Lääkäri hyvä, muistathan, että minä valitsen hoitojen vaihtoehdoista

Perjantai 30.7.2021 klo 11.44 - Kauko Niemi

Terveysasema_IMG_4619.jpg

Viranomainen ei edes lääkäri sano viimeistä sanaa, millä vaihtoehtoisilla tavoilla minun terveyttäni hoidetaan.

Tapaus 1 - Terveyden ja hyvinvoinnin laitos loukkasi potilaslaissa säädettyä potilaiden itsemääräämisoikeutta ohjeistaessaan covid rokotuksia. Itsemääräämisoikeus tarkoittaa, että potilasta on hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos potilas kieltäytyy tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä, häntä on mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla. Tuoreessa kommentissaan eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin sanoo, että samat ongelmat ovat toistuneet sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toiminnassa, vaikka niitä on nostettu esiin koronapandemian aikana useaan kertaan.

Tapaus 2 - Hallinto-oikeus on päätöksessään kumonnut Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) pari vuotta sitten tekemän päätöksen, jolla se kielsi Maria Nordinin yritystä antamasta tai tarjoamasta Eroon oireista -kurssin yhteydessä sellaisia ohjeita ja väitteitä, jotka voivat aiheuttaa vaaraa terveydelle. Hallinto-oikeuden päätös kumoaa myös Tukesin määräämän 100 000 euron uhkasakon lain vastaisena.

Tapaus 3 - Kilpirauhassotaa on käyty useita vuosia ja potilaita on ajautunut auttaviin hoitoihin Saksaan ja Espanjaan, missä Suomessa kielletyt hoidot ovat täysin normaaleja. Perimmäinen syys taitaa olla oppikiista lääkäreiden välillä, joka ei paljoa potilaita lohduta. Tässäkin tapauksessa on parhaillaan ainakin yksi tapaus hallinto-oikeudessa. Lääkäri Ville Pöntynen on asettanut Valviran viimeistä pilkkua myöten vastuuseen ja nyt odotetaan hallinto-oikeuden päätöstä.

Kaikki varsin tuoreita tapauksia. Kuinka näitä valvojia valvotaan vai saavatko he ainakin STM:n alaisuudessa mielivaltaisesti määritellä kuinka lakeja sovelletaan?

Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen käytöstä on muodostunut repivä kahtiajako, joka ei auta yhtään ketään. Täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitoja (CAM) säätelevää lakia toivoo toki ala itsekin. Kuitenkin sellaista, joka perustuu tutkimustietoon. Sellaista tutkimustietoa on kyllä olemassa yllin kyllin eikä tarvitse käyttää ennakko- ja muihin luuloihin tai huhupuheisiin perustuvia tietoja tai maalittaa sopivia uhreja ikään kuin huu haa esimerkkeinä.

Mutta minäpä palaan nyt ihan arkiselle tasolle, jonka olen aina tiennyt, mutten koskaan ole oikein reilusti ja rehellisesti uskaltanut toteuttaa. Nimittäin tuota lain mukaista itsemääräämisoikeuttani terveyden ja sairauden hoidossa. Siis sanonta, että lääkäri määrää tai lääkärin määräys on suomenkielen merkitykseltään täysin virheellinen. Se olisi Lääkäriliitonkin hyvä tunnustaa.

Lääkärin on hoidettava potilasta yhteisymmärryksessä hänen kanssaan. Jos potilas kieltäytyy tietystä hoidosta tai hoitotoimenpiteestä, häntä on mahdollisuuksien mukaan hoidettava yhteisymmärryksessä hänen kanssaan muulla lääketieteellisesti hyväksyttävällä tavalla.

Tuota yhteisymmärrystä kohdallani ei valitettavasti ole juurikaan syntynyt. Viimeisin lääkärissä käyntini oli noin vuosi sitten. Lääkäri luki, luki ja luki sanaakaan sanomatta päätteeltään ties mitä kunnes vähintäänkin yhtä topakasti kuin Raision markkinointijohtaja ilmoittaa, että mitä levitettä minun pitää käyttää leivän päällä. Ja seuraavaksi ilmoitti kirjottavansa lääkemääräyksen statiineista.

