Keskiviikko 29.2.2012 - Kauko Niemi
Etelä-Savon poliisi varoittivirallisesti Kerimäellä epäillystä koiramyrkytyksestä. Poliisin tiedotteen mukaan ainakin yksi koira oli vakavasti sairastunut syötyään näitä ”herkkupaloja.”
Tässä tapauksessa asiaa oli ilmeisesti asiaa jo selvitetty riittävästi, eikä poliisi julkaissut tiedotettaan huhujen perusteella. Ainakin, jos poliisin toimintaan on luottaminen. Muutaman viikon takainen Tampereen myrkkyvaroitus taas osoittautui parkettilattian hiontapölyksi, vaikka sielläkin koiran epäiltiin sairastuneen tähän ”rotanmyrkkyyn”
Myrkytysuutiset ovat hämääviä. Ne leviävät vauhdilla netissä ja saavat aika ajoin kohtuuttomat mittasuhteet. Aivan kuin vanha huhuleikki, jossa kuiskataan toisen korvaan lyhyt tarina ja jo muutaman ketjun jälkeen tarina on muuttunut melkoisesti.
Myrkytysuutisoinnissa jää myös medialta taustojen tarkistus monasti heppoiseksi.
Myrkytys uutisen kohdatessa tilanne on tietysti kaksijakoinen – olisiko varmuuden vuoksi kuitenkin jatkettava varoitusta, jos se vaikka sittenkin olisi myrkkyä. Jatkettava ennen kuin joku söpö koira ahmaisee nakinpalkan suuhunsa, vaikkei niitä nakkeja edes todellisuudessa tainnut ollakaan.
Tervettä harkintakykyä kannattaa käyttää ja ilmoittaa asiasta poliisille.
Kokonaan toinen asia on se, että mitä mahtaa niiden ihmisten päässä liikkua, jotka vihaavat eläimiä niin totaalisesti, että jaksavat viritellä näitä ansoja. Joita siis ihan todettunakin on löytynyt.
Siinähän ei ole kyseessä voi olla naapurin koiran haukuntaan hermostunut henkilö. Naapurin koiranomistajaa voisi mennä torumaan suoraan. Tai tehdä haukunnasta kohdistetun ilmoituksen virkavallalle.
Mitä liikkuu sen henkilön päässä, joka levittää myrkkyä häätääkseen oravat pois. Siinä samalla tarjoutuu kohtalokasta ”ruokaa”, linnuille, kissoille, joka pienille lapsille.
Kenelle luontokappale voi olla niin suuren vihan kohde? Kuka auttaisi näitä henkilöitä löytämään sovun luonnon kanssa.
