Miksi kauppa ei käy vaikka tuote on kunnossa

Lauantai 30.5.2015 klo 18.37 - Kauko Niemi

Eilen illalla Helsingissä konsertoi perulainen Juan Diego Florez. Kaiken taiteen sääntöjen ja odotusten mukaan Finlandia-talon olisi luullut olevan täpösen täynnä ja ulkopuolelle jääneitä runsaasti.

Vaan muutamaa päivää ennen alkoi erikoistarjoukset kaksi lippua yhden hinnalla. Silti tyhjiä paikkoja oli salissa runsaasti. Fiilis muistutti suomalaisen kuoron kevätkonserttia.

Tuote on tässä tapauksessa ehdottomasti kunnossa. Juan Diego Florez on maailman huipputenori. Toisten mielestä paras, toisten mielestä ainakin hyvä kakkonen. Florez on maailmalla oopperamaailman kirkkaimpia ja halutuimpia tähtiä.

Itse yritin saada lippuja hänen Madridissa pitämään konserttiin pari vuotta sitten. Minulla oli paikallinen agentti hoitamassa asiaa ja itse netin kautta. Liput myytiin loppuun 20 minuutissa.

Florez ei ole kulunut Suomessa. Tämä oli hänen toinen visiittinsä. Edellinen konsertti oli vuonna 2004 elokuussa Helsingin Oopperatalon päänäyttämöllä.

Mikä sitten mätti eilen Helsingissä, kun markkinointi ei onnistunut? Lievempiä syitä saattoi olla paikka. Musiikkitaloon totutettu konserttiyleisö jo vierastaa Finlandia-taloa. Toinen intoa lieventävä asia saattoi olla, että konsertti oli resitatiivi, siis pianosäestyksellinen kahden miehen show. Tosin tällä kombinaatiolla esitetään sellaista musiikkia, mihin orkesteri ei taivu ja näin oli eilen illallakin.

Vaikka tuote olisi kuinka kunnossa, niin ilman markkinointia tilaisuudet eivät täyty. Tässä tapauksessa suomalainen tilaisuuden järjestäjän markkinointi, mihin itse törmäsin, oli ilmoitus tai pari Rondo-lehdessä. Lehti on niin pienilevikkeinen, ettei sen mainoksella ole järin suurta merkitystä.

Jos markkinointi rakentuu vanhaan malliin ilmoitteluun lehdissä, niin se aika on jo eletty. Sosiaalisessa mediassa en törmännyt kertaakaan, paitsi mitä nyt itse hehkutin lipunostopäivänä.

Florezin oma Facebook-ryhmä ei maininnut kertaakaan Helsingistä mitään. Sielläkin on puuhastelemassa väärillä ajatuksilla varustettuja tekijöitä. Päivitykset ovat vain menneitä tapahtumia. Ryhmäkuva kuinka suuret taitelijat olivat laulamassa jonkin oopperatalon jossakin tuotannossa. Tämäkin päivitys tulee päiviä tai viikkoja myöhässä. Ketä se enää kiinnostaa.

Kun markkinoinnin pitäisi olla kiinnostuksen ja kiiman kasvattamista taiteilijaa ja tapahtumaa kohtaan monista eri näkökulmista alkaen kuukausia ennen. Nyt oli yksi ennakkojuttu Hesarissa päivää ennen.

Markkinointi vuosimallia 1993 ei vain pure nykyisessä valtavassa tietotulvassa, eikä varsinkaan, jos tuudittaudutaan vain maailman parhaan tuotteen vetovoimaisuuteen.  Ja pienenä yksityiskohtana vanhasta ajattelusta voisi mainita, ettei 10 euroa maksavaa ohjelmaa voinut ostaa kuin käteisellä. Onneksi ystävälläni oli käteistä, itselläni ei. Sainkin tuttavankauppaa painetusta ohjelmasta kännykkäkuvan ja saatoin seurata konsertin lauluja.

Ruotsi on taitava

Sunnuntai 24.5.2015 klo 12.58 - Kauko Niemi

Yhtään tahtia en osaa Ruotsin Eurovisio-laulusta näin yhden katselukerran jälkeen. Musiikissa ei minulle ollut mitään vaikuttavasti mieleenpainuvaa.

Ruotsi on kuitenkin älyttömän taitava käärimään kokoispaketin, joka puree laajaan joukkoon ketään ärsyttämättä. Ruotsi osaa tämän muussakin kuin viidhebisneksessä.