Hän ei yhteisymmärryksessä tullut kysyneeksi, että käytänkö ylipäänsä levitteitä. No en ole koskaan elämässäni käyttänyt, saati että hän olisi ollut kiinnostunut siitä, etten käytä nykyisin lainkaan leipää. Ja varmaan näki myös koneeltaan, etten ole koskaan lunastanut niitä aiempiakaan statiinireseptejäni. Minä olin vain hiljaa eikä yhteisymmärrystä syntynyt. Olin yksi vaivainen keskiverto yksilö miljoonista,  jonka on oletusarvoisesti toimittava tutkimusten ja sääntöjen mukaan tietyllä keskivertoisuustavalla, ei yksilönä.

Miksi en aukaissut suutani. Ei ollut ilmassa pienintäkään värinää, että voisi syntyä asiallista keskustelua vaihtoehtoisista tavoista hoitaa terveyttä. Ja kun kerran yksi lääkäri oli vahingossa kirjoittanut minun arvostelun potilaana Kanta.fi julkiselle puolelle, jonka pääsin lukemaan, niin tiesin, että omat ajatukseni olisivat päätyneet terveisiksi seuraaville käynneille. ”Tätä äijää ei kannata hoitaa.” Niin ja sitten lopuksi lääkäri muisti – katsotaanpa vielä se minkä takia tulit tänne.

Lääkärille saattaisi olla jopa hyötyä tietää ravinnostani, liikunnastani, palautumisestani mitä ravintolisiä tai vitamiineja käytän vakituisesti ja mitä satunnaisesti. Ei ole koskaan kysytty ja tuskin uskaltaisin sanoakaan asetelmassa kaikki tietävä lääkäri ja täysin tyhmä, mutta vointiaan joka päivä seuraava potilas.

Tuttavani aukaisi suunsa vaihtoehtoisista tavoista toimia, mistä seurasi, että lääkäri nousi tuoliltaan, käveli ovelle, aukaisi oven ja ilmoitti tuttavalleni varatun ajan olevan nyt loppu.

Jokaisessa lääkärikäynnissä on mukana aina varsin suuri lumevaikutus. Poistut vastaanotolta vitutuksen vallassa ja sen jälkeen kokonaisvaltainen paranemisprosessi nilkuttaakin pahasti. Jokaisen lääkärin pitäisi käydä joku maria nordinin kurssi, jotta oppisi positiivisen vuorovaikutuksen, eikä kulkea laput silmissä juhani knuutimaisesti pelkkien sponsoroitujen lääketutkimuslukujen kanssa.

Itse käytän jonkin verran terveydenhoitoni pohjaksi itse maksamiani laboratoriokokeita. En väitä, että pystyisin niitä tulkitsemaan samalla tavalla kuin lääkäri. Tiedän kuitenkin, että esimerkiksi kymmenkertaisella D-vitamiiniannoksella, siis virallisiin suosituksiin verrattuna, minun tasoni on noussut 72:sta 168:aan 11 vuodessa. Muutoksen olen mittauttanut kaupallisessa laboratoriossa ilman lähetettä kahden vuoden välein. Entäs sitten? Jatkuvassa flunssakierteessä ollut ihminen ei ole kertaakaan ollut minkäänlaisessa räkätaudissa näinä vuosina. Olisinko voinut keskustella tällaisesta vaihtoehdosta lääkärin kanssa – tuskinpa.

Mittailen aika paljon älylaitteilla tekemisiäni. Eniten minua harmittaa, kun koululääketiede kaikin voimin yrittää kumota niiden merkitystä epätarkkoina tai virheellisinä mittauksina. Yksittäisellä mittauksella ei minun mielestäkään ole merkitystä. Pitkäaikainen muutos kertoo, ollaanko menossa hyvään tai huonoon suuntaan. Voisiko näistä mittauksista keskustella lääkärin kanssa – tuskin.

Esimerkki tästäkin. Ouran sormuksen statistiikka osoittaa, ettei minulla ole palauttavaa syvää unta ikinä kello 02:00 jälkeen nukkumaanmenoajasta riippumatta. Jos haluaa lisätä syvää unta, on se tehtävä aikaistamalla nukkumaanmenoa. Sormuksen statistiikka suosittaa nukkumaanmeno ajaksi 21:15 - 22:15. Tällä ohjeistuksella syvänunen määrä onkin kasvanut reilussa vuodessa kolminkertaiseksi. Entäs sitten? Verenpaineeni on unimuutoksen aikana laskenut lääkkeettömälle tasolle. Lääkärit ovat tyrkyttäneet verenpainelääkkeitä, mutta kertaakaan ei olla kysytty – kuinka nukut ja palaudut. Olisiko tällaisista vaihtoehdoista voinut jutella lääkärin kanssa – tuskin.

