Perstuntumalla?

Lauantai 26.1.2019 klo 18.27 - Kauko Niemi

Viime syksyiset seurakuntavaalit olivat ehkä elämäni ensimmäiset vaalit ylipäätään, joissa en mennyt normaalin kaavan mukaan perstuntumalla.

Noissa vaaleissa en tutkinut ehdokkaiden vaalilässytyksiä, vaan valitsin minun ja kirkon välisestä suhteesta kaksi asiaa, joilla ratkaisin kenelle ääneni annoin. Näiden must asioiden perusteella vaalikone pudotti heti kättelyssä yli 80 prosenttia ehdokkaista. Loppu olikin sitten helppoa.

Periaatteessa olin päättänyt, etten tee kompromisseja ja jos ei löydy ehdokasta, en tarvitse sellaista kirkkoa lainkaan, vaikka koko elämäni ajan olen ollut varsin myötämielinen kirkkoa kohtaan.

Ensi kevään vaaleihin ryhdyn rakentamaan jotain samanlaista ajattelua. Kaikki hyvät ideat ja ajatukset ovat tervetulleita. Kaikilta muilta paitsi ei ehdokkailta.

Eduskuntavaalit ovat toki monin verroin monimutkaisemmat kuin seurakuntavaalit.

Puolueuskollisuus ei ole ollut minulle kovinkaan kriittinen asia. Olen ehkä äänestänyt vuosien saatossa kaikkia mahdollisia puolueita. Koen, että puolue on poliittisen teatterin kulissit. Ja kuten on viime aikoina nähty kuinka ensimmäisen näytöksen kauniit kulissit puhtaasta ilmasta vaihtuivatkin hetkessä toisen näytöksen mustiksi syyttelyä korostaviksi synkkyydeksi ja samalla pienessä hetkessä näyttämöllä olivat kaikki puolueet. Ei tarvittu kuin tapahtumat Oulussa.

Ennen kevättä tulee kolmas ja neljäs näytös ja taas kulissit vaihdetaan sujuvasti kuin kansallisoopperassa, kun Nurmijärven varastosta haetaan jo muutaman kerran käytetyt kulissit. Miehitys toki saattaa vaihtua ja niin käy politiikassakin.

Vaalikoneet saisivat karsia muutaman kynnyskysymyksen pohjalta suurimman osan ehdokkaista kuten tapahtui seurakuntavaaleissakin. Vaatinee kuitenkin useamman koneen pyörittämisen.

Entäs sitten ne itse ehdokkaat? Miksei ole sellaista vaalikonetta, johon vaaditaan samanlainen psykologinen testi, kuin useimmissa muissa työpaikoissa vaaditaan ennen työsopimuksen solmimista?

Jonkinlainen raksi ruutuun lista pitäisi ainakin muodostaa. Kaikki tyhjän tyrkyt saisivat välittömästi ruksin ylleen. Naisten lehdet alkavat olla täynnä mitä ihmeellisimpiä juttuja. Kunhan saadaan nimi julkisuuteen poliittisesta intohimosta tai tavoitteista viis.

Silloin kun puvun muotisuunnittelijan nimi on tärkeämpi kuin poliittiset näkemykset ollaan jo sivupolulla. Jaana Pelkonenkin oli ennakkoon topakasti kokoomuksen ryhmäkuria vastaan Soini-äänestyksessä, mutta jätti lopulta äänestämättä ja oli tyrkyllä jokaisessa käänteessä linnanjuhlissa. Ihastukseni vaihtui kertaheitolla vihastukseksi.

Niin tuo Soinin käyttäytymisen puolesta-vastaan on edelleen erinomainen tarkistuslista ja tarkasti tallessa tässä ehdokashakuprosessissa.

Jopa ehdokkaiden makuuhuoneiden ovetkin avautuvat kohtalaisen helposti. Toimittajille sanoisin, että kannattaa miettiä, missä menee tuote/tekstimainonnan raja.

Niin eipä tule olemaan helppoa tämä valinta, mutta kuitenkin helpompaa kuin aikaisemmin. Vaalikoneet pyörimään ja jäljelle jääneiden googlaaminen. Netistä onneksi löytyy kunkin ehdokkaan ajatuksia, tekemisiä ja sanomisia vuosien varrelta, eikä vain viime hetken jonkun toimiston kampanja slogania, kun omat ajatukset eivät ole riittävän selkeitä.

