Joka ikinen hoito tarvitsee uskomusta

Sunnuntai 24.6.2018 klo 15.08 - Kauko Niemi

Sellaista sairautta ei olemassakaan, etteikö potilas tarvitsisi uskoa sen paranemiseen. Toinen lääkäri saa potilaan paranemaan nopeammin kuin toinen. Hän pystyy luomaan voimakkaamman uskomuksen potilaaseen. Joku paranee jo lumelääkkeellä.

Ja sitten on niitä lääkäreitä, jotka vähät välittävät potilaan kokonaisuudesta tai saati kiinnostuu mistään muusta kuin tehdyn kokeen perusteella määrätystä käypähoitosuosituksen mukaisesta lääkkeestä. Hän tekee työtään 100 prosenttisella virkavarmuudella. Toki vastakkainasetteluun tarvitaan sitten niitäkin, jotka uskovat liikaa luontaisiin hoitoihin.

Ilmeisesti virallinen terveydenhoitotaho on luonut ainakin kaksi harhaanjohtavaa termiä uskomushoito ja vaihtoehtohoito. Jokainen tarvitsee uskomusta paranemiseen ja valitettavasti luontaishoidot, joihin kuuluu ”yrttien” lisäksi kaikenlainen liikkuminen, elämäntapa, eivät ole vaihtoehtoja. Vaan ne pyrkivät vahvistamaan ihmisen elimistön luontaista toimintaa, mikä on ehdottomasti pitkällä aikajänteellä parempi vaihtoehto kuin mikään pillereiden jatkuva popsiminen.

Sekin kannattaa muistaa, että monien lääkkeiden lähtökohtana on erilaiset luontaistuotteet.

Käsitteet menevät kovasti helposti sekaisin ja etenkin kun suomalaisille lääkäreille ei edes opeteta muuta kuin oireiden hoitoa. Toki jokainen ymmärtää, että jos jalka katkeaa, niin sitä ei sidota heinällä, eikä sille ole muita vaihtoehtoja kuin pistää palaset kasaan ja uskoa vahvasti, että muutaman viikon kuluttua jalka on taas käytettävissä.

Lääkkeetön elämä pitäisi olla jokaisen ensisijainen tavoite. Aina se ei ole mahdollista. Valitettavasti se ei ole kaikille sopiva käypähoito. Ihmisen uskomus ei ole riittävän vahva ja ainainen halu päästä keinolla millä hyvänsä nopeaan ja ennen kaikkea helppoon ratkaisuun, ajaa pillerilinjalle. Helpoin esimerkki on vaikkapa viikonlopun jälkiriemuun otettu särkylääke. Vaikka ihan varmasti pääsisi tästä tilapäisestä häiriöstä yli ilman pilleriäkin. Jokainen särkylääke tuhoaa myös hyvää bakteerikantaa ja heikentää aina elimistön normaalia toimintaa.

Pahintahan on se, että lääkkeiden epämääräisiä haittavaikutuksia hoidetaan toisella lääkkeellä ja haittavaikutuksia voi tulla vain lisää. Esimerkiksi simvastatiinin aiheuttamia lihaskipuja lähdetään hoitamaan kipulääkkeellä tai beta-salpaajan aiheuttamaa huimausta huimauslääkkeellä. Ja näin turhien lääkkeiden kierre on valmis.

Olen lukenut sellaisenkin selvityksen, jossa arvioitiin, että vain vajaat 20 prosenttia lääkkeistä toimii niin kuin niiden on ajateltu toimivan. Parantaa ilman haittavaikutuksia. Tämä selvitys tietysti voi olla samanlainen kuin niin monet muutkin selvitykset, joiden päätelmät myötäilevät selvityksen maksajan tarkoitusperiä.

Nyt olisi korkea aika lopettaa vastakkainasettelu – joko tai -kinaaminen ihmisen kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa. Keski-Euroopassa ei ole lainkaan harvinaista, että lääkäri antaa lääkettä ja sitä boostaamaan jotakin luontaistuotetta tai lääkekuurin jälkeen luontaistuotteita nopeuttamaan palautumista.

