Minä olen oikeassa ja sinä olet väärässä

Sunnuntai 28.4.2019 klo 9.47 - Kauko Niemi

Suomalaista ruokaympyrää on tyrkytetty ja pakotettu 70 vuotta ainoana oikeana ravintokokonaisuutena. Ylen viime viikkoinen otsikointi osuu naulan kantaan - Ravintotieteilijät raapivat päätään, kun kansa syö mitä haluaa.

Jos 70 vuotta raavitaan päätä, luulisi Valtion ravistemusneuvottelukunnan ymmärtävän, että tarjotut viestit ja houkutukset ovat vääriä, eivätkä toimi käytännössä.

Kun ylhäältä annetut suositukset ovat muuttuneet ikään kuin määräyksiksi ja ainoiksi oikeiksi totuuksiksi, niin ollaan todella hakoteillä. Tilannetta kärjistää lisäksi se, että määräyksiä kanavoidaan lääkärien auktoriteettien välityksellä kansalaisten jatkuvaan torumiseen ja mollaamiseen.

Minä olen oikeassa ja sinä olet väärässä ei ole oikein koskaan tuottanut hyvää lopputulosta missään muussakaan asiassa, saati syömisessä. Syömisen seuraukset kun kaiken lisäksi ovat kovasti erilaisia eri ihmisillä, eikä yhtä ainoata oikeata ruokakomboa ole olemassa, joka toimisi tasan samalla tavalla kaikille.

Vähän sama kuin suomalaisen kirkon tilanne tällä hetkellä. Lukkiintuneita ajatuksia ei ole pätkääkään auttanut vaikka papit ovat symbolisesti astuneet alas saarnastuoleistaan ja pitävät saarnansa samalta tasolta kirkkokansan kanssa. Mentaalisesti kirkko kun luulee ainoana tietävänsä mikä on hyväksi ihmisen sielulle ja mielelle ja sitä on parasta kuunnella ja uskoa. Näin on kirkkokin vaikeuksissa oppeineen ja kansa kaikkoaa.

Toisin päin ajateltuna vaikkapa museot ja kirjastot ovat voimakkaasti muuttaneet suhtautumistaan asiakkaisiinsa, siis tavallisen normaaliin ihmiseen. Tulokset ovat vaikuttavia, kun tunkkaiseen ja pölyttyneeseen museoiden taltioimaan historiaan on otettu ihminen mukaan. 

Ei varmasti mitään ole tutkittu niin paljoa kuin ravintoa ja terveyttä. Joka päivä tulee uutta tutkimustietoa, joka sekä vahvistaa entisiä käsityksiä ja toisaalta tutkimuksia jotka kumoaa vallitsevia, jopa virallisesti hyväksyttyjä tietoja.

Yhtä totuutta ei ole olemassa. Ravintosuositusten tieteellinen painoarvo on kiinni siitä mitä tutkimuksia suositusten perustaksi valitaan ja kuka kulloinkin istuu omine käsityksineen ravitsemuksen pyhässä temppelissä eli Valtion ravitsemusneuvottelukunnassa.

Muiden muassa laaja vuonna 2012 julkaistu norjalainen tutkimus on painettu villaisella. Tutkimus, jossa osoitetaan kolesterolin hyödyllisyys. Se nyt vain ei istunut vallitsevaan piirtaan.

Lopputulos voi vaihdella äärilaidasta toiseen. Ja onkohan neuvottelukunnassa kertaakaan 70 vuoden aikana mietitty kuinka kansalaiset saataisiin innostumaan heidän valinnoistaan ja parhaassa tapauksessa luoda hallintoalamaisille osallistumisen elementtejä.

Neuvottelukunta näyttää pahoittaneen mielensä heidän ajatustensa vastaisista nettikirjoitteluista.  Nettikirjoittelun ja median käyttövoimana ovat yksinkertaisesti eri ihmisten käytännön kokemukset.

Aktiiviset ja kokeilunhaluiset ihmiset ovat biohakkeroineet omalle elimistölleen hyvin toimivan ratkaisun, joka ei ole linjassa virallisten, yleisten suositusten kanssa. Siinähän ei pitäisi olla mitään ristiriitaa, koska olemme kaikki erilaisia. Nettikirjoittelun ongelma vaan on, että näistä sadoista ja tuhansista tapauksista tehdään yleispäteviä muutaman tapauksen perusteella. Sekään ei tietenkään toimi.