Millaisella perstuntumalla sinä aiot valintasi tehdä? Kynnyskysymykseksi käytännössä syntyy, kuinka paljon investoit aikaa koko prosessiin. Ja onko lopputulos sen väärtti.

 

 
 Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 28.1.2019 klo 08:00 ja 20:00 (Espanjan aikaa).

 

Helsingin Sanomat jumittui Antti Heikkilään

Sunnuntai 20.1.2019 klo 8.24 - Kauko Niemi

Helsingin Sanomat julkaisi jo kuudennen Antti Heikkilä -jutun. Hesari on pitänyt asiaa jatkuvasti esillä viisi viikkoa. Tuorein Antti Majanderin kolumni oli täysin vailla todellista sisältöä ja mitään lisäarvoa. Siinä ei ollut ainuttakaan uutta näkökulmaa. Näin vanhan toimittajan ajattelussa se oli mitään sanomaton palstantäyte. Olipahan saatu linkitettyä kaikki aiemmat viisi samasta aiheesta julkaistut jutut ja pidettyä Heikkilän upottamista pinnalla.

Nyt voisi ennustaa, että ensi tiistaina tai keskiviikkona Helsingin Sanomat julkaisee seitsemännen Heikkilä-jutun. Samaan aikaan kun kirjasta on painos loppu ja jo neljäs painos tulee kauppoihin heti ensikuun alussa.

Nyt jää ihmettelemään, että ottaako Hesarissa näin lujille tämä eräänlainen arvovaltatappio. Olen lukenut monta Heikkilän kirjaa ja monta muutakin kirjaa. Jokaisesta kirjasta löytää, kun oikein kaivaa, virheitä tai mieleisiään tulkintoja puoleen ja vastaan. Tässä tapauksessa tautalla täytyy olla muutakin kuin kirjan virheet mihin laatumediaksi itseään kutsuva Hesari on nyt jumittunut.

Olen seurannut Heikkilää jo yli 30 vuotta. Saanut hyviä ajatuksia ja ollut myös eri mieltä tai sanotaanko, että jotakin asioita en vaan kohdallani ole saanut toimimaan. Heikkilän sanoma on ihan selkeä, kun ei sorruta lillukanvarsiin. Suomessa on erittäin tasokas akuuttien tapausten hoito, mutta sairauksien hoito perustuu vain lääkitykseen. Siinä Heikkilä on enemmän kuin oikeassa.

Siis Heikkilän perusasetelma on hyvinkin kannatettava. Eiköhän jokaisen ihmisen perustavoite pidä olla lääkkeetön elämä ja omien toimien ja tapojen muuttaminen niin, että aiheuttaa mahdollisemman vähän tietämättään tai tietoisesti itselle terveydellisiä ongelmia. Se tulee jopa yhteiskunnalle edulliseksi. Tosin lääke- ja ruokateollisuudelle kalliiksi.

Mihin tämä sota olisi johtanutkaan, jos näkökulmaksi olisi otettu lääkkeetön elämä ja kannustettu ihmisiä elämään terveellisesti joko Heikkilän tai muiden terveyttä edustavien näkemysten mukaan. Ihmisen toiminnallinen muutos vaatii motivaatiota ja monta pientä askelta ja se tapahtuu käytännössä toisia tukien eikä riidellen.

Viestinnän kannalta asiaa pohdittuani epäilen, että Heikkilä on itse pitkälti syyllinen tähän purkaukseen. Hän on myös niitä tyyppejä, jotka eivät ymmärrä, eikä ole oppinut ymmärtämään median riippumattomia toimintatapoja.

Aivan kuin aikoinaan minun yksi esimieheni. Häntä jatkuvasti valistettiin, kuinka media toimii ja hän oli aina ymmärtävinään asian. Kuitenkin taas eräänä päivänä, kun hänen tehtävät muuttuivat hän marssi luokseni ja ilmoitti, että hänen nimityksensä pitää saada ensi torstain Helsingin Sanomiin. Ilmoitin, että kyllä se saadaan, mutta silloin se on maksettu mainos. Kerrotko kustannuspaikan, mistä mainosrahat otetaan.

