Kukaan ei osta, myy tai vuokraa kotia

Sunnuntai 21.7.2019 klo 8.42 - Kauko Niemi

Koti on paikka, jota ihminen käyttää vakituiseen asumiseen, jossa säilytetään henkilökohtaisia tavaroita, jossa vietetään vapaa-aikaa ja paikka, jossa perheen jäsenet asuvat.

Ihmisen kotiin saavat tulla vieraat vain luvalla ja se nauttii kotirauhaa. Kotirauhalla voidaan myös viitata muuhun asumista häiritsevään tekoon, vaikka se ei tapahtuisi nimenomaisen kodin sisällä. Kotirauhan rikkomisesta voidaan tuomita sakkoihin tai enintään kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Koti-sanaan kytkeytyy voimakas tunnelataus. On tavattoman vaikeaa ymmärtää, että kiinteistövälittäjät myyvät koteja, siis huoneistoja, joissa kaupan myötä siirtyisi olemassa olevat tunteet, hajut, ihmiset ja heidän elämänsä.

Ehkä aika lähellä ollaan, jos vuokralainen ostaa asunnon omalta vuokraisännältään. Tai joku vuokraa asunnon kalustettuna. Tosin vuokrauksessa siirtyvät vaan tavarat määräajaksi.

Tästä näkökulmasta minua häiritsee asuntomarkkinoinnissa moni asia. Miksi yksittäistä asuntoa kaupitellaan vaikkapa rakennuksen ulkonäöllä. Kun tulen kotiin, rakennuksen ulkonäkö on silmissäni parisen minuuttia. Mitä väliä. Väliä vain silloin kun haluat kehua muille millaisessa talossa asut.

Olennaista on asunnon toimivuus minun elämässäni nyt ja kuinka se mukautuu. Ylivoimaisesti tärkein asia on selkeä pohjapiirros. Se ratkaisee, kuinka saan tulevan asuntoni toimimaan omana kotinani omassa elämässäni.

Aloitan aina asuntojen arvioinnin pohjapiirroksesta. Tämän takia jään nykyisin paitsioon monista uudiskohteista, koska niissä ja niiden markkinoinnissa pohjia pantataan ja saat niitä vain vip-asiakkaana. Eli ilmoittautumalla markkinointirekisteriin ja tämän jälkeen saat 99 roskapostia ja yhden mielenkiintoisen. Se ei palvele ketään.

Pohjakuvan jälkeen seuraavaksi tärkeintä on näkymät ulos. En pienimmässäkään määrin ole verhoihminen. Enkä halua elää elämääni verhojen takana. Luonnonvalo ratkaisee ja olen arkkitehti Steven Hollin kanssa enemmän kuin samaa mieltä;

”Ilman valoa tilaa ei ole olemassa. Pidän siitä, että luonnonvalon muutokset, kuten ohi lipuvien pilvien tuomat varjot, näkyvät rakennuksessa.”

Kovin harvoin kohtaat asuntoilmoituksissa kuvia siitä, miltä näkymät ulos näyttävät, siis ne asiat, joita katselet jopa useita tunteja vuorokaudessa, koko rahan edestä.

Miksi minulle tyrkytetään kotia, vaikka olen ostamassa asuntoa. Valmiit feikki sisustusratkaisut asunnoissa, jotka ovat vielä suunnittelijan pöydällä ja täysin rakentamatta. Tuollaiset simuloinnit häiritsevät ainakin minun mielikuvitustani muodostaa käsitys omasta kodista ja pitkälti niillä kalusteilla, jotka olen hyviksi havainnut. Näyttäkää minulle tyhjät tilat ja antakaa mielikuvitukselleni täysin vapaat lentoradat.

No millä lihaksella tätä kritisoin?

Omien kotien listalla on menossa kahdeksas koti ilman verhoja. Paitsi tietysti pimennysverhot. Saunattomuuteen en ole tottunut enkä oppinut, joten liipaisin ei ole järin tiukassa tälläkään hetkellä.

Olen oto:na tehnyt aikoinani kiinteistövälitysmarkkinointia kymmenisen vuotta.

Ja tuorein todistus, missä testasin ajatuksiani, oli kaverin asunnon vuokraus keskellä kesää. Ilmoituksen julkaisusta finaaliin meni neljä päivää. Näytin pääkuvassa ikkunasta nähtävää luontomaisemaa, näytin kaikki tilat tyhjillään ja sitten perään muutama kalustettuna.

Ilmoitusta oli katsottu vuorokauden aikana yli 150 kertaa ja näyttöön seuloutui neljä, joista jokainen olisi ollut potentiaalinen vuokralainen.

Kaverini kyseli nähtyään ilmoitusluonnoksen, että eikö siinä pitäisi näyttää taloa ensin. Onneksi hän ymmärsi ajatukseni ja antoi periksi.

 

ps.
En toiminut kiinteistövälittäjänä ja vielä vähemmän kodinvaihtajana. Autoin vain vastikkeettomasti omilla ajatuksillani tällä hetkellä maailmalla asuvaa kaveriani löytämään uuden vuokralaisen.

 

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm Maanantaina 22.7.2019  kello 15.30 ja 20.30 Espanjan aikaan ja myöhemmin uusintoina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, koti, asunto, kiinteistönvälitys, kotirauha,