Ratkaisematon ikuisuusongelma

Tiistai 7.5.2013 klo 23.09 - Kauko Niemi

Pentutehtailu on ikuisuusongelma. Varo koirahuijareita – oli Kennelliiton hallituksen puheenjohtajan Helena Sunin leike 52 vuotta sitten ilmestyneestä lehdestä. tämän päiväisessä seminaarissa. Edellisen kerran kampanjoitiin 8 vuotta sitten. Tilanne muuttuu hitaasti ja valistus ei tavoita oikeita kohderyhmiä. Koira on juridisesti esine, eikä laki estä esineen kauppaamista haluamallaan tavalla. Mistä vyyhtiä pitäisi purkaa sitä pohdittiin jälleen kerran.

Pentutehtailu, koiran pentujen myynti ei varsinaisesti ole lain vastaista, mutta inhimillisesti karmeaa. Taloudellisesti harmaata taloutta. Lääketieteellisesti otetaan käsittämättömiä riskejä sekä eläinten että ihmisten suhteen. Ansaan langenneelle ostajalle syntyy melkoista rahanmenetystä ja inhimillistä kärsimystä.

Tämän päivän pentutehtailukampanjaa tukenut seminaari ei tuonut yhden yön ratkaisuja tilanteen parantamiseksi. Apuja uskotaan löytyvän laajasta lemmikkirekisteristä. Sellainen on kuitenkin vasta haaveissa niin Euroopassa kuin Suomessakin, vaikka Suomen kennelliitolla onkin kattava rotukoiria koskeva tietokanta, johon nyt voidaan rekisteröidä myös muitakin koiria. Hippoksella on toimiva hevosrekisteri. Rekisterit vaatisi kaikkien lemmikkien siruttamisen. Ja suuri kysymysmerkki on se kuka tämän kaiken maksaisi.

Eikä rekisterikään estäisi eläinten salakuljetusta ja pentutehtailua. Jotakin parannusta tilanteeseen tulee kun uusi eläinsuojelulaki valmistuu mahdollisesti ensi vuonna. Sieltä löytyy tarkempia määritteitä lemmikkien pidosta ja kaupittelusta sekä toivottavasti myös joitakin asioita nousee kriminalisoitavaksi.

Tämän päivän seminaarissa ei varmasti ollut yhtään kuulijaa, joka tänään ei tiennyt mitään pentutehtailusta, mutta huomenna hänellä on netistä ostettu koira kotonaan. Minulle kaikki ja heti - on se idioottiryhmä, joka ruokkii pentutehtailua, kuten Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö totesi puheenvuorossaan.

Tällä hetkellä Keltaisessa pörssissä on 2380 ja Tori.fi 1020 koiraa myytävänä. Hatarakin veikkaus osuu oikeaan, jos arvelee suurimman osan näistä ”tuotteita” olevan hämäräihmisten puuhia.

Infektiosairauksien erikoislääkäri, HUS, Katariina Kainulainen ihmettelee ihmisten täydellistä vastuuttomuutta. Hänen esimerkissään Venäjältä tuotu ja sairastunut husky joutui rabies-epäilyksi. Ja kun ryhdyttiin selvittämään kuinka moneen ihmiseen tämä koira on voinut tartuttaa tämän tappavan taudin, niin koiran lähipiiristä löytyi 45 ihmistä. Jokaisen hoito olisi maksanut 1700 euroa. ”Eihän se voi olla niin, että vastuuttomasti tuodaan koira ja annetaan sen levittää mitä tahansa tautia ja bakteereita ja viulut maksatetaan yhteiskunnalla. Onneksi kyseisessä tapauksessa selvittiin säikähdyksellä.”



Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koira, pentutehtailu