Heikkilän tyylilaji on ollut jo vuosia räksyttävä. Nimiin ja yksittäisiin henkilöihin kohdistuva kommentointi on ollut jopa osin loukkaavaa. Heikkilän tyylilajilla ei saavuteta välttämättä hyväksyntää hyvälle asialle. Siltoja palaa moneen suuntaan. Heikkilän kommentti, ettei Suomessa saa ajatella vaan pitää totella, pitää erityisen hyvin paikkansa terveydenhuollossa, mutta omat ajatuksensa pystyy myymään tehokkaammin ilman räksytystä.

Vuosia jatkunut median ja eri asiantuntijatahojen kärjekäs arvostelu on erinomainen sytytyslanka tällaiselle räjähdykselle.

Palataanpa vielä tuohon perusajatukseen lääkkeettömästä elämästä. Sanalla elämä on suuri paino. Elämä ei ole koskaan yhden yön mittainen, johon medikalisaation on ihmisiä opettanut.

Itse olen vielä toistaiseksi lääkkeetön, yli-ikäinen vanha mies, enkä suinkaan virheetön, enkä aina kivutonkaan.  Varmuuden vuoksi pari esimerkkiä mitä lääkkeettömällä elämällä tarkoitan ja ymmärrän. Ymmärtääkseni Heikkilänkin perusajatus myötäilee myös seuraavia ajatuksia.

Aika ajoin kohollaan olevat verenpainearvot ovat huolestuttaneet vuosien varrella. Vaan en ole saanut itseäni niskasta kiinni. Nyt vuoden rupeaman jälkeen olen saanut faktista ja moneen kertaa toistettua tietoa, että paineeni on kiinni unesta ja nimenomaan syvästä unesta. Nyt kun aamulla katson Oura-sormuksen rekisteröimän uneni laatua, niin pystyn melkein 10 prosentin tarkkuudella sanomaan ennen paineen mittausta mikä on tulos. Olen kohta vuoden päivittäin mitannut ja rekisteröinyt tekemiseni, kuunnellut kroppaani ja asian toistuvuus on selvä - siis tämä on minulle lääkkeetöntä elämää, kun etsin unen laatua parantavia toimia.

Vuosien varrella useat eri lääkärit ovat viiden minuutin käynnin ja yhden mittauksen tuloksena kirjoittaneet suoraan vain loppuelämäksi verenpainelääkkeitä (huonolla menestyksellä). Ja ketään ei ole kiinnostanut etsiä todellista syytä.  Yksikään lääkäri ei ole ikinä kysynyt kuinka sinä nukut, vaikka yleisellä tasolla tiedetään syvän unen vaikutus verenpaineeseen.

Lääkkeetöntä elämää on myös se, kun 11 vuotta sitten kyllästyin jatkuviin flunssiin. Lopetin flunssarokotukset ja kaikkien buranien käytön, sillä uskomuksella, että kemia tappaa sisälläni vastustuskykykyyni vaikuttavat sekä huonot että hyvät bakteerit.

Aloin käyttämään D-vitamiinia satasen päivässä, sekä lisäsin sinkin käyttöä. Tietenkin olen kahden vuoden välein käynyt omalla kustannuksellani verikokeissa, ettei D-vitaminin kymmenkertainen yliannostus kansalliseen suositukseen verrattuna aiheuta liian suuria pitoisuuksia. Näinä vuosina on ollut yksi kahden päivän kurkkukutina ja parina vuonna yhden päivän niiskutus. Tämäkin on mielestäni järkevää lääkkeetöntä elämää.

Kenenkään ei pidä luulla, ettenkö ota lääkettä sinä päivänä, kun sitä oikeasti tarvitsen ja minulle selvitetään perusteellisesti lääkkeen vaikutusmekanismi, enkä vaan siksi että lääkäri määrää ja lääkkeellä voin laiskuuttani vain lievittää oireita enkä parantaa todellista tautia.


 Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 21.1.2019 klo 08:00 ja 20:00 (Espanjan aikaa).