Esimerkkini ovat aivan normaaleita täydentäviä tai vaihtoehtoisia terveydenhoitoja, joista mielelläni keskustelisin myös lääkärin kanssa. Minusta näissä ei ole mitään sellaista, joka tarvitsisi Lääkäriliiton, lääkäreiden ammattiliiton himoitsemaa ”puoskarilakia”

Edelleen pidän kiinni oikeuksistani kieltäytyä oireisiin määrättyjen pillereiden syömisestä. Etenkin silloin kun lääkäri ilman tutkimuksia tai kokeita heittää reseptin, että kokeile näitä ja jos ei auta niin kokeillaan sitten jotain toista lääkettä.

Totuuden nimessä olen tavannut yhden lääkärin, joka on pelkällä puheella kahdesti parantanut minut. Ohjeet olivat hyviä ja otin vakavasti vastuun itselleni toteuttaessani lääkärin suosituksia.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 2.8.2021 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradi.fm, vaihtoehtohoidot, THL, TUKES, Valvira, STM, Lääkäriliitto, Oura,

Korona opettaa, muuttaa ja paljastaa viestintää paljon - kiitos siitä

Lauantai 27.3.2021 klo 13.39 - Kauko Niemi

supo.jpg
 
Julkishallinnon viestinnässä alkavat erottautua jyvät akanoista. Viikon sisällä on tullut esiin kaksi erilaista tapausta, voisi jopa luonnehtia vastakkaisuuksiksi.

THL ilmoitti kertovansa asioita omassa tahdissaan, johon STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila suhtautui patavanhoillisesti 50 – 60-luvun mentaalilla, ettei sellainen sopisi STM:n piirtaan.

Toisaalta Supo julkaisi vuosikatsauksensa. Tällä kertaa se oli varsin avoin ja informatiivinen maailmassa, missä kyber-vakoilu on kasvanut voimakkaasti. Vuodessa on arvion mukaan tehty 3-5 vuoden digiloikka ja noin 50.000 suomalainen on vuoden aikana joutunut identiteettivarkauden kohteeksi.

Elämme ja tulemme kiihtyvällä vauhdilla elämään sellaisessa maailmassa, missä väärinkäytökset lisääntyvät ja ennen kaikkea nopeutuvat. Jos näitä tietoja pimitetään ja pikkuhiljaa muokkaillaan omiin tarpeisiin sopivaksi aika ajaa ohi ja yhä suuremmat vahingot pääsevät tapahtumaan.

Ajatellaanpa vaikka Varhilan putiikin maskishowta vuosi sitten. Mitä olisikaan taphtunut, jos nyt voimaan tuleva maskipakko olisi otettu käyttöön vuosi sitten. Sen sijaan STM teetätti muka-tutkimuksen, ettei maskista olisi mitään hyötyä.

Viestintälinjaus hallintoalamaisille annettavista määräyksistä ei ole koskaan seurannut suuria voittoja. Valtaosa ihmisistä ymmärtää asioiden vakavuuden, jos heille kerrotaan mitä pitää tehdä mutta ennen kaikkea miksi.

THL:n pitää tiedottaa toimialaansa liittyvistä asioista ja mahdollisimman nopeasti. Avoimuus vakavassa tilanteessa & poikkeusoloissa on kaiken A&O. Demokratian peruskivi on, ettei hallitus tai muu taho sanele, mitä vastuuviranomaiset sanovat.

Riikka Kuuskosken kommentti Iltasanomissa on asiallinen - Saako asiantuntija olla asiantuntija vai pitääkö sanoa, mitä poliitikot haluavat kansalle viestiä? Tällainen linja johtaa totalitaarisen valtion linjoille.

Varhila elää siis jossakin menneisyydessä, eikä tajua kuinka jokainen asia tulee jossakin vaiheessa julkiseksi, kun verkot ja verkostot vuotavat joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin – nykyisin pääsääntöisesti enemmin.

