Näin siirryin 2010 aikaan

Tiistai 6.7.2010 - Kauko Niemi

Teinköhän jonkun virheen kun varasin vähintään puolipäivää aikaa asentaa MS Office 2010 ja siihen meni vain 15 minuuttia kaikkineen.

Tällaista olen odottanut 25 vuotta. Kaikki toiminnot jatkoivat entisellään vain uusitussa ympäristössä.

Päivittäminen kun osasi säilyttää kaikki 62 Outlookin kansiota, yli sata saapuvan postin erilaista sääntöä. Ja toistaiseksi en ole löytänyt yhtään väärää postia väärässä paikassa.

Kaivelin valmiiksi sähköpostitilieni salasanat ja tulevan lähtevän postin määritykset. Yllätys olikin suuri kun asennuksen jälkeen saapuvan postin hälytysääni rupesi soimaan, eli kaikki kuusi postitilieni määritystä olivat myös asettuneet paikoilleen.

Luojan kiitos vasemman kulman windows-tunnus ja sen takana olevat toiminnot ovat poistuneet. Uuden version käyttökokemus on paljon parempi kuin aikaisemman 2007:n, vaikka ensin näyttää, että huh huh, onpas vaihtoehtoja tarjolla.

Edelleen kuitenkin ihmetyttää se, ettei samoja toimintoa voida pistää samaan paikkaan kaikissa osissa. Esimerkiksi pikatyökalurivin paikka vaihtelee. Apple osasi jo 80-luvulla sijoittaa ja vaatia kaikilta muiltakin samat toiminnot samaan paikkaan.

Loogisuutta on saatu melkoisesti lisää. Pikasilmäyksellä osuu oikeaan toimintaa, eikä tarvitse arpoa ja kokeilla kymmentä vaihtoehtoa ennen kuin osuu oikeaan. Outlookin perussääntöjä piti etsiä ja ne löytyivät niinkin oudosta paikasta kuin tiedosto-valikon  ohjeiden alta. Aika vaikea arvata.

Ensisokeeraus oli niin vaikuttava, että voi olla yhden yön jo kriittisempi, kun nyt ei löydy kuin yksi käsittämätön asia, jota ei tässäkään versiossa ole korjattu. Kaikki lähtee siitä, että sinun pitää käsitellä ihmisiä etunimi – sukunimi –asennossa.

Minulla on yhteystiedoissa noin 50 Mattia, mutta vain yksi Hinttala. Samoja sukunimiä ei ole kuin sukulaisilla.

Jos haluat sähköpostiviestistä tallettaa lähettäjän yhteystietoihin, niin etunimi menee sukunimen kenttään ja sukunimi etunimen kenttään. Eikä auta sukunimi ensi täppikään.

Nimiosio toimii erillisenä ja sähköpostikentässä näyttönimi on jälleen etunimi sukunimi järjestyksessä. Sähköpostien jakelulistoilla siis jälleen esitysmuotona etunimi sukunimi. Nyt rukoilen iltarukouksessani, että versiossa noin 2015 asia olisi korjattu.

Miltä tuntuisi selata puhelinluetteloa etunimi – sukunimi – järjestyksessä. Tuskin tällä on suurta väliä jos on 20 ihmistä yhteystiedoissa. Minulla on muutamaa vaille tuhat.

Alku Office 2010:n kanssa oli yllättävä. Siirtyminen vei 15 minuuttia ja tottuminen tunnin. Seuraavana sitten ihmettelemään mitä uusia toimintoja voisi ottaa käyttöön. Vaikkapa OneNote. Tosin jos synkronointi nokialaisen kanssa ei toimi, niin jäähän se käytämättä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: MS Office 2010