Keskiviikko 18.11.2009 - Kauko Niemi
Liki tyhjään Hese-ravintolaan tuli äiti pirteän poikansa kanssa. Poika varasi heti pöydän ja jäi odottelemaan äidin tilaamaa ja tuomaa ruoka-annosta. Äidille paikka ei kuitenkaan kelvannut.
Ennen kuin äiti ehti tarjottimineen kääntyä ympäri, poika oli jo valinnut seuraavan pöydän. Tämäkään ei äidille sitten kelvannut. Tässä vaiheessa poika selvästi lannistui ja jäi odottamaan äidin tekemää pöytävalintaa.
Kuulen sisimmässäni pikkupojan äänen: miksi minun valintani eivät koskaan kelpaa. Mitä väliä sillä on syödäänkö hampurilainen tässä tai kaksi metriä sivummalla.
Miksi emme elä kehumisen kautta kuten esimerkiksi toimitaan koiran kasvatuksessa. Yhdenkin koiran kasvattanut olisi ehkä sanonut heti ensimmäisen pöytävalinnan kohdalla; voi kun osasit valita tosi hienon paikan meille. Kyllä sä osaat järjestää nämä asiat hienosti. Ja näitä kehujen toistoja riittävästi loisi kannustavan ja itseluottamuksellisen elämän asenteen.
Yhdenkin koiran kasvattanut on varmasti oppinut kehumisen merkityksen. Huomioimaan toisin ajattelijat ja tekijät, joustamaan tässä ja nyt niin kuin koiran kanssa on joutunut vuosia toimimaan.
Muista kiittää, muista kehua - aina siihen löytyy aihetta.
