50 miljoonalla immuniteettitalkoot

Lauantai 26.3.2022 klo 11.51 - Kauko Niemi

Immuniteetti.jpg

 

Kahdessa vuodessa, kun oikein tosissaan olisi yritetty, olisi mitä todennäköisemmin pystytty kasvattamaan ihmisten vastustuskykyä koronaa ja muitakin pöpöjä vastaan ja pitkällä tähtäimellä pienentämään sairaanhoidon kuormitusta.

Mutta ei sanallakaan vihjaistu siihen suuntaa. Viranomaisten rajoituksia, sääntöjä, rokotuksia ja kemiaa tuputettiin hirveällä määrällä rahaa. Mitäs jos immuniteetin kasvattamiseen olisi käytetty 50 miljoonaa eroa? Tarjottu erilaisia mittauksia, että totuus olisi tullut käsin kosketeltavaksi.

Tässä vaiheessa painotan, etten vastusta rokotuksia enkä varovaisuutta, saati vastuuta omasta ja muiden terveydestä. Tämä blogi ei perustu kuin osittain faktoihin mutta sitäkin enemmän maalaisjärkeeni ja omiin tuntemuksiini.

Jos olisi pakottamatta ja tyrkyttämättä kerrottu ymmärrettävää ja motivoivaa faktatietoa immuniteetin mekanismeista ja sitten keinoista, joita kannattaa kokeilla. Kahdessa vuodessa olisi ehtinyt tapahtua paljon. Omakohtaisesti olen tulkinnut, että minun kroppani pistää muutoksia hanttiin noin kuusi viikkoa ennen kuin muutokset alkavat tapahtumaan. Kaksi korona vuotta olisi ollut oikein sopiva aika, kun ihmiset ajattelivat joka tapauksessa terveyttään.

Siis ei missään tapauksessa mitään viikoittaista lööppijournalismia toistellen jatkuvasti samoja reijolaatikaisia ja pekkapuskia. Pohjois-Karja-projektikin on jo moneen otteeseen osoitettu rasvaiseksi kuplaksi.

Oikeassa tieteessä kaikki muuttuu ja kumoaa vanhat käsitykset sekä jokaisella ihmisellä on omanlaisensa immuniteetti koostuen ihmisen kokonaisuudesta. Yhden leipäviipaleen muuttaminen toiseksi ei tarkoita juurikaan mitään. Kuvittelen, että maailmalta löytyisi tutkimuksia immuniteetin kasvattamisesta kokonaisvaltaisemmin kuin yhden vitamiinin tai ruoka-aineen merkityksen kautta.

Viime viikolla pohdittiin neljännen rokoteannoksen pelisääntöjä. THL on suositellut tähän saakka neljänsiä annoksia vain niille 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt. Jos tällainen heikentynyt-määritys pystytään tekemään, niin jollakin täytyy olla syvällisempää ja konkreettisempaa tietoa immuunipuolustuksen heikkoudesta.

Onkos kukaan esittänyt missään yhteydessä vakavissaan immuunipuolustuksen vahvistamista keinolla millä hyvänsä. Entä jos tarjottaisiin yli 30 rasvaprosentin omaaville henkilöille ilmaista laboratoriotestipakettia ja tiedettäisiin mitkä kaikki asiat ovat jo ehtineet mennä pieleen. Tai jotain vastaavaa – vaikkapa ylenpalttinen sokerin rajaaminen elintarvikkeissa samoin kun erilaiset säilöntäaineet ja muu kemia.

Omakohtaisesti minulle tapahtui jotain merkittävää 11 vuotta sitten kolmen peräkkäisen ylipitkän flunssan jälkeen. Kun ei voinut pahemmaksikaan mennä, lopetin kausirokotteet, aloin päivittäisen d-vitamiinin 100 ug käytön (jatkuu edelleen) ja lopetin totaalisesti kaiken maailman buranoiden käytön. Tämän jälkeen ei ole ollut yhtään flunssaa, eikä toistaiseksi koronaakaan. Koronapiikkejä olen ottanut kolme. Faktaa ei minullakaan ole, muuta kuin d-vitamiinitasoni on näinä vuosina noussut 62:sta 173:een. Kipulääkkeiden lopettaminen saattaa viitata vatsan terveellisempään bakteerikantaan, jolla monien tutkimusten mukaan on hallitseva merkitys terveyteemme, jopa aivojemme toimintaan.

Suomessa aikuisväestöstä on ylipainoisia 62 prosenttia- eli kohta kaksi kolmasosaa. Itse kuulun tähän joukkoon (rasvan suhteellisella osuudella mitattuna). Koronan takia tehohoitoon joutuneista 94 prosenttia oli ylipainoisia. Ylipaino lisännee myös kolmentoista eri syövän riskiä. Kaikesta huolimatta ylipaino on suurimalle osalle ihmisiä enempi vain ulkonäkökysymys. Lööpit sekä ennen ja jälkeen somekuvat kertovat kuinka monta numeroa pienempiä vaatteita laihduttaja käyttää, eikä juurikaan mitään tietoa terveydellisistä muutoksista.