Saksassa lääkäreiksi opiskelevien opintoihin kuuluu luontaishoito-oppia, johon voi myös erikoistua. Luontaishoito-opin viisi klassista menetelmää ovat fytoterapia eli kasvilääkintä, vesi- ja lämpöhoidot, terveellinen ruokavalio (myös paastot), liikunta- ja hierontahoidot sekä terveet elämäntavat. Luontaishoito-opissa pyritään käynnistämään ja tukemaan elimistön itseparantamista.

Lääkkeiden haittavaikutukset ovat sikäli hankalia, että haitat ovat kovasti erilaisia eri ihmisille ja samoin ovat vaikutukseltaan luontaistuotteet sekä näiden ja lääkkeiden yhteisvaikutukset.

Tieto haittavaikutusten taustoista ovat viime vuosina onneksi lisääntynyt. On opittu tuntemaan yksilöllisiä perimään liittyviä ominaisuuksia, jotka vaikuttavat sivuvaikutusten riskiin. Käyttöön on esimerkiksi vakiintunut ns. farmakogeneettinen testi, johon on kerätty n. 20 lääkevasteeseen vaikuttavaa geeniä.

Määrittämällä nämä potilaasta voidaan lääkkeiden haittavaikutuksia merkittävästi vähentää, kun lääkkeet ja lääkeannokset voidaan valita yksilöllisesti potilaalle sopivaksi.

Aina kannattaa pitkällä tähtäimellä vaalia lääkkeetöntä elämäntapaa.

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion taajuudella 104,8 Espanjan Aurinkorannikolla tai Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantain 25.6.2018 klo 13:00 (Esapanjan aikaa) alkavassa ohjelmassa.

 

 

 

 

 

 

Aina ei katsoja voi tietää kuinka kuva on syntynyt

Sunnuntai 17.6.2018 klo 10.11 - Kauko Niemi

On perjantai aamu ja kokoan Finnradion/Radio Dei:n illan radiolähetykseen ajankohtaisia, uutisellisia puheenaiheita Iltaterassille. Huomaan, että lauantaina Helsingissä tuhannet jalat saavat todella kyytiä. Aamupäivällä puolimaraton ja iltapäivällä Sambakarnevaalit.

Samba-karnevaali on selvää pässinlihaa väreineen ja lainahöyhenineen. Alitajuntaani jää kuitenkin hautumaan jotenkin poikkeava juoksukuva. Ajatus kypsyy illan mittaan tavoitteeksi – kuvassa on pelkkiä vauhdikkaan näköisiä epätarkkoja jalkoja, siis liiketerävyydellä leikittelyä ja kuvassa pitäisi kuitenkin olla yksi terävä juoksukenkä.

Tutkin netistä reitin. Mietin missä kohtaa valaistus olisi lauantaiaamuna siedettävä. Sitten ajatus käy läpi kameran asetukset ja millä objektiivilla hommaa pitää yrittää. Siis kuvahan on jo liki valmis, vaikka olen vielä kotona.

Kärkipään kovempaa vauhtia on hankalampi hallita. Lasken että verkkaiset juoksijat ovat suunnittelemassani paikassa tiettyyn aikaan. Niin olin minäkin.

Kahdesti piti muuttaa ennalta suunnittelemiani kameran asetuksia. Paikka oli valon kannalta hyvä. Siinä sitten poltan menemään aivan kadun pinnasta noin 50 – 70 kuvaa sopivista ryhmistä ja sopivan värikkäistä juoksuasuista.

Kotona käyn kuvia läpi koneellani. Aika monta kivaa kuvaa, missä on yksi juoksutossu terävänä. Ja hupsista sitten löytyykin yksi otos, jossa on kaksi tossua terävänä. Tämä on todellinen ilobonus kuvaajalle.

