
Luojan kiitos syntyi pankkien verkkopalveluita. Itse vaihdoin pankkia sen mukaan, millaisia ja kuinka toimivia verkkopalveluita ne pystyivät tarjoamaan. Pystyinhän olemaan mahdollisimman kaukana äärimmäisen vastenmielisistä asiakaskyykyttäjistä.
Tällä hetkellä pankkikonttini on toisessa kaupungissa, eikä konttorin johtajasta ole ollut pariin vuosikymmeneen harmainta aavistustakaan. Jos tulisi jostain syystä asiaa pankkiin niin olisi pakko googlata osoite, jotta tietäisin missä se konttorini nyt sijaitseekaan.
Kreikan ja koko Euroopan pankkikriisi opettakoon nyt vihdoin viimein pankeillekin oikeaa asennetta, että heillä ei pitäisi olla mitään erityisoikeuksia leikkiä riskittömästi toisten rahoilla. Suomalaispankit joutuivat tunnustamaan 90-luvun alussa, että heilläkin on asiakkaita, joita kannattaisi käsitellä muinakin kuin numeroina.
ps.
toisen lukemisen jälkeen rupesi tuntumaan, että mukana on vahingoniloa. Rahanhimoisten oppimisprosessi näyttää vain olevan kovin mutkikas ja pitkä. Eikä nykyisillä suojelutoimenpiteillä vieläkään opita riittävästi.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
pankki,
asiakas,
pankkikriisi
|
Torstai 3.11.2011 - Kauko Niemi
Mediataloille on päivän sana tuottaa sisältöä mahdollisimman halvalla. Parhaillaan luovutaan erityyppisten kanavien luontaisista ominaisuuksista ja mahdollisuuksista.
Eilen Sanoma Osakeyhtiö ilmoitti yhdistävänsä Nelosen Hesariin. Siis printti ja tv paketoidaan yhteen ja samaa kamaa pusketaan ulos kahdesta eri ominaisuuksilla varustetusta kanavasta.
Tämä asia on pyörinyt pitkään käytännön tasolla päässäni sen jälkeen kun siirryin nettiradion suurkuluttajaksi. Eli nettiradioni on aina päällä kun koneen ääressä istun ainakin 7 – 16 tuntia vuorokaudessa. Uutis- ja ajankohtaisnarkomaanina eniten kuuntelen YLE:n Radio Suomea. Mainoksia ja hömppää en oikein jaksa sietää.
Useamman kuukauden aikana tapoihini kuului myös avata televisio kerran illassa 20:30 katsoakseni YLE:n illan pääuutislähetyksen. Varsin nopeasti käytännössä selvisi, että YLE:n organisointi jo Jungerin aikakaudella on ryhtynyt toimimaan.
Sanasta sanaan samat uutiset tulevat useamman kerran radiosta pitkin päivää ilman kuvaa ja illalla televisiosta kuvan kanssa.
Radion kuuntelijoille juttu on rakennettava, niin että uutinen avautuu ilman kuvaakin. Mikä sitten jää television rooliksi – ei mikään. Televisio ei pysty tarjoamaan mitään lisäarvoa illan yleisölleen.
Nykyinen uutiskuvitus ei juuri anna mitään – rikospoliisi tutkii asiaa ja kuvana poliisin toimitalo tai tienvarressa oleva kyltti tai poliisiauto suoraan arkistosta. Jutta Urpilainen tai Jyrki Katainen antaa lausuntonsa Kreikan tilanteesta Eduskuntatalon käytävällä. Ainoa visuaalinen elementti on se, millainen jakkupuku Urpilaisella on tänään, jos se jotakin kiinnostaa. Asian sisältöä se ei kuitenkaan täydennä.
Ylen sääkartoilla saattaisi olla jokin lisäarvo radiossa luettuihin säätietoihin verrattuna, jos säätiedot eivät olisi niin epäluotettavia. Netissä Norjalaiset tarjoavat monin verroin tarkempaa tietoa paikkakunta- ja tuntikohtaisesti.
Toisinkin päin voi tehdä havaintoja, jossa jakelukanavalla ei enää ole mitään lisäarvoa. Päivän mittaan kuulee radiosta Aamu-tv:n haastatteluja ja asiantuntijoita. Tosin iltapäivällä ei enää kerrota, että nämä näkemykset ovat jo aamun kamaa. Tilanne paljastuu silloin haastateltava vahingossa sanoo, ja leikkaajalta jää huomaamatta, että tänne tv-studioon tullessani kysyin tätä taksikuskilta.
Pian siis Helsingin Sanomien aineisto pyörii Nelosella ja arkistosta saadaan sopivaa kuvaa poliiseista, valtion virastoista jne. Ja halvalla päästään, kun Sanomat on sanellut myös tekijänoikeudet tähän kaavaan.
Näin jää kanavien ominaisuudet hyödyntämättä. Palkkalistoilla voi olla myös halvempia ja vähemmän luovia graafikoita ja kuvaajia.