Nopeilla vippaskonsteilla painoa pudottavat sekoittavat vain hormonitoiminnan. Näin todistelee pitkään asiaan perehtynyt lääkäri Taija Somppi kirjassaan Parantavat hormonit. Hormonaalisesti tasapainoton elimistö ei immuniteettia kasvata ja saattaa olla yksi laaja ongelma-alue.

Pelkällä painonpudotuksella ei tietenkään ratkaista korona immuniteetin heikkoutta tai vahvuutta, eikä muitakaan vastustuskykyongelmia. Kuinkas onkaan sitten unen kautta syntyvä palautuminen ja stressiputken katkaisu jokaisena yönä. Kuinka on henkinen tasapaino. Onko jatkuva lääkitys päällä. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Painonpudotus on toki hyvä aloitus, kunhan tekee oikealla tavalla.

Immuniteettitalkoiden ongelmana on tietenkin se, että maamme sairaudenhoidon lähtökohtana on löytää yksi oire ja määrätä siihen lääke 15 minuutissa. Itse juurisyyt veisivät liikaa aikaa. Tähän kaavaan immuunivasteen kartoittaminen ja kasvattaminen mahtuu huonosti. Kuitenkin uusin rokotesuositus pystytään määrittelemään immuunivajeisille.

Immuniteetistä on paljon tietoa yleisellä tasolla ja etenkin yksittäiset tuotekauppiaat kertovat kuinka jokainen pilleri tai pulveri kasvattaa immuniteettia. Harvoin kuitenkin avataan sitä mekanismia ja ymmärrystä - kuinka?

Immuniteetti tulee latinan sanasta immunitas, joka tarkoittaa koskemattomuutta. Laajasti katsoen immuniteettiin lasketaan kaikki kehon puolustus- ja suojajärjestelmät infektioita vastaan.

Elämän kannalta keskeistä on torjua ympäristöstä tunkeutuvia bakteereita, viruksia, alkueläimiä ja matoja. Immuniteetin täydellinen pettäminen johtaa yksilön kuolemiseen infektiotauteihin, ellei tila ole lyhytaikainen tai hoidettavissa.

Lopeta ainakin supersiisteys ylenpalttisilla kemiallisilla kodin puhdistusaineilla ja ole iloinen jokaisesta lapsesi luontoleikistä ja likaisista käsistä.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa 28.3.2022 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, vastustuskyky, immuniteetti, ylipaino, korona, terveysmittaukset, Taija Somppi, Amplia, rokotus, hormonit,

Kaikki panokset luonnonmukaisen immuunivasteen kehittämiseen

Lauantai 18.9.2021 klo 10.04 - Kauko Niemi

Voimistelu_KN218587.jpg

Mitäs tapahtuisi viidessä vuodessa, jos koronan intensiteetillä, tällä huolehtimisen määrällä ja rahalla testattaisiin ja määriteltäisiin suomalaisten kuntoa ja ennen kaikkea luontainen vastustuskyky eli immuunivaste.

Toki nyt voi kuka tahansa mennä omalla kustannuksellaan labraan ja saada ainakin Synlabilta tai Puhdilta noin satasella kolmisenkymmentä markkeria omasta tilastaan. Mitä minulle kuuluu?

Tällä hetkellä on niitä, jotka ovat saaneet molemmat rokotteet ja silti ovat sairastuneet koronaan, tosin ehkä lievemmin. Ja sitten on niitä, jotka eivät ole ottaneet yhtään rokotetta ja eivätkä ole sairastuneet tai eivät ole sitä yksinkeraisesti huomanneet, vaikka olisivatkin tartunnan saaneet.

Molemman sorttisia ihmisiä löytyy. Mikä sitten erottaa nämä ihmiset? Eihän se ole tuurista kiinni eikä sattumaa, vaan oma luontainen vastustuskyky reakoi tavalla tai toisella. Sekin alkaa jo pikkuhiljaa valjeta, että riskialttiita ovat ylipainoiset, joiden elämäntyyli ja ruokatottumukset eivät ole rakentaneet riittävää vastustuskykyä. Eikä korona ole ainoa tauti, joka käyttää heidän tilannetta hyväkseen. Tosin korona on vikkelämpi ja ärhäkkäämpi hyödyntämään mahdollisuudet.

Kolmatta rokotusta perustellaan voimakkaalla immuunivasteen puutteella, sillä kaksi rokoteannosta ei riitä suojaamaan riittävästi koronavirustaudilta, vaan heille suositellaan kolmen annoksen rokotussarjaa. Tosin perimmäinen syy taitaa olla vanhenevat rokotteet.

Nyt kun vihdoin olemme oppineet pesemään kätemme ja muutenkin siistimmiksi niin olisiko aika siirtyä sisäisiin puhtauksiimme – antaa soluillemme luonnollista voimaa tapella näitä kaiken maailman pöpöjä vastaan. Eikös olisi aika virittää koko yhteiskunta kasvattamaan immunivastettaan.