Ravintosuosituksia syytetään myös korruptiosta. Todellista vedenpitävää näyttöä ei ole löytynyt lahjonnasta. Ainoa dokumentoitu yhteys on vuosikymmenten takaa yhdysvaltalainen sokeriteollisuus. Sen rooli ja vaikutus tuolloin julkistetuista ravintosuosituksista on kristallin kirkas.

Kanada lähti jokin aika omille poluilleen ravintosuosituksissaan. Suomessa aloitettiin tämän vuoden alussa valmistella uusia 2020-luvun ravitsemussuosituksia. Valmista pitäisi olla vuosina 2022–2023. Kaikki merkit viittaavat vanhaan vallitsevaan käytäntöön ilman radikaaleja muutoksia.

Viime viikkoinen kansainvälisen tautitaakkaa selvittävän (Global Burden of Disease) tutkimuksen mukaan Suomessa yli 12-vuotiaista pojista joka neljäs on ylipainoinen ja tytöistä joka viides. Lihavista nuorista yhdeksän kymmenestä on lihavia myös aikuisena.

Tähänkin ongelmaan löytyi ravitsemusneuvottelukunnalta ratkaisu. Viime viikon lopulla julkaiseman tiedotteen mukaan heidän pitää saada rahaa nuorten ravitsemuksen selvittämiseen. Aikuisväestön ravitsemuksesta kerätään Suomessa tietoa säännöllisesti FinRavinto-tutkimuksilla, mutta lasten ja nuorten osalta valtakunnallinen seurantatieto puuttuu täysin. Tuskin asia tällä ratkeaa.

Toisaalta täytyyhän neuvottelukunnan pystyä osoittamaan, että se on oikeassa ja muut ovat väärässä.

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 29.4.2019 klo 08:00 ja uusintoina ma osana bisnesframea 19:45, ti 13.00 ja ke 09.00 (Espanjan aikaa).

Ujo on tyhmä, laiska ja lihava?

Sunnuntai 21.4.2019 klo 12.03 - Kauko Niemi

Yhteiskuntamme on jostain kummallisen tuntemattomasta syystä määritellyt menestyksen mittariksi ulospäinsuuntautuvan käytöksen, joka on sitten lähtenyt elämään täysin omaa elämäänsä. Näin sanoo psykologian emeritaprofessori Liisa Keltikangas-Järvinen uudessa kirjassaan ja Ylen Aamu-tv:n haastattelussa.

Keltikangas-Järvinen viittaa myös amerikkalaiseen kyselyyn, jonka tuloksena ujoa ihmistä jopa pidetään mielikuvissa tyhmänä, laiskana ja lihavana.

Nyt kun vaalikampanjat ovat meitä opettaneet, niin voidaan jälkikäteen hyvinkin miettiä eri tyyppisten ehdokkaiden menestyksiä vaaleissa. Vaalien ääniharava Jussi Halla-aho on varmasti monien esiintymiskouluttajien ja ihmisbrändääjien kauhukuva ja hänestä olisi heidän mukaansa voinut muokata nykyajan mielikuvien vaatiman extrovertti supliikkimiehen. Mutta silloin hän ei enää olisi ollut aito Halla-aho.

Entäs sitten vaikkapa joka käänteessä eteen putkahtanut ja aina sanavalmis, kauneudestaan huolehtiva Susanna Koski. Hänen ulospäinsuuntautuvuutensa ei kantanut tällä kertaa edes eduskuntaan. Hän ei vain vaikuta aidolta ja uskottavalta kansan mielikuvissa.

Ja tässä kolumnissani en ota mitään kantaa poliittiseen näkemykseen tai kannatukseen. Vain ja ainoastaan temperamenttipiirteisiin.

Meille syötetään mielikuvaa yleisenä totuutena, millainen ihmisen tulisi olla. Odotusarvolla ei ole kuitenkaan mitään todellisuuspohjaa. Keltikangas-Järvinen painottaa, että kaikkia tarvitaan, koska ihmiskunta ja evoluutio on rakentunut niin, että on niitä hiljaisia keksijöitä, on riskinottajia ja on harkitsijoita. Vain sillä tavoin yhteiskunta voi toimia tasapainoisesti.