 

 

 

Suomalaiset syövät väärin, mutta minä syön oikein

Sunnuntai 13.1.2019 klo 9.25 - Kauko Niemi

Missähän se oikein ja väärin syömisen raja sitten kunkin yksilön kohdalla kulkeekaan.  Joku lihoo ja toinen pysyy hoikkana samoilla sapuskoilla. Toinen on sohvaperuna ja toinen aktiiviliikkuja ja tarvitsee erilaista ruokaa.

Kuka on se mahti maailmassa, jonka tietojen varaan voidaan luoda absoluuttinen totuus ravinnosta ja sen jälkeen syyllistetään ihmisten syömistä. Poikkeavia jopa rangaistaan, osoittaa Antti Heikkilään kohdistunut silmitön kritiikki. Viimein käänne Heikkilä kohdalla on Euran Sairaalan antamat potkut, jonka taustalla huhujen mukaan on lääketehdas – Suomessa ei saa ajatella, pitää vain totella, oli Heikkilän kommentti.

Lähes jokainen tietää kuinka yhdysvaltalainen sokeriteollisuus rahoitti tutkimuksia ja sai mieleisiään virallisia tutkimustuloksia suosituksiksi ja bisnes jatkui voimakkaana. Ravintotutkimusten puolueettomuus on iso kysymysmerkki. Toisaalta tutkimuksia tehdään niin paljon, että sopiva tutkimus löytyy jokaiseen lähtöön. Ihminen on kuitenkin kokonaisuus ja kaikki vaikuttavat kaikkeen.

Kokonaisvaltaiset laajat tutkimukset ovat liian hitaita ja kalliita tehdä, joten tyydytään tutkimaan pieni pala kerrallaan, joista sitten valikoidaan ja tulkitaan sekä oikein että väärin. Vuosien kuluttua taas kaikki on muuttunut paitsi se ihminen. Käy kuin maailman kuululle Pohjois-Karjala-projektille, joka on todettu vääräksi. Tuli tulkittua vain muutamaa asiaa ja niitäkin verrattiin vääriin tilastoihin.

THL sai taas ylettömästi palstatilaa, kun on saanut vuonna 2019 selville, että kansalaiset ovat olleet vuonna 2017 tottelemattomia, eivätkä ole noudattaneet heidän syömissuosituksiaan. Suosituksia, jotka perustuvat  kansainvälisiin sopivasti valikoituihin tutkimuksiin. Voiko tällä perusteella oikeasti syyttää, että suomalaiset syövät väärin. Ei voi!

Esimerkiksi, jos suomalaiset syö liikaa suolaa, niin tehokkain keino olisi kieltää ruokateollisuudelta suolan käyttö tai vähintäänkin määrittää millaista suolaa saisi käyttää. Nyt teollisuudessa käytetty suola on suolaa, josta on siivottu kaikki terveydelle hyödyllinen pois. Mutta eihän se sovi, kun ”terveellisen” sapuskan säilytysajat lyhenisivät. Viis terveellisyydestä, kunhan saadaan kaupan hyllyt täyteen viikkoja seisoneita ruokia.

Itse en ole käyttänyt murustakaan suolaa ruoanlaitossa pariin kymmeneen vuoteen ja silloin kun joutuu syömään teollista- tai ravintolaruokaa tietää varmasti mistä se liika suola tulee. Toisaalta eräs lääkäri varoitti suolattomuudesta. Mutta ainahan sitä jostain tulee.

Yksimielisin asia ruokakeskustelussa olisikin sokeri. Sokerin rajoittaminen vapaaehtoisesti ja pakolla toisi enemmän terveyttä kuin mikään muu. Kaupoista on lähes mahdoton löytää tuotteita, joihin ei olisi lisätty sokeria. Miksi?

Viimepäivien ravitsemusuutisoinnissa on siis minulle kaksi merkittävää kysymysmerkkiä. Kukaan ei voi sanoa perustuvatko THL:n suositukset oikeaan pohjatietoon. Toisaalta suositukset ovat suosituksia, eikä niitä pitäisi ylipäätään mitata ja sitä kautta syyllistää ihmisiä.