Todelliset sankarit eivät korosta itseään. Suomen TV-kommentaattori yritti useampaankin kertaan haukkua ruotsalaisen Månsin esiintymisasua salipaidaksi. Asu oli aivan varmasti testattu, tutkittu, mietitty ja kokonaisuuteen koko kisojen parhaiten sovitettu. Asu ei ole erillinen elementti ja vielä vähemmän se on yksittäinen mielipidekysymys, kun rakennetaan kokonaisuutta.

Esityksen viestin on oltava kokonaisuus ja tämän ruotsalainen viihdeteollisuus osaa erittäin hyvin ja voittonsa ansaitsee kilpailussa, missä itse musiikki ja laulu ovat vain osatekijöitä. Yksittäiset palaset tai kikkailut eivät varasta huomiota kokonaisuudelta. Etenkään sellaiset, joilla jaetaan jyrkästi mielipiteitä.

Viime öisen kilpailun positiivista antia oli järjestäjien antama tila viime vuotiselle voittajalle  Conchita Wurstille. Sujuvasti esiintynyt Conchita rakensi hyvin jatkuvuutta Guinessin ennätysten kirjaankin nyt päässeelle maailman vanhimmalle musiikkiohjelmalle.

Wien selvitti illan tyylikkäästi muutamaa tietoliikenne häikkää lukuunottamatta. Isäntämaalle olisi suonut edes yhden armopisteen, kun muutenkin pisteet näyttivät menevän enemmän tai vähemmän naapureille.

Työ tekijäänsä opettaa

Keskiviikko 20.5.2015 klo 22.09 - Kauko Niemi

Yleensä en menneitä haikaile, mutta kun näitä työelämän muutoksia joka päivä seuraa, niin jotenkin tulee mieleen mitkä asiat ovat työelämässä opettaneet eniten.

Perusvireen loi luonnollisesti maatalon ympäristö ja sen askareet. Töitä tehtiin silloin kun töiden aika oli. Luonto kun ei odottanut, eikä ihmetellyt, josko sulla olisi nyt inspiraatio päällä. Yhtenä kesänä sain palkkaa sokerijuurikkaan harventamisesta. Oliskohan ollut pennin metri. Se oli tavallaan kiertotie siihen, että sain ensimmäisen oman polkupyöräni.

Seuraava maksullinen aherrus oli koulun viimeisenä kesänä. Sain mennä kesätöihin enkä pellolle. Kodinkonekaupan takapihalla asensin noin 400 autoradiota paikoilleen säiden armoilla. Hienoa hommaa kun sai tutustua arvokkaisiin autoihin ja hienoihin radioihin, joihin minulla ei koskaan olisi ollut varaa.

Ensimmäinen vakituinen työpaikkani opetti minulle varmasti kaikkein eniten työelämästä. Tehtävänäni oli virittää tietyömaiden varoitusvilkkuja. Pitihän niiden palaa ja olla sammuksissa tietyn ajan. Lopputestaus ja sitten pakettiin.

Ensimmäisellä työviikolla sain nootin. Tietenkin tein homman loppuun ja vilkun pakettiin ja sitten kahvitunnille. ”Lähetystö tuli kuitenkin ilmoittamaan, että kahvitunti alkaa tasan kello 14:00 oli työtilanne mikä tahansa, niin meisseli putoaa kädestä. Ja käsienpesuaika alkaa 15:55, eli jonottaminen kellokortille ja heti 16:00 ulos.

Jonkun ajan kuluttua jouduin saman yrityksen komennukselle Kemiöön rakentamaan Suomen ensimmäistä koenavettaa, missä lehmien parret erotettiin sähköpaimenilla. Noottia tuli tästäkin, kun matkustin Kemiöön yrityksen teknisen johtajan kanssa. Olin alkanut veljeilemään herrojen kanssa.

Siinä vaiheessa kun samassa huoneessa oleva vanhempi mies kertoi, ettei anna rahaa pojalleen koulua varten, koska hänestä tulisi herra, tunsin oloni niin vaivautuneeksi ja hankin seuraavan työpaikan. Kahdeksan kuukautta teki selväksi nokkimisjärjestykset, joihin en todellakaan soveltuisi.