Media voisi nyt viimeistään lopettaa Supon kuvituskuvana vuosikymmeniä käytetyn kuvan käytön, missä Supon pääovi on tiukasti säpissä. Mitään ei tihku ulkopuolelle.

Nyt Supo kertoo avoimesti millaisia uhkia ja minkä asteisia uhat ovat tällä hetkellä. Supo avaa myös Eduskunnan kyberhyökkäyksen yksityiskohtia ja tekijöitä. Supo on nyt ajantasalla ja ymmärtää, että etätyö ja muu hajautus lisää riskejä. Kun ihmiset tietävät, niin pienetkin poikkeamat tulevat helpommin julki ja auttavat tutkijoita oikeaan suuntaan.

Supo avaa, että kymmenien suomalaisten yksityishenkilöiden ja yritysten verkkolaitteita sekä palvelimia on käytetty kansainvälisissä kybervakoiluoperaatioissa.

Supon mukaan vakoilun takana ovat autoritääristen valtioiden tiedustelupalvelut. Ja nykyisin kun vakoilijoiden läsnäolo on hankaloitunut, niin toiminta on siirtynyt verkkoihin.

Supon tuoreimpien havaintojen mukaan murretuksi joutuvat tyypillisimmin kotireitittimet ja verkkotallennusjärjestelmät. Murrot mahdollistavia tekijöitä ovat oletussalasanojen käyttö ja turvattomat asetukset.

Supo eikä kukaan muukaan viranomainen ei pysty valjastamaan sellaisia voimia, että pystyisi kaikessa hiljaisuudessa, omissa kammioissaan pysymään tilanteen tasalla. Siksi oikealla, ymmärrettävällä avoimuudella saa apuja laajalta rintamalta, kun nykyisenä nettiaikana kaikki tapahtuu maailman laajuisesti sekunneissa.

Kaiken pitää tapahtua ennakoivasti ja jokaista tiedonmurua hyödyntäen.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 28.3.2021 alkaen su, ma ja ke 07.00 ja ti 15.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, viestintää, korona, Supo, STM, Kirsi Varhila. THL

Koronakoirapäätös sopii hyvin STM:n vastuunpakoiluun

Keskiviikko 3.3.2021 klo 20.50 - Kauko Niemi

Koronakoira_KN172101.jpg
 Sääntösuomi tuhoaa luovuutta ja rajaa toimintamahdollisuuksia sekä tuhoaa luovuutta ja uusien toimintatapojen käyttöönottoa.

Säälittävä esimerkki on tullin korona-koirat, jotka STM jättikin syrjään kaikessa hiljaisuudessa. Sosiali ja terveysministeriöllä näyttää olevan ihan oma toimintamalli, jolla pakoilaan vastuuta. Toimintamallihan on ollut käytössä jo paljon ennen koronaa.

Tulli valmisteli ja koulutti koiria kahdeksan kuukautta. Ensin koirat tekivät harjoituksia hajuerotteluradalla anonymisoiduilla näytteillä. Sen jälkeen koirat harjoittelivat lentokentällä, jossa niiden oli tarkoitus tunnistaa taskussa tai laukussa oleva näyte.

Näytteet olivat koronapotilaiden vaatteita ja pyyhkäisynäytteitä, jotka oltiin saatu Hus Helsingin yliopistolliselta sairaalalta. Verrokkeina oli vastaavia tekstiilejä ja näytteitä, jotka eivät sisältäneet koronavirusta.

Koirat tekivät yhteensä 400 harjoitusta. Niiden perusteella ohjaajat sanovat, että koirat oppivat tunnistamaan positiivisen näytteen negatiivisesta noin 90 prosentin varmuudella.

Koirien kyvykkyydestä käyttää kuonoaan ei ole minkäänlaista epäilyä. Rahakoira on paljastanut ensimmäisen toimintavuotensa aikana 1,3 miljoonaa euroa laitonta rahaa. Tullin ruokakoira Aino paljasti 10 kuukaudessa 1 700 kiloa kiellettyjä liha- ja maitotuotteita. Tuhansien talojen homevaurioita on pystytty korjaamaan taloudellisesti, kun koira on paikantanut, missä ongelma piilee. Erilaisia esimerkkejä löytyy vaikka kuinka paljon. Poliisi ei tulisi päivääkään toimeen ilman koiria. Eikä näiden toimintaa ole tieteellisesti osoitettu. Ne vain ovat käytännön työssä lyömättömiä, tavattoman taitavia ja kertakaikkisen hyödyllisiä.