Kun sinä pyydät suositusta entiseltä työnantajaltasi, niin kuinka mitataan suosituksen toteutumista ja kuka on syyllinen ja ketä rangaistaan, jos elämä ei suju suosituksen mukaan. Sain viime viikolla kyselyn jossa jatkuvassa kontaktissa oleva yritys kysyy, että suosittelisinko heitä tuttavilleni. En tietenkään voi vastata tällaiseen ennen kuin tiedän tuttavani tilanteen. En suosittelisi yhdellekään keliaatikolle jatkuvaa leivän mussutusta. Tai en suosittelisi pähkinäallergikolle minun bravurileipääni pähkinöistä ja siemenistä.

Valtakunnan pahimmassa solmussa ovat käypähoitosuositukset, jotka käytännössä ovat 100 prosenttisia suosituksen nimissä kulkevia määräyksiä. Näiden määräysten noudattamatta jättäminen johtaa vuosittain useisiin lääkärien toimilupaperuutuksiin.

Pidetään suositukset suosituksina. Jokainen osaa lukea jopa tulkita ja ottaa henkilökohtaisen vastuun niiden noudattamisesta. Ja jos kropassa tuntuu pahalta, niin sitten suositus ei sopinut minulle. Eikä syyllistetä, saati rangaista siitä, että on jättänyt noudattamatta yleisiä viranomaissuosituksia, jonka lähtökohtakin on kokolailla tulkinnanvarainen.

 Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 14.1.2019 klo 08:00 ja 20:00 (Espanjan aikaa).

 

 

 

 

Voihan Venla

Lauantai 12.1.2019 klo 10.36 - Kauko Niemi

Luen uutista kuinka kultainen Venla -gaala pidettiin Suomen Kansallisoopperassa ja se televisioitiin Yle TV2:lla. Juontajina olivat Vappu Pimiä ja Marja Hintikka.

Minulle se oli pysäyttävin uutinen pitkään aikaan. Pitäisikö itkeä vai nauraa? Toki tiedän mikä on Venla-gaala ja tiedän missä on Kansallisooppera, mutta kellot eivät soi lainkaan Vappu Pimiän ja Marja Hintikan kohdalla.

Lisää lukiessani uutista minulle selviää, että koko palkittujen listalta olen ikinä nähnyt yhtä palkittua tv-ohjelmaa, yleisöäänestyksen voittajaa Puoli seitsemän. Sitäkään en koskaan puoli seitsemältä vaan seuraavan aamuna Aamu-tv:n jälkeen tulevana uusintana, kun tiekkarin näytöllä jossain ikkunnassa se pyörii.

Sinänsä oikein hyvä ohjelma, jossa ei tapeta ketään, jossa ei syytetä ja haukuta ketään, jossa ei kaivella kenenkään menneisyydestä tapahtuneita mokia. Kuitenkin melko ajankohtainen.

Mitä kaikkea tästä tietämättömyydestä ja kokemattomuudesta sitten pitäisi ajatella. Sitä jäin itsekin miettimään. Kaapin ovet, missä 32 tuumainen televisioni viettää toimettomana aikaansa, avautuvat vain muutaman kerran vuodessa.

Tarkemmin mietittyäni en halua ottaa sellaista riskiä, että näkisin ruudulla tai kankaalla vapaaehtoisesti minkäänlaista väkivaltaa ja tappamista tai muutakaan hirveää hässäkkää. Tämä kammo kumpuaa ihan vain minun henkilökohtaisista elämänkokemuksistani.

Olen kiinnostunut monenlaisista asioita, luen ruudulta uutisia monta tuntia päivässä, kuuntelen radiota monta tuntia päivässä. Etenkin radiossa on helppo keskittyä itse asiaan, koska esittäminen ja kulissit eivät häiritse itse asiaa. Radiossa kuka tahansa riepumaija voi olla täynnä viisautta. Televisiossa ei.

Kun päivän mittaan uutisissa pääministeri Juha Sipilä sanoo jotakin ja sitten hän toistaa tv-uutisissa saman asian. Ainoa lisäarvo uutiselle on Sipilän solmion väri. Sen takia ei kannata asettua sovalle jännittämään olisiko se vihreä vai sininen. Aikoinaan vaikkapa Ylen radiolla ja tv:llä oli omat toimituksensa ja uutisetkin olivat varioituneen enemmän.