Millään temperamenttipiirteellä ei ole tämän hetken tietojen mukaan mitään yhteyttä älykkyyden kanssa, eikä minkään ulkomuodon kanssa. Ujous on vain hetkellinen lukkiutuminen julkisessa tilanteessa, eikä sillä ole mitään yhteyttä älykkyyteen. Kukaan ei ole ujo kotisohvalla televisiota katsellessa.

Jos ja kun yritys copy pastaa työpaikkailmoituksensa ja etsii aina vain ulospäinsuuntautuvia tyyppejä ja myös palkkaa sellaisia. Pian on organisaatio, missä on vain rohkeita, reippaita toistensa kanssa kilpailevia yksilöitä ja koko organisaatio täynnä kilpailevia kyynärpäitä. Tällainen organisaatio ei toimii parhaalla mahdollisella ja tehokkaalla vuorovaikutuksella.

Oman elämän näytteleminen ulkopuolisen käsikirjoituksen mukaan ei ole helppoa. Ei ainakaan niin, etteikö ulkopuolinen jossakin vaiheessa vaistoaisi aitoutta. En missään nimessä halua sanoa, etteikö ihmisbrändääjien neuvoja kannattaisi jossain määrin ymmärtää ja jopa opetella. Mutta vain sen verran, ettei aitous katoa.

Perussuomalaisten vaalimenestystä on analysoitu nyt monestakin näkökulmasta ja viimeisimpiä määritelmiä on uusi porvaristo. Halla-ahon yksinkertaiset ja yksinkertaistetut perustelut ja argumentit ilman syvällisiä tunteita ja maailmanluokan maalailuja ovat puhuttaneet normaalia suomalaista ihmistä.

Kun verrataan vaikkapa Timo Soiniin, niin siitähän ei ota selvää saimaan sällikään mitä mieltä hän aidosti on. Soini houkuttelee letkautuksillaan hetken, muttei niillä pystytä rakentamaan mitään pidempiaikaista ja sen on nyt käytäntö osoittanut. Ja vihdoin Soini itsekin huomannut ilmoittaessaan kiirastorstaina, että jättää politiikan.

Sama teennäisyys tulee vastaan myös viihdemaailmassa, missä liian usein suoritetaan vain käsikirjoitusta. Hymyillä pitää vaikka paskat olisivat housuissa.

Yksilölliset erot siinä, miten herkästi ja voimakkaasti tunteita koetaan, ovat toki yllättävänkin suuria. Toisia voi jallittaa vaikka kuinka ja toiset ovat tunneherkkiä ja huomaavat pienimmätkin muutokset toisten ilmeissä tai äänensävyssä ja reagoi niihin heti. Aitous ja suurella rahallakin rakennetut kulissit paljastuvat ennemmin tai myöhemmin.



Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 22.4.2019 klo 08:00 ja uusintoina ma osana bisnesframea 19:45, ti 13.00 ja ke 09.00 (Espanjan aikaa).

 

 

Suomelle sävelletään uusi kansallislaulu

Perjantai 12.4.2019 klo 14.07 - Kauko Niemi

Sorry nyt vaan Fredrik Pacius, mutta Suomelle sävelletään uusi kansallislaulu – ainakin näin minun mielikuvituksessani. Toisaalta Pacius ei koskaan ollut säveltämässä kansallislaulua ja eikä hän työskennellyt sävellyksen parissa kovinkaan järjestelmällisesti. Hänellä oli vain kaksi päivää aikaa tehdä sävellys ja harjoittaa kuoro sekä toiset kaksi päivää sovittaa se torvisoittokunnalle, ja lisäksi tarvittavat esitysmateriaalit piti vielä kopioida käsin. Paciuksen sävelmän esitti hänen itsensä perustama Akademiska Sångföreningen ja soittaisi Kaartin soittokunta vuonna 1847.

Sen sijaan, että poliittiset puolueet puhuvat mitä sylki suuhun tuo ja tekevät vain mikä puolueelle on parasta, ei siis Suomelle yhteiskuntana. Me voisimme kaikki yhdessä säveltää ja toteuttaa uuden kansallislaulun. Sen sijaan että jatkaisimme sekalaisena huutokuorona.