Siis näin ne kuvat syntyvät yllättäen vuorokauden muhittelun tuloksena. Pisin harkinta aika minulle on ollut 2,5 vuotta. Kuvalle, jonka voi ottaa vain parina päivänä vuoden aikana ja siihen tarvitaan aurinkoa tuomaan varjot.

Toki olen joskus ottanut kuvia ihan lennosta, suunnittelematta ja nekin ovat saattaneet olla minulle ihan kelvollisia.

Valokuvien näpsiminen on varmaan maailman yleisin harrastus nykyisin. Tekniikka on kehittynyt niin hurjasti, että kovin helpolla ei enää pysty päättelemään, onko kuvauksessa käytetty kännykkää vai viiden tonnin järjestelmäkameraa.

Kokonaan toinen tilanne on silloin kun kuvia ja kuvaamista pohditaan viestinnän näkökulmasta. Avautuuko ja kantaako kuva jotakin haluttua sanomaa, viestiä? Tukeeko se mahdollisesti mukana kulkevaa tekstiä. Vai onko se selfie, joka pitää selittää tai muisto-näpsy sieltä sun täältä, joka avautuu vain kuvaajalle itselleen.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, lupaa vanha lausahdus. Kuvakerronta aidommillaan vaatii paisi tekniikan hallintaa jopa muutamissa sekunneissa. Se vaatii myös suunnittelua ja suunnittelu voi mieluusti olla ennakkoon varautumista sekä teknisesti että olosuhteellisesti.

Henkilökuvauksissa henkilön tilanne ja tarina syntyy aina kuvattavan henkilön kautta. Kannattaa aina tutustua kuvattavaan ja hänen sielunmaisemaansa.

Käytännön kiireessä liian helposti valitaan kuva kuin kuva vain omien mieltymysten, kauniiden värien perusteella tai hassujen ilmeiden perusteella miettimättä kuvan viestinnällistä kerrontaa ja suhdetta julkaisuhetkeen. Visuaalisessa maailmassa kuvan erottautuvuus ja viestinnällinen teho rakentaa yritykselle, kuvan käyttäjälle viestinnällistä pääomaa parhaimmillaan. Ja muistathan, että kuvakin ilmestyy nettihakuihin vuosienkin päästä.

 

ps. kuvaamisinnostus on reilun viikon sisällä kolmasti ylittänyt kaikki rajat. Kolme henkilöä on kuollut ottaessaan selfieitä jyrkänteen laidalla pudottuaan alas.

 

Tämä on kuultavissa podcastina finnradio.fm taajuudella 104,8 Espanjan Aurinkorannikolla maanantaina 18.6 klo 13:00 (Espanjan aika) alkavassa ohjelmassa tai nettiradiossa www.finnradio.fm

 

 

 

 

 

 

Suojelen itseäni

Sunnuntai 10.6.2018 klo 9.05 - Kauko Niemi

Kuinka vakava uutinen on se, että miljoonat Facebook-käyttäjät ovat saattaneet ohjelmistovirheen takia tietämättään julkaista esimerkiksi vain ystävilleen tarkoitettuja tietoja julkisina. Tämähän on Facebookin viimeisin tunnustettu moka muutama päivä sitten.

Kummalle se on vakavampi minulle vai Facebookille? Veikkaukseni on, että Facebookille, koska näitä epäonnistumisia on ilmestynyt melko tiheään viime aikoina.

BBC:n mukaan Facebookin ohjelmistovirhe aiheutti sen, että käyttäjän tekemät julkaisut näkyivät kaikille, vaikka käyttäjä oli aiemmin valinnut asetuksista, että hänen julkaisunsa näkyvät vain esimerkiksi ystäville.

BBC:n mukaan Facebook on arvioinut, että arviolta 14 miljoonaa käyttäjää teki tietämättään julkisia päivityksiä. Ohjelmistovirheestä torstaina kertonut Facebook sanoo tiedotteessa olevansa yhteydessä kaikkiin niihin käyttäjiin, joihin virhe on vaikuttanut.

