Sanoista tekoihin

Lauantai 25.9.2021 klo 18.56 - Kauko Niemi

  Kylmakivi20_KN201242.jpg

Ettei vain vihapuhe muuttuisi vihateoksi. Ihmiselle sanomisen ja tekemisen raja hämärtyy helposti. Itsensä manipulointi jatkuvasti netissä muuttuu huomaamatta hyväksyttäväksi toiminnaksi ihan arkisessa elämässä.

Sanoista tekoihin on ollut kautta aikojen kunnioitettava tapa saada jotain aikaiseksi. Ja on vieläkin, jos sanat ovat harkittuja, toisia ihmisiä kunnioittavia ja hyvää tarkoittavia. Jonnen joutava ideologinen jargonia ja markkinahöpötys tulee ja menee ja se on ihan ok, saakin mennä. Paitsi tuoreiden selvitysten pohjalta Vanhoja jargonioita lämmitellään tietoisesti politiikan keppihevosina – Suomi takaisin tms.

Kuinka pitkään kestää, kun vihapuhe muuttuu vihateoksi on kovin yksilöllistä, mutta some kiihdyttää kehitystä omalla nopeudellaan ja erityisesti omissa kuplissaan.

 

Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen on huolissaan somen keskustelukulttuurista: "Se uhkaa jo politiikan tekemistä ja suomalaista luottamusyhteiskuntaa. Apunen näkee keskustelukulttuurin muuttumisen niin isona ongelmana, että se uhkaa jo suomalaisen yhteiskunnan yhtä perusarvoa, luottamusta.

Politiikassa vihapuhe on todella yleistynyt ja muutamia tapauksia on jo ollut, missä se on muuttunut teoiksi. Politiikkojen jos kenenkä tulisi näyttää mallia vakaan yhteiskunnan kehittämisessä. Ääriryhmittymät ovat valmiita mihin hyvänsä. Politiikassa vihapuhe on jopa otettu yhdeksi työkaluksi, kun sillä pääsee niin helposti median kautta julkisuuteen. Pääasia että ollaan esillä ja otsikoissa. Mediankin tulisi miettiä vanhaa kaavaansa – tärkeämpää on kuka sanoo, kuin mitä sanoo.

Korona on myös kaasuttanut kehitystä. Asiallisuus ja tietämys saattaa olla kaukana viesteistä ja niiden sävyistä. Salaliittoteorioita liikkuu paljon ja viikko sitten esimerkiksi Helsingissä korona-rajoituksia vastustavat muuttivat sanansa teoiksi. Liki parin tuhannen ihmisen mielenosoitus kokoontui kaupungin keskustaan. Missä sitten menee se todellinen raja, kun vihapuheet muuttuvat hankalammiksi teoiksi. Tuskin tämäkään porukka sitä tietoisesti miettii. Se voi vain jossakin tilanteessa purkautua.

THL:n ylilääkärin Hanna Nohynekin mukaan viestejä tulee laidasta laitaan, ja usein ne ovat tulkinnanvaraisia. Joistakin hän on tehnyt myös rikosilmoituksia. Suoria tappouhkauksia Nohynek ei ole Ilta-Sanomien mukaan saanut.

On sellaisia, missä kerrotaan, että ”sinut viedään Nürnbergin oikeuteen” tai ”sinut tullaan haastamaan oikeuteen”. On erilaisia lauseita, jotka ihmiset voivat tulkita eri tavoin: ”toivoisin, että sinua ei olisi olemassa” tai ”et ole pätevä tehtävääsi”, Nohynek kertoo Ilta-Sanomille.

Ihan tavallisessakin somekeskusteluissa käännytään kovin herkästi väärille raiteille, kun tahattomasti tai jopa tahallaan ymmärretään väärin viestin kärki ja sisältö.

Jospa vaikka Fiatin omistaja kertoo kuinka pienellä kulutuksella hän pääsi lomamatkallaan. Elävöittääkseen viestiä hän kertoo pienestä punaisesta Fiatistaan. Joku eksyykin sitten soittamaan suutaan. Olenkin aina ihmetellyt miksi ajat punaisella autolla – nythän sekin selvisi, että olet kommunisti ja kaikki sun aikaisemmatkin päivityksesi saavat uuden merkityksen ryssien kaverina. Ja sitten kehkeytyykin voimakas poliittinen sana harkka, vaikka piti keskustella auton taloudellisuudesta.