Nyt kuitenkin lääkintöneuvos Anni Virolainen-Julkunen STM:stä kertoo, että lakipykälästä jätettiin pois maininta koronakoirista, koska menetelmästä ei ole lääketieteellistä tutkimusnäyttöä. STM on mestari laatimaan mitä ihmeellisimpiä sääntöjä ja määräyksiä, joita noudattamalla ei synny ”virheitä” eikä joudu vastuuseen.

Koirat jäävätkin yllättäen käyttämättä tilanteessa missä kaikki luovat keinot olisivat enemmän kuin tarpeen koronan hillitsemiseksi.

Sääntösuomi on toiminut tähän asti melko hyvin ja ennustettavasti, vaikka sitä onkin aika ajoin pilkattu pikkumaisesta nipottamisesta. Ja ihan kamalasta nipottamisesta vaikkapa Italian ja Espanjan näkökulmasta tarkasteltuna.

Jos nyt koronan myötä siirrytään uudelle tasolle, ettei mitään voida tehdä tai toteuttaa, ennen kuin siihen on pystytty osoittamaan tieteellinen näyttö, pysähtyy kaikki kehitys siihen paikkaan. Tieteellisten näyttöjen saaminen kun kestää aivan liian kauan.

Korostan nyt, että tieteellistä näyttöäkin tarvitaan joskus jossakin asiassa, mutta niin ei vain voida kaikkia asioita hoitaa. Kaikkea ei voida edes mitata ja arvottaa, etenkin kun liikutaan tunnetasoilla. Ja toinen äärilaita on sitten pelkät uskomukset. En nyt ole missään tapauksessa niitäkään kannattamassa. Kun tehdään kymmenen päätöstä ja niistä on kaksi oikeaa, se on yksi oikea päätös enemmän kuin, että hierottaisiin ja jauhettaisiin yhtä päätöstä kuukausi ja vuositolkulla tieteellisin menetelmin oikeaksi.

Valitettavasti tämä koira-asiakin näyttää johtavan sylttytehtaalle STM:ään. Eikä STM:n ja Avin nokkapokka yhtään loivenna asiaa. Mitään ei tehdä, johon ei ole laadittu suositusta tai määräystä. Lääkäri ei voi hoitaa potilaitaan muuten kuin STM ja sen alaisten määrittelimillä tavoilla, vaikka potilaan kannalta olisi muita hyväksi koettuja keinoja. Onhan tämä tietysti kirjallista vastuun pakoilua ja hoitovirheiden välttelyä, kun ketään ei voida syyttää silloin kun on virallisia ohjeita noudatettu.

Joka ainoalla sairaustapauksella on aina jonkin asteinen lumevaikutus. Jo lääkärin puheet ja hoitohenkilökunnan käytös synnyttää sellaisen ja se aina ja ihan varmasti vaikuttaa tervehtymisprosessiin. Ja vaikka kuinka ihaltaisiin ja palkittaisiin juhani knuuteja, niin he ovat väärässä väittäessään, että vain tieteellisellä näytöllä on merkitystä.

Meidän jokaisen mielihyvähormonien toiminta on yksilöllistä. Tämä tarkoittaa, että synnynnäinen endorfiinin, dopamiinin, oksitosiinin ja serotoniinin perustuotanto vaihtelee ihmisten välillä paljon. Ei ole viitearvoja eikä siis puutostilojakaan. Tietoakin puuttuu ja mittaamaan ei pystytä. Tehkäämme myös hyväksi koettuja asioita ja kokeilkaamme innolla uusia asioita käytännössä ja ottakaamme niistä oppia jokapäiväiseen elämäämme.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 7.3.2021 su, ma ja ke 07.00 ja ti 15.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

Lue myös:

 Valvirassa käydään oppikiistaa ja rajoitetaan lääkäreiden oikeuksia. 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, hajukoira, koronakoira, STM, rahakoira, ruokakoira, sääntösuomi,

Kuuntele viestejä, älä sanoja

Torstai 15.10.2020 klo 10.17 - Kauko Niemi

Maski_KN190012.jpg

Jokainen, kuka viime keväänä kuunteli viestejä eikä vain yksittäisiä sanoja peräkkäin tajusi, että maskikeskustelu oli kieroutunutta ja politisoitunutta. Sosiaali- ja terveysministeriö ei missään tapauksessa viestinyt satasella ja avoimen ymmärrettävästi ihmisten terveyden ehdoilla. Jotain hämärää oli ilmassa. Sitä pohdin myös monien ystävien kanssa.