Vaikka olinkin muutaman radion sukulaisille rakentanut ja ihan väritelkkarinkin väsännyt, niin alkoi tuntua, etteivät ”kolvihommat” kuitenkaan kiinnosta riittävästi.

Olin suomalaisittain toimivassa amerikkalaisessa yrityksessä. Kulttuuri antoi kuitenkin vapauksia yrittää ja kehittää. Pian huomasin menneen kuusi vuotta joka ikinen ilta opiskelemassa markkinointia ja viestintää. Ja siirtyneeni tekniseltä puolelta viestintään.

Seuraava amerikkalaisorganisaatio olikin täydellinen vastakohta ensimmäiselle työpaikalleni. Ylityöt kuuluivat luontaisetuihin. Seurattiin pääsääntöisesti vain sovittuja tavoitteita ja niiden toteutumista. Välillä viikossa oli liki 80 tuntia välillä varmaan alle 30 tuntia. Kehitys ja arviointikeskusteluissa kahdesti vuodessa tuli kehut tai tuomio. Kuitenkin ymmärrettävässä ja perustellussa muodossa, eikä mielipiteellisinä ilmaisuna pärstäkertoimen mukaan.

Se oli reilua ja kertaakaan en pyytänyt palkankorotusta, vaikka niitä tulikin 5,5 vuoden aikana seitsemän kertaa. Tuolloin en ymmärtänyt mitään yleiskorotuksista tai yleisistä työehtosopimuksista.

Työn sisältö on kuitenkin se, joka ratkaisee. Oma luovuus, ideointi ja niiden toteutus riittävällä vapaudella ajoi seuraavaan työpaikkaan huomattavasti pienemmällä palkalla. Oma into ja halu toteuttaa jotain uutta johti siihen, että olin saman organisaation palveluksessa viidessä eri tehtävässä, keskimäärin vajaa viisi vuotta kussakin. Kaikki tehtävämuutokset olivat täydellisiä muutoksia, ei mitään tittelimuutoksia joissa hommat jatkuvat entisellään ja sininen kynä vaihtui vihreään kynään.

Uskon että jokainen näistä vaiheista on opettanut tekijäänsä melkoisesti, vaikkei sitä ihan joka päivä arkisessa aherruksessa huomannutkaan. Voiton vei vastuullinen vapaus ja uteliaisuus uuden oppimiseen.

Tottakai tarvitsen mainontaa

Tiistai 5.5.2015 klo 14.08 - Kauko Niemi

Tietenkin tarvitsen mainontaa, mutta en esimerkiksi hajusteista, enkä mersuista enkä liiemmin naisten muodista.

Eilen keskustelin Facebookissa ikkunanpesureista. Tämän jälkeen luin muutamia keskustelupalstoja värkin hyödyllisyydestä, kävin parin lehden testisivustoilla. Lopuksi googlasin ainakin pari tuntia erilaisia hintavertailuja, kotimaisia ja kansainvälisiä nettikauppoja muodostaakseni itselle käypähinnan. Mitä tällaisesta laitteesta kannattaa ylipäätään maksaa.

Nyt tilanne on se, että ostin hetki sitten laitteen. Mutta kun olen millä tahansa sivulla, niin päällä ja sivuilla vilkkuu ikkunanpesurien mainoksia. Valitettavasti ihan turhaan ja aivan liian myöhään.

Viime kesänä etsin sopivaa hotellia Savonlinnan oopperaesityksen jälkeen, kun en viitsinyt ajaa takaisin Helsinkiin.

Valinta tapahtui aika nopeasti Mikkelistä Hotel.com palvelun kautta. Mitä tästä sitten seurasikaan. Hotel.com lähetti monta viikkoa hotellien vaihtoehtoja Savonlinnan ympäristöstä. Juuri kun olin siletä heidän kauttaan varauksen, ostoksen tehnyt. Mikä logiikka tässä piilee?

Sen sijaan haluaisin palvelun, jossa voisin ilmoittaa ostavani ikkunapesurin tai tarvitsen hotellihuoneen 100 kilometrin säteellä Savonlinnasta. Tervetuloa kaikki mainokset ja kun olen tilaukseni tehnyt tai päätöksen, etten tuotetta hanki, niin täppä ruutuun ja mainokset loppuvat.

Eikös tämä olisi asiakasystävällistä ja tehokasta mainontaa, eikä mitään pakkosyöttöä ja mielensä pahottamista.