Ihmisillä on taipumus ottaa yksi pieni osa viesteistä, joka hänelle kolahtaa, välittämättä alkuperäisen viestin tarkoituksesta. Näin tapahtuu sekä tahallisesti että tahattomasti. Näistä sitten kehkeytyy pahimmissa tapauksissa jopa tekojakin.

Kehitys on somen liekeissä huolestuttavan nopeaa, joita sitten tarkoitushakuisesti kostetaan tilaisuuden tullen puheilla tai teoilla. Puheiden ja tekemisten raja ei ole koskaan selkeä – vastuutonta tiedonlevitystä omassa kuplassa.

Ja loppuun hyvä lainaus Jyrki Lehtolalta:

Se hieman ärsyttää, että kun olen nyt 120 kertaa uutisoinut eri tahoilla olevani antirasisti, jotkut alkavat hölistä jotain semantiikasta ja jonkin sellaisen kuin ”kriittisen rotuteorian” sisäänrakennetusta rasismista. En tiedä, mitä tuolla tarkoitetaan, joten kyse on valetotuuksista, ja siksi Suomeenkin pitäisi luoda selkeämpi pelon kulttuuri, jossa kukaan ei saisi sanoa asioita, joita joku muu ei ymmärrä.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 27.9.2021 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

 Lisää aiheesta:

Kansanedustajat näyttävät mallia

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, sanoista tekoihin, vihapuhe, vihateko,

Kaikki panokset luonnonmukaisen immuunivasteen kehittämiseen

Lauantai 18.9.2021 klo 10.04 - Kauko Niemi

Voimistelu_KN218587.jpg

Mitäs tapahtuisi viidessä vuodessa, jos koronan intensiteetillä, tällä huolehtimisen määrällä ja rahalla testattaisiin ja määriteltäisiin suomalaisten kuntoa ja ennen kaikkea luontainen vastustuskyky eli immuunivaste.

Toki nyt voi kuka tahansa mennä omalla kustannuksellaan labraan ja saada ainakin Synlabilta tai Puhdilta noin satasella kolmisenkymmentä markkeria omasta tilastaan. Mitä minulle kuuluu?

Tällä hetkellä on niitä, jotka ovat saaneet molemmat rokotteet ja silti ovat sairastuneet koronaan, tosin ehkä lievemmin. Ja sitten on niitä, jotka eivät ole ottaneet yhtään rokotetta ja eivätkä ole sairastuneet tai eivät ole sitä yksinkeraisesti huomanneet, vaikka olisivatkin tartunnan saaneet.

Molemman sorttisia ihmisiä löytyy. Mikä sitten erottaa nämä ihmiset? Eihän se ole tuurista kiinni eikä sattumaa, vaan oma luontainen vastustuskyky reakoi tavalla tai toisella. Sekin alkaa jo pikkuhiljaa valjeta, että riskialttiita ovat ylipainoiset, joiden elämäntyyli ja ruokatottumukset eivät ole rakentaneet riittävää vastustuskykyä. Eikä korona ole ainoa tauti, joka käyttää heidän tilannetta hyväkseen. Tosin korona on vikkelämpi ja ärhäkkäämpi hyödyntämään mahdollisuudet.

Kolmatta rokotusta perustellaan voimakkaalla immuunivasteen puutteella, sillä kaksi rokoteannosta ei riitä suojaamaan riittävästi koronavirustaudilta, vaan heille suositellaan kolmen annoksen rokotussarjaa. Tosin perimmäinen syy taitaa olla vanhenevat rokotteet.

Nyt kun vihdoin olemme oppineet pesemään kätemme ja muutenkin siistimmiksi niin olisiko aika siirtyä sisäisiin puhtauksiimme – antaa soluillemme luonnollista voimaa tapella näitä kaiken maailman pöpöjä vastaan. Eikös olisi aika virittää koko yhteiskunta kasvattamaan immunivastettaan.

Hankittu immuniteetti perustuu soluihin, joilla on erityiset, spesifiset reseptorit mikrobeja vastaan. Elimistössä tuotetaan jatkuvasti miljardeja spesifisiä soluja, joilla kullakin on oma spesifinen reseptorinsa, eli kukin solu tunnistaa tietyn mikrobin tai muun antigeenin.

