Paljastuskierteet ryöpsähtivät käyntiin

Perjantai 4.4.2014 klo 14.35 - Kauko Niemi

Kaksi mielenkiintoista avausta kirjojen kautta parin päivän sisällä. Tapaukset Kummola ja Soini.

Jokainenhan, jopa Soini tietää, että tällaisen jytkyn jälkeen asioita pengataan ja jokainen kivi käännetään. Aina on jollakin tarve, jopa vihjata asioista. Kummolan kohdalla en ole aivan varma, sillä hänen julkisuuden hallinta on niin alkeellisella tasolla.

Kirjan julkaisun jälkeen Kummolan on turha örähdellä yhtään mitään. Toki Kummola aiheutti itse kirjalle huikean kiinnostavuus asteen ja moninkertaisen julkisuuden.

Luulen, että Soinin arviot eivät ihan osuneet nappiin niistä vaikuttimista, joilla kirjalla pyrittiin. Jokainen on satavarmasti tiennyt, ettei Soinin terveys voi olla hyvä. Jokainen tietää satavarmasti, ettei Soinin terveys muutu yhdessä yössä, niin kui ei kenenkään muunkaan ihmisen. Jokainen on satavarmasti tiennyt, etteivät Soinin todelliset ajatukset ja julkinen populismi kulkeneet käsi kädessä. Oma kirja avaa nyt näitä saloja.

Kirja paljastaa, että todellisuuden ja populismin ero on ollut liian suuri ja se synnyttää epäluottamuksen kuilun. Toki aina on olemassa ero todellisuuden ja mielikuvien välillä, mutta toleranssi ei voi olla mahdottoman suuri. Liian suuri toleranssi paljastuu aina ennemmin tai myöhemmin.

Nyt Soinikin tietää mitä on elää kaksoiselämää. Siis samanlainen tunne kuin kellä tahansa homolla. Soinin olisi nyt helppo samaistua yksilön ristiriitaisessa tunnemaailmassa elämisessä ja kääntää kelkkansa tasa-arvoisuuden kannattajaksi.

Molemmat herrat ovat nyt liipaisimella ainakin seuraavan puoli vuotta. Enkä usko, että kumpikaan tästä selviää kunnialla.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Soini, Kummola, viestintä, julkisuus