”Miten nyt sanoisi...maskiasia ehkä poikkesi muusta viestinnästä jostain syystä. Se tuntui erityisesti olevan asia, josta ei katsottu aiheelliseksi sen enempää ääntä pitää”, THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta sanoo Helsingin Sanomille.

Maskiviestit tuntuivat kiemuraisilta. Sanat saattoivat olla Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan ihan asiallisia tänään, vaikka huomenna olivatkin sävyltään ja sisällöltään taas erilaisia. Viestinnän kokonaisuus oli kummallista ja rakensi hyvin sekavan kuvan. Ja nyt en todellakaan puhu yksittäisten sanojen, lauseiden juridisesta tai poliittisista merkityksistä, joita voidaan aina jälkikäteen selitellä ja todistella mennen tullen, vaan kulloisenkin hetken viestinnästä.

Viestinnän tulos on se, miten ihmiset kokevat tilanteen, ei se mitä sanoja on käytetty ja missä järjestyksessä. Ja lempi ilmaukseni – sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä. Siinä piilee koko viestinnän haasteellisuus. Viestijän omalla mielipiteellä ei ole juurikaan merkitystä.

Elokuun lopulla siis ennen tämän kertaista maskijupakkaa – pääministeri Sanna Marinin tunnustusta ja nyt THL:n pääjohtaja Tervahaudan ulostuloa – kirjoitin blogissani hallintoalamaisista. Tämä on paistanut läpi koko koronakauden. Ja jopa ärsyttävästi ennen koronaakin.

Koko Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaan on pesiytynyt kummallinen sävy viestiä ja toteuttaa asioita tuolta jostain ylhäältä – kun te ette kuitenkaan näin vaikeita asioita ymmärrä mentaalilla. Jotkut ymmärtävät ja haluaisivat ymmärtää enemmän ja toki joillekin riittää pyhä yksinkertaisuus, että lääkäri määrää – ihan mitä vaan. Yhteistyön ja yhteisen hyvän tavoittelu on kateissa.

Odotan myös sitä päivää, kun jostain paljastuvat ne todelliset taloudelliset ja poliittiset sekä kulttuurilliset sitoumukset ja syyt miksi maskeista ei keskusteltu avoimen asiallisesti ja rehellisesti.

Jos Sosiaali- ja terveysministeriön viestintäjohtaja Vivikka Richt ei ymmärrä mitä Tervahauta tarkoittaa ulostulollaan, hänenkin kannattaisi miettiä sanojen sijaan muodostunutta viestiä.

Sanna Marinin ulostuloa tulkittiin monellakin eri tavalla valehtelusta väärinymmärrykseen ja jopa naisasiana aina kokoomuksen ajamaan ministeri Krista Kiurun epäluottamukseen. Sanojen tulkinta ja politiikka sotkeutuivat taas oikein reippaasti.

Oma näkemykseni on, että Marinin viestit ovat tulkittavissa valehteluksi, vaikka pelkkien yksittäisten sanojen tulkinta etenkin jälkikäteen ei sitä juridisesti välttämättä ole. Sanojen jälkiselvittely, kun ei olekaan viestintää se on tarvittaessa oikeuslaitosten työtä.

Kokoomukset vaateet ministeri Kiurun suhteen ovat silkkaa politiikkaa, joka päätyi Kiurun luottamukseen. Epäluottamus olisi ollut Suomelle hyväksi. Kiuru on liian lepsu hoitamaan koko hallinnonalaa ja sen virkaihmisiä ja lukuisia itseellisiä virastoja, jotka toimivat kuin valtio valtiossa pelaten aivan omaa peliään omilla säännöillään.