Vaikea on sanoa, enkä siihen itse tietenkään pystykään sanomaan, mitä olen jäänyt paitsi, kun 13 palkittua ohjelmaa on jäänyt sata prosenttisesti näkemättä.

Sen sijaan nostan hattua ja nousen seisomaan ja kunnioitan hienoa valintaa: 
Elämäntyöpalkinto jaettiin tänä vuonna monipuoliselle näyttelijälle ja koomikolle Ritva Valkamalle. 

Puolet Venla-palkituista ohjelmista löytyy Ylen kanavilta – katso tästä kaikki voittajat

 

 

 

Numerot kertovat totuuden uuden vuoden lupauksistasi

Sunnuntai 6.1.2019 klo 8.56 - Kauko Niemi

Uusi vuosi oli jälleen se ajankohta, jolloin tehtiin lupauksia. Osalle se on mukavaa viihdettä, joita ei ole tarkoituskaan lunastaa. Toisten lupauksissa mukana halu – josko sittenkin. Ja sitten on niitä, jolle uuden vuoden lupaus on tavoite, eikä mikään mielikuvituksen tulkitsema tina ruiskaus.

Totta kai viihteelliset lupauksetkin ovat hauskoja ja sopivat suureen muutokseen kuten vuodenvaihteeseen. Tällä kerralla keskityn vain liki ryppyotsaisesti oikeisiin lupauksiin eli tavoitteisiin. Joidenkin asioiden kohdalla vain pitää ottaa itseään niskasta kiinni ennen kuin mitään oikeasti tapahtuu. Joskus se on pakko, joskus se on jopa kivaa, etenkin kun muutos ei tapahdu pakon edessä, vaan halusta ja loputtomasta uteliaisuudesta uutta kohti ja kehittyä.

Hoppu on Hanurista kirjan kirjoittajat Kissconsulting Oy:m Maarika Maury ja Jaana Tuomila ottavat hyvin kantaa siihen, kannattaako uuden vuoden päätöksiä tehdä ja miten lupaukset saadaan muutettua oikeaksi toiminnaksi.

Ilman päätöksiä harvoin saadaan sitä vähääkään aikaan. Päätös on aina lähtökohta muutokselle. Oleellista on se, miten päätöksen jälkeen saadaan muutos juurrutettua käytännöksi ja rutiiniksi. 

Päätöksien toteutumista estää usein se, että ei ole mietitty konkreettista tapaa, miten sen päätöksen voisi toteuttaa. Muutosta pitää myös seurata ja puuttua poikkeamiin. 

Pulmallista on myös se, että uudenvuoden innostamana päätetään korjata koko elämä kertaheitolla ja tavoitteiksi kirjataan kaikki maan ja taivaan väliltä. Seuraavalla viikolla ei enää edes muisteta, mikä tuo tavoite olikaan.  

Joskus myös tavoite on niin iso, ettei sitä vaan saa tehdyksi. Esimerkiksi täysin liikkumaton kaveri sanoo, että nyt alkoi jokapäiväinen puolentoista tunnin jumppa. Kun se sitten kerran jäi välistä, jäi seuraavakin. Parempaan tulokseen päästiin, kun hän otti alkuun vain viidentoista minuutin päivittäisen jumpan, josta oli helpompi sitten laajentaa.  

Vähemmän ja kunnolla on parempi oikeissa teoissa, kuin paljon asiaa paperilla ja vielä suuremmat puheet. 

 

Itse haluan nostaa esiin numerot, joilla voit mitata ja seurata tavoitteesi toteutumista. Numeroiden faktinen merkitys on erittäin suuri tavoitteeseen pääsemiseksi, oli se sitten paino, terveys yleensä, henkilökohtainen talous tai melkein mikä vaan.

Minusta tuntuu -mentaali ei oikein johda kuin itsensä pettämiseen. Tunne on tänään tällainen ja huomenna tuollainen. Numerot kertovat selkeää totuutta. Yksittäisten numeroiden oikeellisuus ei ole niin tärkeä kuin numeroiden osoittama muutos.

