Linnanmäellä on vakavan arvioinnin paikka

Sunnuntai 3.7.2011 klo 19.39 - Kauko Niemi

Kun toimitusjohtaja käyttäytyy kuin Linnanmäen toimitusjohtaja Risto Räikkönen, on vain yksi arvio. Hän ei ole tehtäviensä tasalla.

Hän elää jotain muuta kuin tätä päivää. Tuskin hän on tietoinen mitä nykyaikaisessa verkossa ja siellä käytävissä keskusteluissa tapahtuu ja ennen kaikkea kuinka nopeasti.

Televisio-ohjelmia tai lehtiä kun ei vaan tehdä Linnanmäen markkinointitavoitteiden mukaan. Kyllä medialla on ihan ikiomat linjauksensa, joihin räikkösillä ei ole syytä puuttua tai edes yrittää määräillä.

Tuskin kukaan tulee Linnanmäellekään vaatimaan millaisia laitteita heidän on ensi kaudeksi hankittava.

Tällaisia täydellisiä floppeja valitettavasti tapahtuu, vaikka koulutusta ja konsultointia olisi saatavissa yllin kyllin. Joillakin ihmisillä vain on synnynnäinen musta aukko, johon ei oikein tunnu mikään auttavan.

Linnanmäen kohdalla tämä ei ollut ensimmäinen kerta. Muutama vuosi sitten nousi kohu kirjallisista ohjeista, joiden mukaan kukaan muu ei saanut puhua medialle kuin toimitusjohtaja. Ja kerrottavien asioiden oli oltava vain positiivisia.

Tämä ajattelu on täysin luonnotonta. Ei ole sellaista organisaatiota tai sellaista ihmistä, jolle ei tapahtuisi myös negatiivisia asioita tai vähintäänkin vähemmän kiiltokuvamaisia asioita. Paasikiven patsaan jalustasta kannattaa ohimennen lukea, että kaiken viisauden alku on tosiasioiden myöntäminen.

Tässä se haaste onkin tämän päivän viestinnässä, jota kukaan ei pysty eikä ehdi vahtimaan. Nyt kannattaa miettiä kuinka uskottava ja inhimillinen on viestinnässään sekä hyvässä että pahassa.

Minullakin on Facebook ystäviä, joiden uskottavuus on kadonnut aika päivää sitten. Tiedän organisaatioita, joihin ei voi uskoa ja luottaa. Ei kenelläkään voi olla joka päivä hyvä, ainutlaatuisen aurinkoinen aamu. Ei se ole uskottavaa. Joku aamu on, joku aamu ei ja jonakin aamuna suorastaan vituttaa.

Viestinnässä inhimillisyyttä ja uskottavuutta kannattaa ylläpitää ja kasvattaa. Se kiiltokuvapuoli rapisee jonakin päivänä joka tapauksessa. Meillä on riittävästi nokioita ja trainerhouseja.

Nokiaakin lyötäisiin nyt kevyemmin, jos se olisi viestinnällään inhimillistänyt itsensä, eikä kontrolloinut jokaista sanaa ja sanomista lakimiesten turvin. Viestinnän ja totuuden toleranssi ei voi olla liian iso. Siloteltu kupla puhkeaa ennemmin tai myöhemmin. Nykyisessä viestintäkentässä nopeammin.

Jos nyt joku organisaation johdossa kuvittelee kuin Risto Räikkönen, että median tehtävänä on edesauttaa hänen tavoitteitaan positiivisilla jutuilla, niin silloin ovat omat ja median tavoitteet menneet hieman sekaisin.

Ymmärrystä kannattaisi kehittää tai lähteä poimimaan marjoja metsään.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Linnanmäki, Räikkönen, Nokia, viestintä