Vika ei vaikuttanut siihen, mitä ihmiset olivat julkaisseet aiemmin. Haluamme pahoitella tätä virhettä, Facebookin edustaja sanoi tiedotteessa.

Vielä vuosi sitten Facebookin mählimisestä ei tihkunut tietoja. Nyt se on joutunut tavallisten joukkoon, jotka tekevät virheitä, joiden toiminta ei ole kaikilta osin puhtoista. Salailu ja omahyväisyys ei enää toimi. Uskottavuutta ja luottamusta nakerretaan kerta toisensa jälkeen.

Mitä tällainen ohjelmistovirhe tarkoittaa tavalliselle käyttäjälle. Mielestäni ei yhtään mitään. Se että julkaisetko yleiseen jakoon tai vain kavereille tuskin merkitsee yhtään mitään. Tietosi ovat netissä ja pysyy. Sinusta muodostettu algoritmi tietää ja tuntee joka tapauksessa tekemisesi ja ajattelusi.

Ehdottomasti parempi tapa on julkaista kaikki julkiseen jakeluun ja sitten hillitä itseään. Se mitä et halua julkiseksi, sen jätät kokonaan julkaisematta. Rajanveto on paljon selkeämpi. Kaveriviestintä tapahtuu sitten kokonaan suljetuissa kanavissa tai henkilökohtaisesti.

Itse olen yliaktiivinen Facebook-käyttäjä ja kaikki menevät julkisen jakelun kautta. Enkä yhtään epäile, etteivätkö kaikki tiedä, että harrastan valokuvausta, pyrin elämään luonnon ehdoilla, suhtaudun myönteisesti maahanmuuttoon jakamatta ihmisiä heidän taustojensa mukaan. Julkaisuni paljastaa helposti poliittisen suuntautumiseni, eikä sekään ole vaarallista. Eikä ole vaarallista sekään tieto, että tykkään klassisesta musiikista. Jokaisen on helppo päätellä päivityksistäni, että en ymmärrä suomalaista sairaudenhoitoa, missä yhden labratuloksen pohjalta määrätään lääkeitä unohtaen kokonaisuus ja hoidetaan vain seurausta eikä syytä. Miksi käyttäisin vain kaverijakelua ja kuvittelisin olevani jotenkin enempi turvassa.

Kun olen päivitysteni suhteen julkisesti avoin, niin sitten rajanveto tietyissä asioissa on ehdoton. En koskaan julkaise tietoja tai kuvia toisesta ihmisestä, siis sellaisista arkisista tulemisista ja menemisistä ja tekemisistä. En edes perheenjäsenistä. Toinen ehdoton rajoitus on paikkatiedon käyttö. Paikkatiedon perusteella saadaan ihmisestä valtavasti tietoa ja se on myös erittäin suuri turvallisuusriski. Ja paljon on harkintaa muissakin asioissa.

Kaikissa laitteissani paikannukset on kytketty pois päältä. Vain muutamissa sovelluksissa se on toiminnan kannalta pakko käyttää edes hetkellisesti, vaikkapa auton paikoituksessa tai tankkauksessa. Ja vihonviimeinen tilanne olisi se, että kadulla kävellessä puhelin piippaisi tämän tästä, kuinka lähistöllä olisi erikoistarjouksia.

Ole vaan aina vastuullisesti avoin ja kun haluat jotakin tietoa rajoittaa, rajoita se sitten kokonaan.

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion taajuudella 104,8 Espanjan Aurinkorannikolla tai finnradio.fm nettiradiossa maanantaina 11.6.2018 klo 13:00 (Espanjan aikaa) alkavassa ohjelmassa.

Missä menee virallisen säännön ja hyvän ja hyödyllisen toiminnan raja?

Sunnuntai 3.6.2018 klo 9.16 - Kauko Niemi

Poliisi ja Tulli eivät tulisi toimeen päivääkään, jos heillä ei olisi apunaan koiria. Homeisiin taloihin koirat eivät virallisesti kelpaa, vaikka paljastavat homepaikat paremmin kuin mikään muu keino. Terveydenhuollossa koira haistaa vaikka mitä, muttei oikein kelpaa lääkäreille ja vielä vähemmän viranomaisille.