Mistä niitä numeroita sitten oikein saa. Tänä päivänä tekniikkaa ja erilaisia testejä saa niin edullisesti, ettei se ainakaan ole mikään este. Jokainen sovelluskauppa on niitä pullollaan. Ilman lääkärin määräystä pystyt ostamaan kohtuuhinnalla mitä erilaisempia terveyteen liittyviä kokeita.

Muutoksen seuraaminen ei ole enää työlästä exel-hallinnointia.

Päätin selvittää viime vuonna talousmenoni ja sepäs oli avartavaa ja helppoa. Voin todeta, että perusraaka-aineista itse terveellisen ruokansa tekevä pääsee verrattain edullisin kustannuksin. Eivätkä kustannukset nousseet, vaikka vuoden aikana siirryin pitkälti luomuraaka-aineiden käyttöön.

Näidenkään numeroiden saanti ei aiheuttanut minkään näköistä päänvaivaa. Ryhdyin käyttämään S-pankin korttia vain ja ainoastaan talousmenoihin. Netistä voin seurata kulutustani jopa kaupan tarkkuudella, jos sellaisille numeroille olisi käyttöä. Joka tapauksessa vuoden jälkeen numerot paljastavat, että luuloni olivat eri hehtaarilla kuin tiedot. Tietenkin kuukausittaiset tai jopa viikoittaiset numerot ohjaavat myös toimintaa kauppareissuilla. Ja sekin on vain positiivinen asia.

Otan pari esimerkkiä omalta kohdaltani, joita ei toteutettu yhdessä yössä. 11 vuotta sitten podin kolme tosi pitkää flunssa. Tuolloin tunsin, ettei huonompaan suuntaan ei voi enää mennä. Tein kolme muutosta. Lopetin vuosittaiset flunssarokotukset, aloin syömään reilun ”yliannoksen” D-vitamiinia – 100ug/päivä ja säännöllisen epäsäännöllisesti erilaisia sinkkivalmisteita. Olen käynyt kahden vuoden välein omakustanteisissa verikokeissa ja huomannut ettei d-vitamiininumeroni ole noussut kovinkaan korkealle. Lopputulos on kuitenkin se että 10 vuodessa on ollut yksi kahden päivän kurkkukutina.

Toinen esimerkki tunteesta ja numeroista. Olen aina tiennyt, ettei nukkumiseni ole oikein mistään kotoisin, vaan en ole riittävän topakasti asiaan paneutunut, vaikka varsin hyvin tiedän yleisellä tasolla levon merkityksen kaikkeen. Ensimmäinen mittaus osoitti vaikeahkon uniapnean.

Syvemmälle unen syöverein pureutuessani itsellekin suuri yllätys on ollut reilun kuukauden unen laadun seuranta Ouran älysormuksella. Kaiken uni-informaation tulkinnassa olen toki vielä alkutaipaleella.

Numerot kertovat, että öinä, kun on enemmän syvää unta, niin aamulla verenpaineet ovat alhaalla. Jos vielä muutaman kuukauden numeroilla on sama korrelaatio, niin sitten menen kouluttamaan lääkäreitä. Vuosien varrella lääkärit ovat tyrkyttäneen useaan otteeseen verenpainelääkitystä huonolla menestyksellä, mutta yksikään lääkäri ei ole koskaan kysynyt kuinka nukut.

Yksikään laihduttaja ei onnistu peiliin katsomalla ja arvioimalla painonsa kehitystä. Siihen tarvitaan hyvä, mieluusti analysoiva vaaka, joka kertoo kuinka oikeaa painonlähtö on - lähteekö läskiä vai lihasta. Ja painonseuranta mieluusti päivittäiseen käyttöön. Silloin numerot kertovat todellisen muutoksen. Samalla opit ymmärtämään mikä painoosi vaikuttaa.

Aina kun olet vaalla tai mittaat mitä tahansa, niin samalla muistutat itseäsi omasta tavoitteestasi ja jokainen numeroiden osoittama oikean suuntainen muutos motivoi sinua jatkamaan kohti päämäärää. Oli se sitten mikä tahansa.

 Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 7.1.2019 klo 08:00 ja 20:00 (Espanjan aikaa).