Kun solu kohtaa mikrobin, alkaa sota sitä vastaan. Lopuksi immuunivaste vaimenee, ja jäljelle jää niin sanottuja muistisoluja, jotka mahdollistavat kyseisen immuunivasteen nopean reaktion, jos kyseinen mikrobi tavataan uudestaan elimistössä. Muistisolujen ansiosta ihminen ei yleensä sairasta tiettyä mikrobitautia kahdesti.

Jos ja kun olet hyvässä kunnossa koronakin jättää vain ”toimivat muistot” tulevaisuuden varalle. Pelkkä rokotus ei näköjään kaikille riitä. Johtunee pitkälti siitä, että tämä on luontainen prosessi, jota ei ihan loppuun asti pystytä kemiallisesti ohjaamaan.

Uudessa israelilaistutkimuksessa vertailtiin koronataudin sairastamisen tuomaa immuniteettia koronarokotesarjasta saatuun immuniteettiin ja todettiin, että koronan sairastaneiden riski sairastua uudelleen on huomattavasti alhaisempi kuin rokotteen saaneiden.

Sairastettu tauti tuo yleensä muidenkin tautien osalta tyypillisesti rokotetta paremman immuniteetin. Rokotteen idea on ikään kuin matkia infektiota, ettei tarvitse sitä tautia sairastaa kaikkine mahdollisine lisähaittoineen, joita koronan kohdalla onkin ollut huomattavasti normaalia enemmän. Immuniteetin kasvattaminen pelkän koronatartunnan kautta on tällä kertaa normaalia tartuntatautia huomattavasti isompi riski.

Kun tuota sotaa mikrobeja vastaa ryhdytään käymään vaikkapa antibiooteilla, niin nykyään jo jokainen tietää, että silloin kehossa tapetaan sekä vihollisia että puolustajia. Nyt kinataan enään, kuinka pitkään kehon palautuminen kestää antibioottien jälkeen – onko se puolivuotta vai kolme vuotta. Tietenkin vaihtelee minkä kuntoiseen kroppaan niitä ängetään.

Antibioottien liika- ja väärinkäyttö on todella iso ongelma, joka uhkaa viedä ihmiskunnalta sen aseen tulehdustautien nujertamisessa. Current Biology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Antibioottien vaikutus ulottuu valitettavasti jo syvälle luontoonkin.

Toinen suruttoman huoleton tapa sekoittaa omaa luontaista immunivastetta on napsia erilaisia kipulääkkeitä. Tuoreen Iltalehden artikkelin mukaan Itä-Suomen yliopiston dosentti, erikoislääkäri Hannu Kokki toivoo, että esimerkiksi hammassärkyyn tai leikkauksen jälkeiseen kipuun yleisesti käytettyjen parasetamolia ja kodeiinia sisältävien kipulääkkeiden, kuten Panacodin, määrääminen vähenisi merkittävästi tai jopa loppuisi kokonaan.

Vuonna 2019 noin 321 000 suomalaista sai Kelalta korvausta keskushermostoon vaikuttavista opioidikipulääkkeistä. Eri arvioiden mukaan noin joka kymmenes tai joka viides heistä tulee lääkkeelle riippuvaiseksi. Ja sitten on tämä burana-porukka, joka napsii särkylääkettä jokaisen illanvieton jälkeen.

Nyt koronan jälkeen varmasti selviää osittain, millaisia vaikutuksia vastustuskykyyn on erilaisilla vitamiineilla ja ravintolisillä. Tässä ongelmana on se, ettei virallinen koululääketiede lääketeollisuuden myötävaikutuksella halua ottaa rehellisesti kantaa vitamiinien vaikutukseen. Useat, mutta hajanaiset tutkimukset antavat ymmärtää, ett D-vitamiinilla olisi kohtuullisen selkeä vaikutus immunivasteeseen. Sitähän suomalainen tarvitsee ihan pillereistä, koska auringon vaikutus ihon kautta ei vuositasolla riitä.

On täysin turhaa ihmetellä, onko oikea määrä D-vitamiinia 10 vai 50 ug. Sekin on mitattavissa ja todettavissa mikä määrä kenellekin on sopiva.