Jokin aika sitten Yhdysvalloissa kaverikoiratoimintaa harrastava nainen kävi seurustelemassa koiransa kanssa vanhusten hoitopaikassa viihdyttämässä talon asukkeja. Aika ajoin koira kieltäytyi menemästä huoneeseen, jossa aiemmin oli tuonut asukkaalle hyvää mieltä ja lohtua.

Koiran omistaja ryhtyi viimein selvittämään, miksi koira kieltäytyi tehtävästään. Lopputulos oli niinkin yllättävä, että kieltäytymisestä kolmen päivän sisällä vanhus oli kuollut. Koira siis haistoi ennakkoon kalman hajun.

Viimeisin terveyskokeilu julkistettiin viime viikolla, kun koira haistaa suhteellisen luotettavasti niinkin vaikean taudin kuin uniapnean. Diabeteksessa on saatu hyviä kokemuksia. On jo perheitä, joissa koira hälyttää verensokerin liian suurista muutoksista. Vakuuttavia tuloksia on saatu myös syöpälöydöksissä.

Kenenkään ei pitäisi ryhtyä purkamaan rakennuksia sillä perusteella, että rakennuksessa on homevaurio. Koiralla ei hometapauksissa ole virallista statusta, vaikka se on ehkä luotettavin keino paikallistaa home johonkin tiettyyn kohtaa. Siitä nurkasta on sitten järkevää aloittaa purku- ja korjaustyöt.

Opaskoirilla on luojankiitos virallinen asema, joskin koirien odotusajat ovat tuskaisen pitkiä.

Nyt en ole jahtaamassa jotakin suurta lakipakettia ja virallisia pilkuntarkkoja asetuksia tai koirasotea. Mietin vain, eikö löydy mahdollisuutta järkevään ja rakentavaan yhteistyöhön. Siis sellaiseen, jossa koira on löytänyt homenurkan ja se on korjattu, mutta vakuutusyhtiö kieltäytyy korvaamasta, koska menetelmät olivat vääriä.

Eikö lääkärin kunnia kestä sitä, että jo nyt kokeissa koira on ollut monin verroin herkempi tunnistamaan taudin kuin vain virallista käypähoitosuositusta noudattava ihminen.

Niin moni mummo ja pappa olisivat menehtyneet eksyessään luontoon, jos ei käytettäisi poliisi ja etsijäkoiria. Niin moni huumelasti olisi jatkanut matkaansa ilman Tullin Veikkoa ja muita kuonotyöläisiä.

Koira on hajuaistiltaan ja kyvyiltään ylivoimainen. Se on taitavien kouluttajien ja ohjaajien hallinnassa huikea apuväline asioissa, joihin ihminen ei ole pystynyt luomaan teknistä ratkaisua. Se on kuitenkin luontokappale eikä robotti. Koira voi toki joskus erehtyä ja innostua muustakin kuin itse asiasta. Ihminenkin erehtyy.

Koiralle hajuaisin käyttö on sitäpaitsi luontaista toimintaa, eikä näinollen aiheuta eläimelle vaaraa tai haittaa sen normaalia elämää. Kunhan tässäkin muistetaan olla kohtuudessa.

Siksi olisi tärkeää löytää järkevät vastuutulkinnat, joita ei tarvitsisi joka käänteessä setviä raastuvassa. Viranomaisvastuu kuten poliisilla ja Tullilla on olemassa. Laajennetaan sitä myös terveydenhoitoon. Koiran kykyjä kannattaa ehdottomasti hyödyntää myös virallisessa lääketieteessä johdattamaan sairauden oikeisiin syntyoireisiin.

 

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion taajuudella 104,8 Espanjan Aurinkorannikolla maanantaina 4.6. 2018 tai www.finnradio.fm  nettiradiosta. Lähetysaika kesäisin klo 13:00 Espanjan aikaa.