Miksi joku yrittää asettua luojan paikalle

Sunnuntai 8.4.2012 klo 21.18 - Kauko Niemi

Virressä 462, Soi kunniaksi luojan, sanotaan, että hän säät ja ilmat säätää ja aallon tainnuttaa.. .

Näin yrittää moni itc-toimijakin tehdä. Taas on liikaa henkilökohtaisia kokemuksia niistä ohjelmistoista ja palveluista, joille voisi tämän virren lähettää muistutukseksi missä menee hyväksyttävän käytöksen raja, ainakin minun sielussani. Niille, jotka muka tietävät paremmin mikä minua kiinnosta ja kuinka tietokonettani käytän.

Valitettavasti siedän huonosti niitä, jotka yrittävät säätää minun työskentelytapojani omien intressiensä hyödyntämiseksi.

Minun piti muuntaa yksi midi-musiikkitiedosto mp3:si. Löysin hakukoneella ilmaisen muunto-ohjelman, jonka otin käyttöön ja se teki tehtävänsä aivan kuin lupasikin.  

MUTTA.

Pian huomasin, että samalla tuli muutakin muuntoa. Koneelleni oli ilmestynyt aivan uusi ennen kuulumaton hakukone, joka syrjäytti niin googlet kuin youtubet ja kaikki muutkin. Se asettui omin päin myös avaussivukseni.

Siinä vaiheessa pinnani paloi ja siivosin koneelta kaikki ohjelman pätkät, jotka vähääkään viittasivat tuohon syöpäläiseen. Mitä ihmettä ohjelmiston kehittäjä ajattelee tehdessään tuollaista. Todennäköisesti vain sitä, että kohdalle osuu joku, joka ei osaa palauttaa entistä tilannetta.

Varsin mielenkiintoinen ohjelman pätkä on myös xobni. Siis inbox peilikuvana. Se indeksoi Outlookin posteja uudelleen antaa tilastonikkareille aivan uutta tietoa ja löytää sähköpostimassasta kiitettävän nopeasti kaivatut viestit melkein millä kriteerillä tahansa.

MUTTA

Jokaisessa käänteessä pitäisi ohjelma päivittää maksulliseen Pro-versioon. Outlookin sähköpostin vastaanottajakenttään kirjoitettaessa ei löydykään ensimmäisten merkkien jälkeen oikeaa vastaanottajaa, vaan pitäisi päivittää pro ja sitten löytyisi. Tämä hidasti niin paljon sähköpostin käyttöä ja kaikki muukin tyrkytys sai poistamaan mielenkiintoisen ohjelman.

En hetkeäkään epäile, etteikö Facebook tiedä, että aloitan sen käytön aina vaihtamalla kohokohdat viimeisiin. MUTTA miksi Facebook tyrkyttää kohokohtia aina ensimmäiseksi. Käsitykseni kohokohdista eroaa totaalisesti Facebookin kohokohdista. Luulisi Facebookin antavan periksi, mutta ei. Ehkä en ymmärrä järjestyksen arvoa Fecebookille, mutta minulle se on vain suuri haitta, josta en löydä mitään hyötyä.

Facebook säätää myös päivityksiäni. Facebook tietää paremmin kuin minä itse ketkä kaverini haluavat lukea päivityksiäni ja kenelle niitä kannattaa näyttää.

Yritän myös kaiken aikaa siivota myös tietokonettani. Sony on kaikessa viisaudessaan tehnyt omia mukahelpottavia käyttötapoja. Nyt kun en ole suostunut niitä käyttämään, vaan käytän ihan normaaleja vaikkapa verkkomäärittelyjä.

Sony mainostaa yhden napin takana olevaa nopeaa internet yhteyttä ilman Windowsin hidasta käynnistämistä. Mutta se onkin osoittautunut enemmän ehkä haitaksi. En muista että olisi ollut tarvetta käynnistää kone vain internet-yhteyttä varten. Sehän hoituu kännykällä nopeammin.

Nyt kone ehtii käynnistyä normaalisti, MUTTA se järjestelee pitkään nettiyhteyksiä, jotka eivät ole tehty Sonyn haluamalla tavalla.

Säätämisellä on rajansa. Etenkin silloin kun selvästi huomaa, että kyseessä ei ole käytön helpottaminen vaan oman edun valtaaminen ja käyttäjän kyykyttäminen. Säätämisellä ja houkuttelemisella on vissi ero.





Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: facebook, Sony, xobni, säätää