Moikkaamaton marraskuu

Lauantai 17.3.2018 klo 18.58 - Kauko Niemi

Minä en valitettavasti juurikaan koe mitään eroa henkilökohtaisen ja digitaalisen kohtaamisen välillä. Ainoastaan niissä tapauksissa joissa on tapana halia, on jonkinasteinen lämpötila- ja hajuero. Toisaalta livetapaamisessa olen erittäin huono päällepuhuja, joten kommunikaationi jää varsin usein yksipuoliseksi kuunteluksi.

Siis nyt kun ovat muotia erilaiset teema-kuukaudet ja facebook-ja muut somepaastot, niin minun tarkoin mietitty ratkaisuni olisi vaikka moikkaamaton marraskuu. Tuolloin en tervehtisi ketään, enkä alkaisi juttelemaan kenenkään tutun kanssa kadulla tai missään muuallakaan. En noteeraisi ketään missään.

Lähestymistapaani saattaa vaikuttaa sekin, että olen ollut nelisenkymmentä vuotta kirjoittava viestijä. Kirjoittaminen on monin verroin minulle helpompaa kuin puhuminen. Kirjoittaessa on monin verroin enemmän aikaa harkita asioita ja niiden merkitystä ja taustoja. Ja ennen kaikkea huomioida kohderyhmä.

Ei tämäkään blogi olisi syntynyt sinun kanssasi keskusteltaessa. Olen kirjoittanut tämän omassa päässäni jo muutamien päivien aikana ja sitten vain tänään tulostanut sen julkiseksi koneella. Kirjoittaminen päässä kesti siis muutaman päivän ja tämä tulostaminen kirjalliseen muotoon ehkä reilut puolisen tuntia. 

Kuinka paljon kuuleekaan niitä iän ikuisia puhumisia, selittelyjä puppusanageneraattorilla tuotettuja latteuksia ilman todellista merkitystä, kun vain pitää saada nopeasti sanottua jotakin, ettei menetä puheenvuoroaan tai ettei vaikuttaisi mitäänsanomattomalta ollessaan hiljaa. 

Minun ajatteluuni vaikuttanee myös se, että työn ja harrastusten takia istun koneella ehkä kymmenisen tuntia vuorokaudessa. Kahdessa pääaktiviteetissani on keskeisenä työkaluna Facebook, joten se on käytännössä aina auki ja käytännössä myös moikkailen vastaantulijoita.

Saatan hetkisen rupatella tai saatan jelppiä joissakin asioissa, kuten muutama päivä sitten piti löytää Kymenlaaksonlaulun nuotti. ja löytyihän se kahtenakin versiona tuotapikaa.

Siis minulla olisi paljon tylsempää ja paljon vähemmän virikkeitä jossain Kampin keskuksessa tai pelikatsomossa.

Muutaman vuoden nettiseurannan jälkeen löytää myös ihmisistä piirteitä, joita ei tiennyt hänellä olevan olemassakaan. Eikä siihen tarvita edes teknisiä algoritmejä. Päivitykset, kommentit ja tykkäämiset kertovat millaiset asiat ovat hänellä pinnassa ja kuinka kaverini niihin suhtautuu. Näin ei hevin käy livetapaamisessa, jossa jokainen jaksaa näytellä muutaman tunnin.

Siis yhteydenpito netitse tai henkilökohtaisesti ei tietenkään ole millään tavoin vaihtoehtoja joko tai. Enkä koe niitä emotionaalisesti kovinkaan erilaisiksi. Netissä asiat ja moikkaamiset hoituvat nopeasti ja vaivattomasti, jos niin halutaan ja jos tyylilaji pidetään kurissa ja kunniassa.

Ja sehän pysyy kurissa ja kunniassa, jos käyttäydyt samalla tavalla kuin henkilökohtaisessa tapaamisessa. Käyttäydyt rehellisesti ja reilusti. Ja kehtaat näyttäytyä vaikka seuraavana päivänä livetapaamisessa.

Livetapaamisessa harvoin tulee sellaista tilaisuutta, että voisi todeta toiselle - sorry nyt vaan, mutta olkoon tämä toistaiseksi viimeinen kohtaamisemme, sillä en jaksa sinua enempää kuunnella. Meidän ajatuksemme eivät vaan kohtaa. Netissä tuokin on helpompaa sen kuin vain poistaa tai pistää jäähylle häiriköt omasta kaveriryhmästä.

Minulle on kovin vaikea löytää asioista, miksi alkaisin some paastoon ja ehkä jätän tuon moikkaamattoman marraskuunkin toteuttamatta. Niin ja ilman somea jäisi valtaosa sukulaisistakin kokonaan ilman yhteydenpitoa.


Tämä on kuultavissa maanantaina 19.03.2018, klo 21:30 (Suomen aikaan) Espanjassa toimivan Finnradio.fm taajuudella 104,8 tai nettiradiossa.

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Some, Facebook, käyttäytyminen, moikkaamaton marraskuu, muoviton maaliskuu