Ota tai jätä - asiakastyytyväisyydestä viis

Perjantai 13.5.2022 klo 20.30 - Kauko Niemi

Windows11.JPG

 

Joskus aikoinaan tuntui siltä, että tuotteita ja palveluita tehtiin asiakkaille. Tuotteita, joista kannatti maksaa, koska ne helpottivat elämää. Nyt yhä useammin on tunne – ota tai jätä. Tällainen on meidän tuote tai palvelu, jos ei kiinnosta, niin ei voi mitään.

Varmasti yksi suurimmista vaikuttajista on ollut Facebook. Sehän ei liiemmin ole kysellyt mitä tai miten sinä haluaisit palvelua käyttää. Meni useita vuosia ennen kuin ihmiset tajusivat, ettei se olekaan mikään uudenaikainen sähköposti. Koko idea on koukuttaa sinut joidenkin asioiden ympärille ja sitten ruokkia ihmisen riippuvuutta.

Viestisi näytetään noin 10 prosentille kavereistasi. Jos jakaisit saman viestin sähköpostilla, niin se menisi kaikille kavereillesi tykkäisivät ne asiasta sitten tai ei.

Itse kun olen työelämässäni kypsynyt aikaan ja paikkaan sidottuun uutisellisuuteen, niin tuntuu kovin oudolta, että jollekin sanomani on jaettu ilmeisesti viikkoja myöhemmin kuin toisille. Ainakin reaktioista päätellen. Tai siis vasta sitten kun julkaisu on saanut riittävästi tykkäyksiä ja kommentteja facen äly päättelee, että tämä saattaa kiinnostaa laajemminkin.

Tiesithän että sinulla on käytössäsi kaksi erilaista näkymää faceen tykätyimmät, jota sinulle siis normaalisti tyrkytetään. Jossakin vaiheessa sitten pystyikin vaihtamaan – viimeisimmät ja kas näkymä onkin täysin erilainen. Minulla on viimeisimmät kirjamerkkinä ja seuraan sitä. Tällöin tosin jää väliin monen kaverin paljon suosiota saaneet julkaisut. Vaihtoehdot ovat vähissä ota tai jätä.

Oura on tullut rytinällä markkinoille. Suomalaisyrityksen Suomenkielinen ohjeistus on ollut melko vaatimatonta – ota tai jätä meiningillä. Keskustelupalstat paljastavat jopa sellaisiakin tapauksia, joissa henkilö on korvannut älykellonsa Ouran sormuksella. Ouralla mitataan pääsääntöisesti unta ja palautumista, jotka sinänsä ovat vointisi ja terveytesi kannalta vähintään yhtä tarkeitä kuin käyttämäsi ravinto.

Ouran ota tai jätä -mentaali ihmetyttää kovasti, sillä kyseessä on uusi ideologia. Toisaalta tekniikan istuttaminen niinkin pieneen tilaan kuin sormus on saattanut tuottaa rajoituksia ja sitten on eletty toivossa, että jonakin päivänä sormus tekee enemmän.

 

Tällä hetkellä pahaa pelkään, että Microsoft on siirtymässä ota tai jätä moodiin. Käytän Microsoftin selainta vain yhden asian hoitamiseen, enkä suostu antamaan sille muiden neljän käyttämien selainten kirjamerkkejä tai muutakaan informaatiota ristiin.

Mikrosoftin Edge-selaimen vauhkoontuminen päivitettäessä ja välillä muutenkin on aivan käsittämätöntä. Se on heittäytymässä pääselaimeksi ja heti useiden pop-ikkunoiden jälkeen on saanut torjuttua sen aloilleen.

Entäs sitten Microsoftin käyttöjärjestelmämuutos windows 10 pykälää suuremmaksi.  Itse en ole juurikaan asiaan vielä perehtynyt muuten kuin joka päivä tuohon kuvan osoittamaan viestiin. Minun kumpikaan kone ei ole yhteensopiva uuden käyttöjärjestelmän kanssa – todennäköisesti suorittimen teho ei riitä.

Huhut ja kokemukset eivät ole kovinkaan maarittelevia. Onko niin, että Microsoft toteuttaa tässä vaiheessa ota tai jätä -temppunsa. Itse olen myös pitkään miettinyt, että jos näillä koneilla en voi käyttispäivityksiä tehdä, niin uudet koneeni eivät ehkä olekaan windows-koneita. Kuinkahan moni muu miettii samaa ratkaisua. Tämä vaatii ainakin minulta vielä jonkinmoista selvittelyä, mutta täysin käsittämätöntä, jos tässä vaiheessa joudun ota tai jätä -ratkaisuun.

 

Toki voi käydä toisinkin päin kuten Applella näyttää nyt tapahtuvan. Apple on pitänyt tiukasti kiinni Lightning langallisesta yhteydestään. Siis kaikin tavoin epästandardista liittymästä. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että ensi vuoden jälkipuoliskolla omena-tuotteissa onkin usb-c liittymä.

Toinenkin asia Applen kohdalla on kuvien tallennusmuoto heif, joka on teknisesti parempi kuin jpeg, mutta se ei ole yhteensopiva sosiaalisessa mediassa käytettävien kuvien kanssa.

Kyllä nörttivaarikin kuten minä voi olla vuosikymmenten vanki ainakin vanhoilla ajatustasolla. Toisaalta kaikki asiani ovat jossakin sähköisessä muodossa. Viimeinen paperikalenterini on vuodelta 1995. Kaiken tiedon uudelleen käsittely ei ole ihan mikään pikkujuttu, jos meinaa niitä vielä joskus löytää, jopa käyttää.

Siis vanhoilla käyttäjillä pitäisi olla joku arvo uuden tekniikan tuonnissa markkinoille. Toki on niinkin radikaaleja keksintöjä, joista alkaa kokonaan uusi elämä.

Kuva ja videomuokkauksissa ollaan jo siinä pisteessä, ettei luotettavaa kuvamateriaalia enää ole olemassakaan. Tekoäly muokkaa jo kasvoistasi ja kropastasi halutunlaisia ja sinä sen kun jatkat sokerin syömistä muitta mutkitta. Paitsi jos pitääkin jossain vaiheessa näyttäytyä ihan livenä.

Tämän blogin alkusysäyksen antoi viimeviikkoinen päivitysten runsaus, joiden joukossa oli yksi liki kaksituntien aherrus ja yksi kolmetuntinen aherrus.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa 16.5.2022 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, Facebook, Oura, Mickrosoft, tykkäykset,