Uskon ja toivon, että jonakin päivänä joku viisas keksii huikeaksi menestyskonseptikseen hyödyntää jakelukanavan suomia hienouksia ja vahvuuksia.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
uutinen,
tv,
radio
|
Keskiviikko 2.11.2011 - Kauko Niemi
Viimeaikaiset kirjoittelut lehdissä ja nettipalstoilla ovat ryöpsähtäneet vauhtiin kahden onnettomuuden siivittämänä. Toisessa mopoilija ajoi koiran päälle kevyenliikenteen väylällä. Toisessa fillarikaveri sotkeentui pennun hihnaan niin pahasti, että rytäkässä pentu kuoli. Pyöräilijä poistui paikalta kommentoimalla vain että oho. Poliisi peräänkuulutti eilen tätä mikkeliläispyöräilijää.
Itse olen tavallaan kahden tulen välissä, sillä taidan olla vieläkin intohimoisempi pyöräilyihminen kuin koiraihminen. Ajan tuhansia kilometrejä vuodessa, eivätkä kehä kolmosen ja Suomen rajojen ulkopuoliset reitit ole jääneet tuntemattomiksi.
Yhtään koiraottelua ei ole kohdalleni sattunut (ja nyt koputan puuta) vaikka ajankin sekä maantie että maastopyörällä kaikenlaisia reittejä. Ja olen myös muutenkin kevyenliikenteenväylien kuluttaja.
Kevyenliikenteenväylät ovat kieltämättä ongelmallisia, etenkin viimeisen lakimuutoksen myötä. Loogista olisi jos kaikessa noudattaisimme oikeanpuolesta liikennettä ja vasemmalta ohitse.
Näinhän ei laki määrää ja käytäntö on erityisen sekava. Väylä on oikeastaan vääränimi tuolle paikalle, jossa kuljetaan eteenpäin ja jossa liikkuu niin monenlaisia ihmisiä niin monenlaisin tarkoitusperin ja monenlaisilla välineillä monenlaista nopeutta. Parempi olisi kutsua vaikka joksikin siirtymäseka-alueeksi.
Tapaus koira kevyenliikenteenväylällä. Niitä koiran ulkoiluttajia on todella vaikea ymmärtää, joiden koira saa hölköttää flexissä väylän laidalta toiselle. Toki koiria lähellä olevana fillaristina osaan varoa ja hiljentää vauhtia sekä valita sopivan raon ohittamiseen. Entäs ne pyöräilijät, jotka eivät elämässään ole flexsistä kuulleetkaan. Saati eivät tiedosta, että koira voi täysin vapaasti hypätä eteen. Kun tiedän koiran arvaamattomuuden soitan myös varoitukseksi kelloa. Tosin siitä saa poikkeuksessa ainakin puolivihaisia mulkaisuja.
Niitä koiranulkoiluttajia ymmärrän, jotka kävelevät aina pientareen eikä ajoradan laidalla. Koiralle on pientareella aina enemmän hajuja. Ja koira on poikkeuksetta johdonmukaisemmin sillä samalla puolella.
Tapaukset sinällään ovat ne koirat, jotka reagoivat kaikkeen liikkuvaan, ja hyökkäävät fillaristia kohti. Vastaantulevasta koirasta voi ja ehtii jopa nähdä, etteivät kaikki opit ole menneet perille.
Hankalia ohitettavia ovat myös sunnuntaikävelyryhmät valloittaessaan laidasta laitaan koko väylä ja väistyvät jos väistyvät kuka minnekin. Ja mukana oleva koira väistää vasemmalle kun omistaja väistää oikealle.
En suinkaan ole puhtoinen pyöräilijä minäkään. Ajan kyllä aina mahdollisimman oikeaa laitaa. Rikon usein liikennesääntöjä ja ajan ajoväylällä autojen seassa. Etenkin silloin kun vauhti nousee autojen kanssa samalle tasolle. Tällä vauhdilla ei olisi koiranlukutaidoistakaan hyötyä kevyenliikenteenväylällä.
Sanotaan - kyllä sopu tilaa antaa – ja näinhän se on. Etenkin jos meillä tulkittaisiin soittokellon rooli sovunrakentajana eikä keskisormen korvikkeena. Jos meillä kevyenliikenteenväyliä pidettäisiin yleisinä eikä ”minun yksityis” –väylinä. Sekä koiranomistajat että pyöräilijät käyttäytyisivät niin, että luontokappaleena koira voi yllättää koska vaan ja miten vaan.
Pienillä lakimuutoksilla ja suurilla asennemuutoksilla väylille tulisi joustavuutta, tilaa ja loogisuutta.
ps.
eilisellä liki tunnin ajolenkillä nopeushuippu 42,9 km/tunnissa ja kohtasin 23 koiraa sulassa sovussa.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
koira,
fillari
|
|
|
