Minä ja koira samanlaisia uhreja

Tiistai 13.7.2010 - Kauko Niemi

Luonnon järjestämä draama on ovelaa, joskus varsin näyttävää ja tehokasta. Eläimet ovat saaneet hyviä ja tarkoituksenmukaisia suojavärejä. Se joka on kohdannut vaikka teeren pesän suorämeikössä, voi todeta kuinka yksinkertaista ja huomaamatonta.

Savon Sanomat kertoo kuinka koira oli uinut keskelle järveä, kun sorsaemo houkutteli sen sinne perässään.

Ovelan käytöksen syy oli, että sorsalla oli poikue rantaheinikossa. Kun koira ui liian läheltä, emo johdatti koiran peräänsä järven selälle suojatakseen sorsanpoikasia.

Koiran omistaja huolestui koiransa uintikunnosta sen verran, että pyysi palokunnalta apua. Pelastuslaitos nouti koiran rantaan veneellä.

Itse koin saman tarinan pikkupoikana, kun ”siipirikko” sorsa juoksutti minua pitkälti toista kilometriä ja yllättäen parani kesken kahinan ja lensi tiehensä.

Muista todella hyvin tämän huijauksen. Kuinka sorsa siivet harittaen ja nilkuttaen hyppi karkuun. Juuri kun olin saamassa sen kiinni, niin jostain kumman syystä siltä löytyi taas voimia hypätä parin askeleen etäisyydelle.

Sorsan käytös oli niin tarkkaan ajoitettua, ettei kokemattoman pojan päässä voinut syntyä muuta ajatusta kuin linturaukka on saatava kiinni ja hoidettava kuntoon.

Tätä mestarillista ajoitusta kiinnisaamisen ja karkaamisen välillä jatkui niin kauan, että minut oli juoksutettu turvallisen matkan etäisyydelle poikasista. Ja tuo turvaetäisyys oli yllättävän pitkä – yli kilometrin.

Hengästyneenä ja posket punottaen kertomaan kotiväelle kuinka olin saamassa siipirikon sorsan kiinni. Minulle annettiin tilaisuus kertoa huimaa tarinaa kaksinkamppailusta kunnes isäukko kokeneena metsästäjänä paljasti totuuden. Totuuden kuinka sorsaemo voi yllättäen parantua ja lentää tiehensä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koira, luonnon draama, harhautus