Hankittu immuniteetti perustuu soluihin, joilla on erityiset, spesifiset reseptorit mikrobeja vastaan. Elimistössä tuotetaan jatkuvasti miljardeja spesifisiä soluja, joilla kullakin on oma spesifinen reseptorinsa, eli kukin solu tunnistaa tietyn mikrobin tai muun antigeenin.

Kun solu kohtaa mikrobin, alkaa sota sitä vastaan. Lopuksi immuunivaste vaimenee, ja jäljelle jää niin sanottuja muistisoluja, jotka mahdollistavat kyseisen immuunivasteen nopean reaktion, jos kyseinen mikrobi tavataan uudestaan elimistössä. Muistisolujen ansiosta ihminen ei yleensä sairasta tiettyä mikrobitautia kahdesti.

Jos ja kun olet hyvässä kunnossa koronakin jättää vain ”toimivat muistot” tulevaisuuden varalle. Pelkkä rokotus ei näköjään kaikille riitä. Johtunee pitkälti siitä, että tämä on luontainen prosessi, jota ei ihan loppuun asti pystytä kemiallisesti ohjaamaan.

Uudessa israelilaistutkimuksessa vertailtiin koronataudin sairastamisen tuomaa immuniteettia koronarokotesarjasta saatuun immuniteettiin ja todettiin, että koronan sairastaneiden riski sairastua uudelleen on huomattavasti alhaisempi kuin rokotteen saaneiden.

Sairastettu tauti tuo yleensä muidenkin tautien osalta tyypillisesti rokotetta paremman immuniteetin. Rokotteen idea on ikään kuin matkia infektiota, ettei tarvitse sitä tautia sairastaa kaikkine mahdollisine lisähaittoineen, joita koronan kohdalla onkin ollut huomattavasti normaalia enemmän. Immuniteetin kasvattaminen pelkän koronatartunnan kautta on tällä kertaa normaalia tartuntatautia huomattavasti isompi riski.

Kun tuota sotaa mikrobeja vastaa ryhdytään käymään vaikkapa antibiooteilla, niin nykyään jo jokainen tietää, että silloin kehossa tapetaan sekä vihollisia että puolustajia. Nyt kinataan enään, kuinka pitkään kehon palautuminen kestää antibioottien jälkeen – onko se puolivuotta vai kolme vuotta. Tietenkin vaihtelee minkä kuntoiseen kroppaan niitä ängetään.

Antibioottien liika- ja väärinkäyttö on todella iso ongelma, joka uhkaa viedä ihmiskunnalta sen aseen tulehdustautien nujertamisessa. Current Biology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Antibioottien vaikutus ulottuu valitettavasti jo syvälle luontoonkin.

Toinen suruttoman huoleton tapa sekoittaa omaa luontaista immunivastetta on napsia erilaisia kipulääkkeitä. Tuoreen Iltalehden artikkelin mukaan Itä-Suomen yliopiston dosentti, erikoislääkäri Hannu Kokki toivoo, että esimerkiksi hammassärkyyn tai leikkauksen jälkeiseen kipuun yleisesti käytettyjen parasetamolia ja kodeiinia sisältävien kipulääkkeiden, kuten Panacodin, määrääminen vähenisi merkittävästi tai jopa loppuisi kokonaan.

Vuonna 2019 noin 321 000 suomalaista sai Kelalta korvausta keskushermostoon vaikuttavista opioidikipulääkkeistä. Eri arvioiden mukaan noin joka kymmenes tai joka viides heistä tulee lääkkeelle riippuvaiseksi. Ja sitten on tämä burana-porukka, joka napsii särkylääkettä jokaisen illanvieton jälkeen.

Nyt koronan jälkeen varmasti selviää osittain, millaisia vaikutuksia vastustuskykyyn on erilaisilla vitamiineilla ja ravintolisillä. Tässä ongelmana on se, ettei virallinen koululääketiede lääketeollisuuden myötävaikutuksella halua ottaa rehellisesti kantaa vitamiinien vaikutukseen. Useat, mutta hajanaiset tutkimukset antavat ymmärtää, ett D-vitamiinilla olisi kohtuullisen selkeä vaikutus immunivasteeseen. Sitähän suomalainen tarvitsee ihan pillereistä, koska auringon vaikutus ihon kautta ei vuositasolla riitä.

On täysin turhaa ihmetellä, onko oikea määrä D-vitamiinia 10 vai 50 ug. Sekin on mitattavissa ja todettavissa mikä määrä kenellekin on sopiva.

Meillä jokaisella on oma solutasoinen historiamme ja sitä ei tiedetä luulemalla eikä arvaamalla ei edes lääkärin tietotaidolla. Perusasioiden mittauksella pääsee oikeille jäljille. Meillähän on jo useita eri virallisia seulontoja ja niiden hyviä tuloksia. Eikö olisi järkevää terveydenhoitoa laajentaa ennakoivia mittauksia immunivasteen tehostamiseen.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 20.9.2021 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

Lisää aiheesta:

Karkkien, sipsien ja muiden herkkujen somemarkkinointiin halutaan pelisäännöt

Väärä kipulääke voi aiheuttaa myrkytyksen tai verenvuodon

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, immuniteetti, immuunivaste, vastustuskyky, Puhti, Synlab,