Meillä jokaisella on oma solutasoinen historiamme ja sitä ei tiedetä luulemalla eikä arvaamalla ei edes lääkärin tietotaidolla. Perusasioiden mittauksella pääsee oikeille jäljille. Meillähän on jo useita eri virallisia seulontoja ja niiden hyviä tuloksia. Eikö olisi järkevää terveydenhoitoa laajentaa ennakoivia mittauksia immunivasteen tehostamiseen.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 20.9.2021 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

Lisää aiheesta:

Karkkien, sipsien ja muiden herkkujen somemarkkinointiin halutaan pelisäännöt

Väärä kipulääke voi aiheuttaa myrkytyksen tai verenvuodon

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, immuniteetti, immuunivaste, vastustuskyky, Puhti, Synlab,

Tekoälyn haparoivaa tulkintaa

Lauantai 11.9.2021 klo 12.59 - Kauko Niemi

Freedom.JPG

Minulle pölähti tyrkkyviesti Verkkokauppa.comista. Viestissä tuputettiin kymmeniä pelipöytiä, -tuoleja, itse pelejä ja kaikenlaisia pelikoneita ja -härpäkkeitä.

Pysähdyin tietysti pohtimaan kuka on valinnut minut tällaisen tyrkytyksen kohteeksi. Ainakaan se ei ollut Verkkokaupan postittajahenkilö. Siis joku tekoäly on tulkinnut taidokkaasti käyttäytymistäni verkossa.

Nyt voin paljastaa muillekin teollisille älyille, etten ole koskaan elämässäni pelannut minkäänlaista tietokonepeliä, saati selannut ainuttakaan peli- tai pelikauppasivustoa. Nyt ei ihan osunut. Sen paremmin kuin Elon Muskin automaattisesti ohjautuvat Teslat oikeassa liikenteessä.

Toinen varsin tuore esimerkki missä Facebook on joutunut pahoittelemaan tilannetta sen jälkeen, kun sen videoita luokitteleva tekoälyohjelmisto määritteli tummaihoisia miehiä sisältävän videon merkinnällä, joka kertoi videolla esiintyvän eläimiä, tarkemmin kädellisiä (englanniksi primates). Kädelliset on nisäkkäiden lahko. Ihmisetkin toki lukeutuvat kädellisiin nisäkkäisiin, mutta tavallisesti termillä on tarkoitettu muita eläimiä, kuten erilaisia apinoita.

Yleisesti tekoälyä käytetään työnhakijoiden hakemusten esikarsinnassa. Esille on tullut muun muassa naishakijan äitiysloman aukko ansioluettelossa ja tekoälyn karsinta haastatteluun pääsystä. Pitääköhän tulevaisuudessa työhakukin laatia tekoälyn ehdoilla. Tai siis yrittää urkkia millaisia kriteereitä tekoälylle on annettu.

Aika moni on myös joutunut sosiaalisessa mediassa sensuroinnin kohteeksi, kun jaetussa kuvassa kone on laskenut paljaan ihon määrän liian suureksi ja tulkinnut kuvan pornoksi. Tai suomen kielen tulkinta ja kääntäminen koneelle voi johtaa varsin kummallisiin tilanteisiin.

Ilman tekoälyä taas some-alustoilla ei olisi mitään mahdollisuuksia pitää mitään jöötä. Tuo alun omaan esimerkkiini pystynee lievästi vaikuttamaan. Oma ylioptimistinen tavoitteeni on, etten saisi ainuttakaan tyrkytystä yhtään mistään.

Minulla kun on vielä sen verran vainua tallella, että kun havaitsen jonkun olevan lopussa tai viimeisten sukkieni olevan rikki, niin pystyn toistaiseksi ihan omalla päätökselläni hankkimaan tarvitsemani asiat. Ja sitten kun olen asioinut netistä, tarkistanut ja tuotteen ostanut, alkaa viikon päästä tyrkkyryöppy, mutta turhaan.

Ja vaikkei sinulla olisikaan tekoälytaitoja niin valmiita ratkaisujakin löytyy, joita kannattaa kokeilla josko tietoni ja tekemiseni eivät olisi niin avoinna kaiken maailman seuraajille.