Tällainen sävellystyö kehittäisi meitä ajattelemaan yhteisiä sävelkulkuja, yhteistä rytmiä, sujuvia siirtymisiä tahdista toiseen. Tärkeiden sävelkulkujen paljon kertovien kertsien toistoa. Ajattelemaan yhteistä lopputulosta, jota kehtaa esittää Olympialaisten mitalijakotilaisuudessa, kun maamme edustaja seisoo ryhdikkäänä kultakorokkeella ja vuodattaa onnen ja ylpeyden kyyneleitä.

Sävellystyö kertoo yhteisestä harmoniasta, jossa toki voi olla mukana myös riitasointuja herättelemässä uinuvaa kauneutta ja yhteistä sointumaailmaa. Jokaisella nuotilla ja merkinnällä on oma tärkeä rooli uudessa kansallislaulussamme. Jokaisella nuotilla on oma keskeinen ja tärkeä ilmaisuvoima kokonaisuudessa ja yhdenkin nuotin putoaminen nuottiviivastolta kuullaan särönä lopputuloksessa.

Mistä tallainen sävellystyö sitten kertoisi. Ensinnäkin siitä, että jokaisella nuotilla on yhtä tärkeä tehtävä kokonaisuudessa. Ja vaikka olisit pitkä matala nuotti, ei se merkitse, että olisit jotenkin muita voimakkaampi, vaan annat tukevan, turvallisen pohjan korkeille ja hentoisille lurituksille. Tai jos olet alennettu nuotti, et ole yhtään vähäpätöisempi, vaan rakennat kokonaisuutta toimivammaksi. Samoin kun ylennettynä et saa mitään etuoikeuksia, vaan teet soinnusta toimivamman ja kauniimman.

Miten tämä sävellystyö sitten toteutettaisiin? Valtio jakaisi jokaiselle äänioikeutetulle yhden nuotin tai muun nuotistolla käytettävän merkin. Tämän jälkeen jokainen sijoittaisi nuottinsa yhteiselle nuottiviivastolle ja äänestyspäivänä eli juuri nyt ensiesitettäisiin uusi kansallislaulu, jota me kaikki olimme yhdessä säveltämässä.

Äänestyspaikoilla voisi toki olla musiikkihenkilöitä, jotka voisivat tulkita tilanteita. Nyt kun sijoitit nuotin noin, niin se kuulostaa tältä tai tältä.

Näin me oppisimme löytämään yhteisen sävelen. Tähän on tarvetta, kun kuunteli maamme ylimmän johdon puheita Eduskunnan vaalikauden päättäjäisissä viime keskiviikkona. Ja etenkin meluavia vaalitenttejä viime päivinä.

Eduskunnan puhemies Paula Risikko oli huolestunut eduskunnan ilmapiiristä ”Ilmastosta on tullut likaisempaa, retoriikasta kovempaa. Asioita kärjistetään ja toisten sanoja tulkitaan tahallaan väärin.”

Risikko toivoi kuuntelu- ja keskustelutaitoa, minkä lisäksi hän sanoi eduskunnan tarvitsevan uusia päätöksenteon käytäntöjä.

Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö varoitti samassa tilaisuudessa suomalaisia kuppikuntiin pirstoutumisesta ja vihan kierteestä.

”Mielipide-eroja demokratiaan kyllä mahtuu, niitä suorastaan tarvitaan. Mutta emme saa antaa erimielisyyksien ajaa meitä erilleen. Kuppikuntiin pirstoutuminen heikentäisi myös turvallisuuttamme.

Voi kun me kaikki tosiaan olisimme erilaisia nuotteja ja pystyisimme asettumaan samalle nuottiviivastolle ja muodostaisimme harmoonisen kansallislaulun.

 

 

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 15.4.2019 klo 08:00 ja uusintoina ma osana bisneeframea 19:45, ti 13.00 ja ke 09.00 (Espanjan aikaa).

 

 

 

 

 

 

 

 

Synnytystalkoillako kulutus kasvuun

Sunnuntai 7.4.2019 klo 11.05 - Kauko Niemi

Politiikka tuntuu olevat helppojen ratkaisujen arkea. Jotta kasvu voisi jatkua ja verorahat riittäisivät kaiken maailman menoihin, täytyy saada jatkuvasti lisää veronmaksajia, muttei Suomen rajojen ulkopuolelta.

