132 kappaletta c-nuottia sai merkityksen

Lauantai 24.10.2009 - Kauko Niemi

Kaikkea voi tapahtua parissa päivässä. Kuten hyväksyä hautajaiskeikka parin päivän varoitusajalla. Mennä arkun viereen alttarille ja laulaa täysin vieraita lauluja.


Näin tapahtui tänään, kun kaksi Johanneksen kirkossa laulettavaa laulua olivat täysin outoja koko kvartetille.

Allekirjoittanut alkoi laskea tapansa mukaan statistiikkaa. Kahden kirkossa esitettävän uuden laulun tenoristemmoissa lauletaan 132 kaksi kertaa c-nuotti.

Että jos intoutuu laulamaan vain yhtä ja samaa C.tä alusta loppuun, niin melkein puolet menee oikein. No ei ollut sittenkään hyväksyttävä strategia.

Hammasta purren takaraivossa kelaa, että eikö olisi voinut laulaa jotain tuttua tällä aikataululla. Jostain syystä siihen ei oikein tuntunut olevan vaihtoehtoa.

Ei muuta kuin härkää sarvista ja tutkimaan stemman kulkua. Viime torstaina ennen kuoron treeniä ensimmäinen kokeilu. Perjantaina ensimmäinen ja viimeinen harjoitus. Ennen siunaustilaisuutta Johanneksen kirkolla koko porukalla ehdittiin laulaa vain toinen laulu, koska Satu säntäsi tilaisuuteen suoraan töistä.

Tässähän olivat kaikki katastrofin ainekset kasassa.

Mutta esimerkiksi kaikki tenorin 132 C-nuottia ja kaikki muutkin nuotit saivat syvällisen merkityksen, kun vainajan tytär kertoi (onneksi ennakkoon), että heti aloitusmusiikin jälkeen laulettu P. Hannikaisen Pyhäaamun rauhaa oli laulu, joka aloitti aina perheen sunnuntaivieton. Se sitoi tämän perheen yhteen. Lapset soittivat/lauloivat aina tämän laulun. Laulun merkitys korostui vielä papin siunauspuheessakin.

Olipa sitten esityksemme hyvä tai huono, niin joka tapauksessa se sai kyynelvirrat valloilleen ja laulajille palan kurkkuun. Ja se toinen laulu kirkossa E. A. Ehrströmin Joutsen. Kuului myös samaan kategoriaan Pyhäaamun kanssa. Näin selvisi myös miksei näille lauluille ollut vaihtoehtoja.

Tämän esityksen jälkeen ei tarvinnut miettiä teknistä suoritusta, vaan jotain paljon vaikuttavampaa oli tapahtunut kvartetin sielunelämässä.

Kuinkahan kaikkiin tuleviin laulettaviin nuotteihin saisi saman latauksen, samanlaisen koskettavan tarinan, joka rakentaisi merkityksen lauluille. Silloin jälkipuinti käytäisiin sillä tasolla kuinka laulumme koskettivat, eikä sillä tasolla, että mahtoivatko nyanssit mennä kohilleen.

Yksinlaulussa tarinan miettiminen ja välittäminen on helpommin saavutettavissa ja toteutettavissa. Mutta se, että kokonainen kuoro välittäisi samaa viestiä ja tunnetta samaan aikaan.


Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: laulu, nuotti, hautajaiset