Mainoksia on estettävissä selainten lisäominaisuudella. Adbloggerin käyttöönotto rajaa ainakin jonkin verran, Tosin siitä saattaa olla myös jonkin verran haittaa. Esimerkiksi MTV3 luokittelee mainokset ja uutisensa samanarvoisiksi, joten mainostenetolla etsät myös MTV3 uutisvideot

iPhonen käyttäjän on tärkeää mennä asetuksiin > tietosuoja ja heti alkuun seuranta ja ottaa pois ”salli appien pyytää seuranta.” Itse katselen myös tyytyväisenä F-securen Freedom-sovelluksen raportteja. Tällä hetkellä se on estänyt seurantayrityksiä kolmella laitteellani reilut 120.000 kertaa.

Mutta kaikin mokomin, jos nautit tyrkkyviestinnästä ja et tiedä mitä tarvitset, niin ei muuta kuin kaikki hanat auki. Se ei ole vaikeaa levittää kaikki mahdollinen tieto ja liikkumisesi tekoälyn jauhettavaksi ja muokattavaksi. Toki saanet paremmin kohdistettuja viestejä, jos ei muuta niin ainakin jälkikäteen harmittelunaiheeksi – ai tuollaistakin olisi ollut.

Tekoäly on vaiheessa missä se on hyvä renki, mutta liian useissa tapauksissa erittäin huono isäntä. Siis käyttäjät, ohjelmoijat eivät ole tehtäviensä tasolla. Toisaalta on vain ajan kysymys, milloin keskiöön nousee tekoälyn eettisyys. Tuntuu vieraalta ja kaukaiselta, mutta jokaisen kannatta olla hereillä. Tekoäly koskettaa jo tänään meitä kaikkia. Tekoälyn eettisyys ja ihmisten perusoikeuksien toteutuminen tulisi aina olla tekoälyn käyttämisen lähtökohta. Hiljattain eettisiä ohjesääntöjä tekoälyn käytölle on esitelty niin EU-tasolla kuin osana Suomen tekoälyohjelmaa.

Epätäydellinen lopputulos ei tunnu niin pahalta, jos sen on tehnyt ihminen eikä kone.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 13.9.2021 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, tekoäly, F-secure, nettiseuranta,

Määräyksillä voimistetaan vastakkainasettelua

Perjantai 3.9.2021 klo 20.26 - Kauko Niemi

Tottele_IMG_96501.jpg

Koronasta on vain yksi asia varmaa. Kukaan ei tällä hetkellä tiedä viruksen tarkkaa olemusta ja sen aiheuttamia seurauksia. Kukaan tässä maailmassa ei tiedä sataprosenttisesti rokotusten vaikutuksia ei ainakaan pitkällä tähtäimellä.

Olemme viiden vuoden kuluttua ehkä viisaampia ja monia asioita on pystytty todentamaan, muttei silloinkaan kaikkia. Aidsin suhteellisen asialliseen hallintaan tarvittiin 15 vuotta.

Tästä tietämättömyydestä huolimatta viranomaiset aina lakia myöten topakkana määräävät mikä on oikein ja mikä on väärin. Jopa lakiin keksitään istuttaa metrimäärä etäisyydestä. Eihän kukaan kävele mitta taskussa, ettei rikkoisi lakia. En ole lakiasiantuntija, mutta vastuullisella maalaisjärjellä ajatellen se turvallinen etäisyys todettaisiin tilanteen mukaan. Konserttisalissa missä istutaan hiiren hiljaa ja vastaavasti kevyenmusiikin konsertissa missä huudetaan ja riehutaan pärjättäisiin erilaisilla etäisyyksillä.

Jatkuva määrääminen tuosta poikki ja pinoon hävittää yksilön oman vastuullisen ajattelun, kun pitää keskittyä itse asian sijaan vain lain noudattamiseen. Määrääminen luo ensisijaisesti vastahankaisen käytösmallin ilman vuoropuhelua ja ilman todellisuuspohjaa.

Voisiko tällaisessakin, nopeasti etenevässä tilanteessa kuitenkin käyttää toisenlaista viestintätyyliä. Onko pakko esittää sataprosenttisella varmuudella asioita, joista ei todellakaan tiedetä kuin alkutahdit. Saada ihmiset ajattelemaan vastuullisesti itse asiaa, eikä pelkkien määräysten noudattamista. Siinä on julmetun iso ero.