 

Viestinnällisesti maskien sekavaan sekoiluun on juuri julkaistu varsin yksityiskohtaista tietoa. Tähän kannattaa jopa tutustua - https://agiletassu.com/julkaisut

Tuon laajan ja yksityiskohtaisen selvityksen mukaan maskit käyttäjälleen sekä muille ihmisille aiheuttamat hyödyt on todennettu kymmenissä tieteellisissä tutkimuksissa, joissa maskien vaikutusta virusten leviämiseen on tutkittu mm. suodatusmittauksilla, aerosoli- tai populaatiosimulaatioilla, maakohtaisilla COVID-19-kuolleisuustilastoilla tai maskin käyttäjien keskuudessa tehdyillä seurantatutkimuksilla, osin myös aiempien vastaavan tyyppisten epidemioiden aikana.

Jo pelkillä teknisillä mittauksilla voidaan todeta, että parhaat kirurgiset maskit suodattavat jopa 95 % kolmen mikronin kokoisista hiukkaista siinä missä parhaiden vastaavan hengitysvastuksen aiheuttavien kankaiden suodatusteho on noin 60 – 70 %. Maskien lääketieteellisistä haitoista on varsin vähän tieteellistä tutkimusta; olennaisia haittoja alkaa löytyä vasta silloin, jos mukaan otetaan kulttuurillisia tai poliittisia perusteluja.

Tämä laaja raportti suosittaa viranomaisille, että päätöksenteon ja annettujen suositusten taustat on avattava kansalaisille läpinäkyvällä tavalla. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki perustelut on esitettävä avoimesti ja rehellisesti siten, ettei kansalaisille uskotella suositusten perustuvan tarkkaan punnittuun lääketieteelliseen tietoon tilanteessa, jossa todelliset perustelut ovat luonteeltaan poliittisia, hallinnollisia tai kulttuurillisia.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 19.10.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, maski, STM, sosiaali- ja terveysministeriö, Sanna Marin, Markku Tervahauta, HTL, Vivikka Richt, Krista Kiuru

Hallintoalamaiset ovat ymmällään - miksi

Lauantai 29.8.2020 klo 22.25 - Kauko Niemi

Olemme saaneet viime aikoina määräyksiä, suosituksia ja ties mitä, joita hallintoalamaisten pitää noudattaa turhia kyselemättä.

Siinä on todella valtava ero, jos arvovaltaa pönkittämällä ja monen ministerin voimalla päivittäin kerrotaan mitä pitää tehdä. Asenneilmastolla me sanomme ja te teette. Näin synnytetään voimakas hallintoalamaisuutta korostava kulttuuri.

On kokolailla heikkoa kulttuuria, jos kerrotaan mitä pitää tehdä muttei oikeasti ja täsmällisesti kerrota miksi, mihin päätökset faktisesti perustuvat. Miksi vastaukseksi ei riitä, että joku tutkimus jossain sanoo asioiden olen näin. Ja sitten kun ilmestyy toisenlainen tutkimus, ryhdytään puolustautumaan ja osoittamaan, että olimme oikeassa. Avomoisuus ei tässä tapauksessa toteudu oikeusvaltion periaatteiden mukaan.

On tärkeää, että viranomaiset muuttavat näkemyksiään tiedon karttuessa ja näkemysten tarkentuessa. Näin kasvatetaan luottamusta. Samalla pitäisi kuitenkin perustella, miksi näkemys ja ohjeet ovat muuttuneet. Tämä auttaisi hallintoalamaisia ymmärtämään asiantuntijapäätöksentekoon liittyviä epävarmuuksia ja sitoutumaan myös muuttuviin ohjeistuksiin. Näin toteaa hyvin myös Eroon koronasta -sivusto.

Jo paljon ennen koronaa hallintoalamaisuus on toteutunut erityisen korostuneesti Sosiaali- ja terveysministeriössä. Hallinnon alalla on ollut varsinainen kummajainen Valvira. Sen toimiin ei kukaan ole pystynyt puuttumaan, ei edes tarkistamaan toiminnan oikeellisuutta.

Näyttää ilmiselvältä, että Valviran organitaatiossa pätevämpiä ovat lakimiehet kuin terveyden asiantuntijat. Toiminta on hiottu rimaa hipoen muodollisesti lailliseksi.

