601 049 katselukertaa reilussa vuorokaudessa

Tiistai 8.12.2015 klo 14.39 - Kauko Niemi

Club for Five lauluyhtye nappasi jättipotin itsenäisyyspäivänä Finlandia-hymnillä. Reilussa vuorokaudessa esitystä katseltiin 601049 kertaa. Siitäkin huolimatta, että 2,65 miljoonaa ihmistä istui sohvillaan ja katseli tv:stä linnanjuhlia. Vai juuri sen takia.

Club for Five ei tehnyt asiaa sattumalta tai hetken mielijohteesta. Hyvissä ajoin taltioitu esitys ei vaatinut juurikaan ylimääräisiä järjestelyjä, sillä se tehtiin Oulun konsertin yhteydessä. Siitä ei valitettavasti ole faktatietoa kuinka kauan asia oli ollut suunnitelupöydällä.

Suunnitteluun ja toteutukseen pitää varata aikaa. Kenellekään ei tule yllätyksenä. että Suomen itsenäisyyspäivä on joulukuun 6. Eikä moni muukaan asia tule yllätyksenä, mutta tehtäiskös jotain poikkeavaa ja huomionarvoista tulee liian usein yllätyksenä. Työmäärällä ja idean kunnollisella toteutuksella on dekaadin eri jos päätös tehdään vuosi tai viikko ennakkoon. Samoin on kustannuksissa.

Ja kun jotain tehdään, niin aloitetaan aina minuutin tarkasta julkaisuajankohdasta, sillä se on vähintään yhtä tärkeä kun itse sisältö. Ja jos operoin median kanssa, niin se on kaikkein tärkein elementti.

Tässä Club for Fiven tapauksessa sisältökin oli kunnossa. Club for Five malttoi kunnioittaa itsenäisyyspäivää ja Finlandiaa hienolla sovituksella, johon ei ollut sisällytetty diipa daapa bum bum osiota. Enkä usko että sovitustaan syntyi viimeisenä yönä.

Facebookissa esitys julkaistiin itsenäisyyspäivänä 01:13. Tärkeää huomata, että se oli itsenäisyyspäivän aamuna levitettävissä ja näytti, ettei kovin moni ehtinyt jakaa Facebookissa Finlandiasta jotain muuta vanhaa versiota, kun tuore, ennen julkaisematon versio oli kerran tarjolla. Esimerkiksi myöhään aamupäivällä julkaistuna se ei olisi ehtinyt lainkaan muiden matkaan.

Julkaisuajankohta edellä elämä muuttuu paljon yksinkertaisemmaksi. Alitajunta tekee yllättäviä huomioita tiedonkeruussa ja kun päästään toteutusvaiheeseen pääset toteuttamaan 80/20 sääntöä. Jotta voisit julkaista 20 prosenttia relevanttia tietoa tarvitset 80 prosenttia hyvää taustatietoa. Jos taas toimit viikkojänteella ja julkaiset 20 prosenttia tietoa 5 prosentin taustatiedolla, on paketissasi valtaosa puppusanageneraattorilla tuotettua tietoa.

Tämän päivän FB kansikuvani on suunniteltu heinäkuussa ja kuvattu elokuussa, kun Ainolassa päin liikuin. Minulle ei tullut kiire ja ehdin jopa hioa ajatuksiani. Ja onhan minulla joulukorttiaihiot vuosille 2016 ja 2017 jo kuvattu. Tiedän muuten milloin joulu on noina vuosina.

ps. tänään jo yli 645 000 katselukertaa

https://www.facebook.com/ClubForFive/videos/10153499995947798/?pnref=story

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: viestintä, ajoitus, Club for Five, Finlandia