Ilman ainuttakaan tunteen ripausta poliitikot ajattelevat yhdeksän kuukauden päähän ja heittelevät ajatuksia synnytystalkoista ja joissakin kunnissa näperrellään muutamien kymppien korotuksista lapsilisien tyyppisiin kulukorvauksiin siinä yksinkertaisessa toivossa, että kulutusjuhlat voisivat jatkua.

Väestön kasvu on kaikkea muuta kuin matemaattinen suorite tai hoitajakiintiöprosentti. Tosin tätäkin kautta valtiovarainministeriö on ladellut viime päivinä todellisia madonlukuja pöytään 2020-luvun lopputulemasta.

Jos nyt kuitenkin mietitään vanhakantaisesti, että kasvua ja hyvinvointia ylläpidetään lisääntyvän kulutuksen kautta, niin todellinen ratkaisu ei löydy matemaattisin kaavoin poliitikkomaisesti ilman tunteita, myötäelämistä ja turvallisuutta  synnytystalkoita hokemalla.

Tuore Financial Times kertoi viikon lopulla, että Suomessa väestö on yksi maailman nopeimmin ikääntyvistä. Vuonna 2000 vain 1,5 prosenttia väestöstä oli yli 85-vuotiaita, mutta tällä hetkellä luku on 2,7 prosenttia ja vuonna 2070 sen odotetaan olevan jo lähes 9 prosenttia. Synnytystalkoot eivät siis toteudu.

FT:n mukaan Suomi yrittää näyttää muulle Euroopalle mallia. Todellisuus lienee varoittavana esimerkki niistä monitahoisista poliittisista ongelmista, joita on edessä. Terveydenhoidon ja vanhustenhoidon aiheuttamien kulujen pitäminen kurissa vaatii valintoja, joita harva hallitus on valmis tekemään.

Sitten kun mennään ruohonjuuritasolle, löytyy monia syitä, jotka kaikki ovat kiinni syvällä sisimmissämme.

Eikä huomiotta kannata jättää sitäkään, että koko maailman väestörakenne muuttuu merkittävästi tulevina vuosina. Siinä missä perinteinen valkoinen ihminen asettaa oman etunsa ja mukavuudenhalunsa kylmästi etusijalle, niin koraaniin uskovat luottavat edelleen siihen, että naisen tärkein tehtävä on lisääntyä. Ja mitä tiukemmin Suomi pitää halla-ahomaisesti rajojaan kiinni sitä nopeammin väestön ikäongelma laukeaa käsiin.

Tuore amerikkalainen kysely todistaa nuorten aikuisten seurustelukulttuurin suuresta muutoksesta. Sinkkuus ohitti ensimmäistä kertaa tutkimuksen historiassa seurustelun 18–34-vuotiaiden amerikkalaisten parissa. Eikä taida paljoa tilanne olla erilainen Suomessakaan.

Alle 35-vuotiaista amerikkalaisista aavistuksen yli puolet (51 %) kertoo, ettei heillä ole vakituista seurustelukumppania. Aiemmassa, vuonna 2016 tehdyssä kyselyssä näin vastasi 45 prosenttia nuorista aikuisista.

Muutos on erityisen merkittävä, kun tulosta vertaa tutkimuksen aloitusvuoteen 1986. Tuolloin ilman vakituista seurustelukumppania kertoi olevansa 35 prosenttia amerikkalaisista nuorista aikuisista.

Tuloksia tulkitessa on hyvä ymmärtää, että kaikki ihmiset eivät edes halua vakituista seurustelusuhdetta. Sinkkuus on monelle tietoisesti valittu, itselle sopiva elämäntapa. Ihmisten ajatuksia, arvoja ja käytöstä ohjaavat normit ovat länsimaissa myös muuttuneet siten, että sinkkuus hyväksytään yhä normaalimpana.

Saman General Social Surveyn mukaan amerikkalaisten kiinnostus harrastaa seksiä on entisestään vähentynyt. Alle 30-vuotiaista 23 prosenttia ilmoittaa, ettei ole vuoden aikana harrastanut seksiä.