Elokuun viimeisenä päivänä pistetään piste i:n päälle, kun Valvira antaa ratkaisunsa kuopiolaisen lääkäri Ville Pöntysen asiassa. Pöntysen saamien dokumenttien mukaan kantelua hänen toimistaan ei suinkaan ole tehneet hoitoihin pettyneet asiakkaat, vaan kollegalääkärit. Eikä Pöntynen ole ainoa tapaus missä lääkäreiden sisäsiittoiset oppikiistat toteutuvat. Tätäkin oppikiistaa on käyty noin seitsemän vuotta ja eduskuntaankin on tehty virallisia valituksia liki kymmenen. Kukaan vaan ei saa asiakseen kantaa vastuuta kilpirauhaspotilaiden hyvinvoinnista.

Nyt ratkaisun saavassa tapauksessa on mielenkiintoista sekin, että valitukseen tehneet lääkärit toimivat asiantuntijalääkäreinä omassa valituksessaan päätöstä tehtäessä. Jos nämä kaikki koukerot ovat 100 prosenttisesti totta ja toteutuvat käytännössä, en tunnusta asuvani oikeusvaltiossa.

Korona on varsin selkeästi osoittautunut, että Sosiaali- ja terveysministeriön aiemmat epäilyt todeksi. Hallintoalamaisille ei tarvitse kertoa miksi. Heidän on vain toteltava. Asiathan ovat toki sikäli monimutkaisia, että tällaista mentaliteettia on helppo viljellä niin virallisissa ravinto-ohjeissa, keskivertoisuuteen pyrkivissä käypähoitosuosituksissa kuin korona-maskeissakin. Joskus jopa sanan pääte voi muuttaa merkityssisällön täysin erilaiseksi. Pyritäänkö estämään koronaviruksen leviäminen vai vain sen leviämistä?

THL:n ja STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhilan lausunnot ovat viestinnällisesti luokiteltavissa enemmänkin heidän mielipiteiksi, kuin uskottaviksi tosiasioiksi ilman taustoittavaa, avointa ja rehellistä tietoa – miksi näin toimitaan.

Viimepäivinä sosiaali- ja terveysministeriön hattuun on aseteltu runsaasti uusia sulkia. Helsinki-Vantaan lentoasemalla jaetaan vanhoja ohjeita ja 5000 päivittäisestä matkustajasta testataan sormissa laskettava määrä.

Aluehallintovirastot tekivät viime keskiviikkona ensimmäisen sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ohjauskirjeestä poikkeavan päätöksensä, kun ne jättivät voimaan maanantaina julkaisemansa ohjeet yleisötapahtumien rajoituksista.

Maanantaina julkaistu päätös perustui osittain STM:n ohjauskirjeeseen, johon oli jäänyt virhe. STM:n oli tarkoitus linjata, että yleisötapahtumien rajoitukset koskisivat jatkossakin vain yli 500 hengen tapahtumia. Ohjauskirjeessä luvusta oli kuitenkin jäänyt yksi nolla pois. Kuka tietää tuonkin nollan todellista tarinaa.

Kunhan tästä koronasotkusta selvitään, niin nyt tarvittaisiin sitä todellista nyrkkiä, joka selvittäisi ja tarkistaisi Sosiaali- ja terveysministeriön ja sen alaisuudessa toimivat yksiköt. Avaisi toimintamallit, jotta ne kaikilta osin toteutuisivat oikeusvaltioperiaatteella.

Ja kokonaan kyntämätön pelto on siinä, että muun maailman tapaan ihmisiä hoidettaisiin kokonaisvaltaisesti lääketieteellisillä ja täydentävillä hoidoilla. Eikä puhuttaisi puoskaroinnista.

Toiminta olisi avointa ja ymmärrettävää. Ihan jopa silläkin asteella, että vastattaisiin median kysymyksiin.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 31.8.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

Tässä yksi Ville Pöntysen videoviesti tilanteesta

https://www.youtube.com/watch?v=1UEQIR9ISyk&fbclid=IwAR04APclvGSiGAZ8Gtrnnas7bYhOAJuktv54Zn24rPEcSyOV3ShTlsXwYLQ

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, Valvira, Ville Pöntynen, STM, Kirsi Varhila, hallintoalamainen, korona, STM,