Kumpi on suurempi eläinsuojelurikos potkaista koiraa vai aiheuttaa sille loputonta kärsimystä

Keskiviikko 26.6.2013 klo 22.26 - Kauko Niemi


Tiistai-iltaisen dokumentin jälkeen tulee väistämättä mieleen, että artistin pitäisi maksaa syntyneet vauriot. Oikeus ja kohtuus olisi, että merkittävä osuus näyttelytuotoista, Kennelliiton ja rotujärjestöjen keräämistä maksuista pitäisi ohjata Hannes Lohen tutkimusryhmän rahoitukseen.

Ja jos rahaa ei muka riittäisi jälkien perkaamiseen, niin nostettakoon jäsen- ja näyttelymaksuja niin että riittää. Nythän on joka tapauksessa tehtävä radikaaleja siirtoja ja nopeasti. Ne siirrot, joita nyt muka virallisella tehdään, eivät paranna mitään, jossakin onnellisissa tapauksissa vain loiventaa eläinten tuskaa.

Toinen asia, joka tulee välttämättä mieleeni, on valmisteilla oleva eläinsuojelulaki. Suomi voi nyt näyttää esimerkkiä ja ohittaa lain voimalla sisäsiittoiset kuppikunnat.

Kun oikeus pohtii kuukausikaupalla onko kaupan parkkipaikalla koiraa potkinut ihminen syyllistynyt eläinrääkkäykseen, voi kasvattaja aiheuttaa tuleville koirille loputonta kärsimystä. Eivät tällöin ole asiat oikeassa suhteessa.

Toivoa sopii, että joku koiranomistaja veisi oman tapauksensa oikeuteen ja vaatisi tuomiota eläinrääkkäyksestä jo nykylain aikana. Taitaa ollakin turkistarhaus melko pientä eläinrääkkäystä.

Eläimen hyvinvointi on eläimen kokemus omasta psyykkisestä ja fyysisestä olotilastaan. Näin maa- ja metsätalousministeriön asettama Seura- ja harrastuseläinten hyvinvoinnin neuvottelukunta määritteli oman näkemyksensä eläinten hyvinvoinnista, jota tarjotaan pohjaksi lainvalmistelijoille.

Neuvottelukunnan yksi kolmesta pääalueesta on eläimen oikeus hyvään terveyteen ja toimintakykyyn. Jos ihminen tuottaa sellaisia yksilöitä, joiden aivot eivät mahdu pääkoppaan eivätkä eläimet pysty koko elämänsä aikana kunnolla hengittämään, on tämä minun mielestäni rangaistava teko siinä missä koiran potkiminen parkkipaikalla.

Vähin mitä koiraa hankkiva voi tehdä heti huomenna, pyytää kasvattajalta dna-terveyspassin ja selvittänyt muutenkin sukutaulun.

Muutos tapahtuu nopeimmin, kun ostajat tulevat tietoisiksi tulevista tuhansien eurojen terveyskuluista ja kääntävät myyjän markkinat ostajan markkinoiksi.

Jokaisen koiran hankkijan tulisi nähdä nämä kaksi dokumenttia.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koira, eläinrääkkäys