Väestöliiton tutkimuksen mukaan Suomessa lapsia haluavien 30–34-vuotiaiden miesten määrä on romahtanut 30 prosenttiyksikköä vuosikymmenessä.

Vuonna 2007 heitä oli vielä 65 prosenttia, kun vuonna 2018 vastaava luku oli 35 prosenttia.

Helsingin Sanomat kertoi, että Helsingin deittailukulttuurissa kukoistaa nyt uusi ilmiö, jossa entistä useampi mies ei ole valmis sitoutumaan suhteeseen kunnolla.

Sitoutumattomuus parisuhteeseen on miehen keino yrittää hallita riskejä, sanoo perhesosiologi ja psykoterapeutti Heli Vaaranen Väestöliitosta.

Hänestä nuoren miehen haluttomuus perheen perustamiseen on normaalia ja loogista riskienhallintaa.

”Erokulttuuri on levinnyt kaikkialle. Moni on eroperheen lapsena nähnyt, miten vaikea tilanne on, kun tehdään ensin onnellisesti perhe ja suunnitellaan ja toivotaan kaiken onnistuvan. Ja sitten se ei onnistukaan.”

Vaarasen mukaan moni pari riitautuu erotessaan, koska eroa pidetään epäonnistumisena, johon pitää löytää syypää. Silloin riitaan keskitetään paljon voimavaroja sen sijaan, että lapsille opetetaan, että näinkin voi käydä ja silti selvitä.

Syntyvyyden laskun aiheuttajia yritetään löytää. Muutamia esille nousseita syitä ovat että nuoruutta halutaan venyttää, lapsiperhe-elämä koetaan kurjana ja ilmastonmuutos huolettaa. Jos ja kun elämäntyyli ja oma mukavuus asettuvat etusijalle, ei siihen talkoohenki riitä muuttamaan asenteita ja löytämään rakkautta.

Mutta mikä on sitten se oikea tulkinta väestön kasvusta. Nimittäin Ekologian professorin Janne Kotiahon mielestä synnytystalkoista puhuminen on perverssiä.

Kotiaho kirjoitti evoluutiobiologian dosentin Mikael Puurtisen kanssa helmikuussa HS:n mielipide-osastolle väestönkasvusta. Kirjoituksessaan he esittivät totutusta poikkeavan näkemyksen, että edes huoltosuhteen kannalta ei tarvitse olla huolissaan väen vähenemisestä. Kotiahon mukaan työikäisten suhteellinen määrä kasvaa, kun lapsia ja nuoria on vähemmän. Pienempi syntyvyys tarkoittaa myös, että varhaiskasvatukseen ja kouluihin ei tarvita niin paljon työntekijöitä.

Työikäisten ikäluokkien pieneneminen ei itsessäänkään ole Koti­ahon mukaan uhka, koska väestön vähentyessä työntekijöille on kovempi kysyntä. Se nostaa työllisyys­astetta, palkkoja ja verotuloja.

Ei siis tarvita suurta määrää ihmisiä tekemään töitä ja maksamaan yhteiskunnan menoja, koska kovempi kysyntä yhä vähenevälle ihmisjoukolle korjaa ongelmia. Mielenkiintoinen näkemys tuokin.

Toisaalta odotan aktiivisesti sitä avointa ja rehellistä pohdintaa sitä kestääkö pallomme ylipäätään jatkuvaa väestönkasvua ja sitä kautta kuluttamiseen perustuvaa talouden kasvua.  

Viime perjantaina 5. huhtikuuta laskennallisesti suomalaiset ovat kuluttaneet osansa luonnonvaroista, kertoo WWF Suomi. Koko maailman ylikulutuspäivä on viime vuosina osunut elokuulle, eli suomalaiset saavuttavat päivän neljä kuukautta aikaisemmin.

Toivottavasti kuitenkin mahdollisimman moni löytää onnen ja tyydytyksen ihmisen perustarpeille, onnellisuudelle ja luottamukselle luontoa kunnioittaen ilman että siihen tarvittaisiin synnytystalkoita ja esittämistä varten pystytettyjä luksuskulisseja.  

 

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantaina 8.4.2019 klo 08:00 ja uusintoina ma osana bisneeframea 19:45, ti 13.00 ja ke 09.00 (Espanjan aikaa).