Ajatellaanpa vaikka lasten kasvatusta. Mitä siitä syntyy, jos vanhemmat vain määräävät kaiken aikaa mikä on oikein ja mikä väärin. Eletään kahden vaihtoehdon välillä. Eihän se ole koskaan todellista. Se on ajattelemattomien, itsekeskeisten  vanhempien mielivaltaa.

Entä jos lapselle kerrotaan erilaisia vaihtoehtoa ja niiden mahdolliset seuraukset ja lapsi tai nuori itse joutuu miettimään ja päättämään valitsemansa vaihtoehdon ja tulkitsemaan sen seuraukset.

Entä jos viranomainen puhuisi totta, ettei mitään tieteellisesti varmaa tietoa ole olemassa tai saatavissa. Tämän hetken suositukset ja rajoitukset perustuvat näihin ja näihin tietoihin, jotka ajan mittaan kyllä muuttuvat.

STM on ylimielisyydessään ohjaamiensa yksiköiden kanssa Suomen mestari murentamaan viranomaisten uskottavuuden. Esimerkkinä vaikkapa maskijupakka. Teetettiin jopa oman tutkimus – anteeksi yhden ihmisen selvityskyhäelmä. Ja maskijupakka ei ole ainoa.

Julkisuudessa esiinnytään satavarmoina ja annetaan kuva, että me tiedämme tämän, vaikkei kukaan maailmassa tiedä. EK:n Häkämies moukaroi kirjassaan STM:n strategiajohtajaa: ”Voipio-Pulkin pöyhkeyden ja ylimielisyyden tasoon en ole missään törmännyt”

Satavarmoina mediassakin. Osittain syyllinen on myös media. Jos media välittää Krista Kiurun sanomisen niin mediahan on rehellinen, kun se kertoo mitä Krista Kiuru on sanonut. Median rooli nousee sen jälkeen, että onko Kiurun sanominen faktaa, arvio, mielipide, lobbareiden välittämää hyvä veli -tietoa ja mihin kaikki tiedot perustuvat.

Helsingin Sanomissa Saska Saarikoski arvioi ansiokkaasti korona-ajan tiedettä ja tiedettä ylipäätään. Tutkimus nilkuttaa eteenpäin yrityksen ja erehdyksen kautta. Se, että erehdykset tunnustetaan ja niistä otetaan oppia, on tutkimuksen ydintä. Erehtymätön tiede ei ole tiedettä vaan jotain muuta, uskoa tai ideologiaa.

Oikea tutkimus korjaa jatkuvasti itse itseään. Koronan tutkimukset ei siis millään pysty täyttämään tieteen kriteereitä. Käytäntö osoittaa myös kaikkea muuta mitä selvityksillä on haluttu luoda. *) Israelissa on rokotettu lähes kaikki aikuiset, mutta koronatilanne oli reilu viikko sitten yksi maailman pahimmista. Elokuun lopulla Suomessa oli havaittu kahden viikon aikana 1 688 tartuntaa miljoonaa ihmistä kohden ja Israelissa luku oli 11 505. Mikä on totta rokotusten tehokkuudessa.

*) korjaus - Israelin rokotustilannette pidetäänkin liioiteltuna. Siellä yhden annoksen on saanut 66,4 % väestöstä (Suomi 73,3) Kahdesti rokotettuja Israelissa 60,8 % (Suomi 53,1)
Korjatut tiedot - Our word in Data 4.9.2021

Mainittakoon nyt vielä, että itse olen ottanut molemmat koronapiikit, vaikka viimeiseen 11 vuoteen en ole ottanut ainuttakaan syksyistä flunssapiikkiä ja oma luontainen immuniteettini on pitänyt kaikki räkätaudit loitolla. Tämä kirjoitus on siis syytä lukea viestinnän uskottavuuden ja vastuun rakentamisen näkökulmasta eikä missään tapauksessa jonain huuhaa haihatteluna puolesta tai vastaan.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 6.9.2021 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

 Lisää aiheesta

Tutkimuksen hyötyä ei voida mitata Twitterin huutoäänestyksessä

Maapallo on litteä, joka muuta väittää, on pedofiili 

Helsingissä toimii lääkäriryhmä joka toivoo lasten rokotuksiin aikalisää

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, korona, koronamääräykset, koronaviestintä, tiede,