Terveys ja sairaus ovat eri asioita - omena päivässä pitää lääkärin loitolla

Sunnuntai 20.6.2021 klo 10.41 - Kauko Niemi

Omena.jpg

Näiden elämäni vuosikymmenten aikana en ole kertaakaan kohdannut lääkäriä, joka olisi hoitanut minun terveyttäni. Aina on ollut jokin sairaus, jota on lääkärin vastaanotolla määritelty ja hoidettu.

Terveyttä olen hoitanut itse muuttamalla syömisiäni ja juomisiani. Muuttamalla liikkumistani, ajatteluani ja kokeilemalla ja etsimällä itselleni fyysisesti ja henkisesti sopivia asioita. Täsmäapua olen ostanut omaan piikkiin jonkin verran hierojilta, kiropraktikoilta, tms. Täydennystä olen ostanut pillerimuodossakin kuten vaikkapa yli 10 vuotta 100 ug D-vitamiinia joka päivä (tulokset mitattu kahden vuoden välein) ja muutakin. Olen vuosia mittaillut ja seurannut omia muutostrendejäni erilaisilla älylaitteilla.

Tällainen kahtiajako on varsin selvä, jopa ymmärrettävä ja se on myös lain mukaan selvä jopa siinäkin tapauksessa kuinka toteutat lääkärin määräyksiä. Tosin määräys sanana on tässä tapauksessa täysin väärä ja viestinnällisesti harhaanjohtava. Kenenkään ei ole pakko syödä lääkärin ”määräämiä” pillereitä.

Näinkin yksinkertaista kahtiajakoa on vuosien varrella sotkettu väärillä viesteillä moneen kertaan jopa perustasolla. Terveyskeskus on väärä sana ja väärä viesti. Sen pitäisi olla sairauskeskus niin kuin on sairaala, missä sairaanhoitajat hoitavat sairaita. HUS – Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri. Miksi pitää esittää jotenkin fiininpää kuin on.

Kun taas ajatellaan terveydenhoitoa ja -ylläpitoa, niin sitä ei pitäisi koskaan verrata tai rinnastaa sairaudenhoitoon edes kielikuvissa. Valitettavasti monet, jopa alan järjestöt rakentavat sanallisesti vääriä kielikuvia vaihtohtohoidoista. Vaihtoehdot ovat vähissä kun katkaiset jalkasi. Sairaudenhoitoa voitaisiin toki vähentää vain siinä tapauksessa, jos terveydenhoitoa ylläpidettäisiin aktiivisemmin jopa julkisin varoin. Vaihtoehtohoidoista ei pitäisi puhua ennen kuin on määritelty mikä on vaihtoehto millekin. Ilman sisältöä tuollaista sanaa ei pitäisi yleisesti käyttää koskaan.

Digtatuuriseen koululääketieteeseen perustuva sairaanhoito ilmaisee omalle tontille pyrkivät jopa kielikuvalla puoskari. Sairaudenhoidossa ja jopa sen sisällä reviirirajat ovat varsin tiukat ja paukkuvat helposti jo pelkän aseman ja omanarvontunnon kateellisena taisteluna. Terminologinen vähättely ja mitätöinti on johtanut jopa siihen, että jopa terveydenhoidosta kiinnostuneet lääkärit ja tutkijat eivät uskalla tuoda julkisesti esiin mielipiteitään. Ääneen ajattelevien lääkärien oikeuksia on rajoitettu tai poistettu kokonaan.

Molemmat alueet ovat viestinnällisesti vuosien mittaan viljelleet epämääräisiä vääristelyjä, kun ei haluta ymmärtää ja pitää kiinni tuosta helposta terveys/sairaus-kahtiajaosta. Kummallakin alueella on bonuksena aina rajan ylittäviä lumevaikutuksia, joita ei voi välttää. Ystävällisen ja hyvin asiansa perustelevan lääkärin ”määräyksiä” noudatetaan helpommin samoin kun innostavan ja kannustavan hierojan neuvot siirtyvät helpommin käytäntöön. Siis sekä lääkäri että hieroja toimivat aina myös tietoisesti tai tiedostamattaan ”puoskarina.”

Luonnonlääketieteen Keskusliitto LKL ry, Suomen Terveysjärjestö STJ ry, Luontaishoitoalan Foorumi ry ja Suomen Terveystuotekauppiaiden Liitto ry ovat parhaillaan yhteistyössä luoneet esityksen Sosiaali- ja terveysministeriölle alaa koskevan hallitusohjelmakirjauksen edistämiseksi. Terveydenhoitoala on monimuotoinen toimiala, jonka kokonaiskuvasta ei ole koskaan tehty kansallista toimialaselvitystä.

Tällaisen selvityksen tekeminen olisi tietty ihan asiallista ja siivota samalla vuosikymmeniä väärinkäytettyjä sanoja, viestejä ja selkeyttää viestintää oikeaan ja ymmärrettävään suuntaan.

Samalla olisi syytä määrittää millaisia tutkimuksia voisi käyttää terveyden ylläpidon markkinoinnissa. Katukyselyt ja mielipiteet eivät sitä ole. Kuinka terveyden ylläpidossa voidaan käyttää sairaudenhoitoa varten tehtyjä tutkimuksia. Pitäisikö olla yhteinen, riippumaton tutkimuspankki? Ehkä se on kuitenkin utopistinen ajatus, koska tutkimuksia rahoittavat lääketehtaat maksimoivat pillereittensä myynnin.

Korona on osoittanut moneen otteeseen, kuinka vaikea tämä kenttä oikeastaan onkaan. Esimerkiksi D-vitamiinin on osoitettu aika moneen otteeseen vaikuttavan koronan vakava-asteisen taudin syntyyn, mutta tieto on vaikuttanut varsin heikosti sairaudenhoidon päätöksiin tai suosituksiin tällaisessakin tapauksessa, jossa melkoisen varmasti tiedetään ettei D-vitamiinitasoa pysty kovinkaan helposti nostamaan lyhyellä aikajaksolla.

Terveydenhoidon selvitykseen olisi otettava mukaan myös ruokateollisuus. Sillä on iso rooli terveyden hoidossa ja ylläpidossa. Jokaisella pitäisi olla oikeus ja mahdollisuus tietää mitä hän todella pistää suuhunsa. Silloinkin kun hän popsii ruusunpunaista muotiherkkua ja juo kyytipojaksi sokerilientä.

Tulevana tiistaina Suomen Eduskunnassa äänestetään Sotelinjasta. Sitä on valmisteltu eri muodoissaan jo 20 vuotta. Melkoinen raakile taitaa olla edelleenkin kysymyksessä, kun kuuntelee ja lukee erilaisten asiantuntijoiden arvioita. Kuulostaa siltä, että toistaiseksi sosiaalipuoli on varsin marginaalista ja hallinnolliset muutokset kohdistuvat sairaanhoitoon. Siis mikä SOTE, miksei SOSA?

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 21.6.2021 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

 

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, terveys, sairaus, sairaala,

Käytännön kokemukseni eivät kääntäneet sairaudenhoitoa terveydenhoidoksi

Sunnuntai 18.2.2018 klo 13.21 - Kauko Niemi

Elämäni ensimmäinen kokemus sairaalahoidosta ei tuonut tullessaan juurikaan mitään uutta kokemusperäistä, joka olisi kääntänyt sitkeät ajatukseni siihen suuntaan, että Suomessa olisi jotenkin erinomaisen hyvä terveydenhoito.

Sen sijaan meillä on varmasti erittäin hyvä sairaudenhoito, joskin täynnä kummallista byrokratiaa. Olen valmis vaihtamaan terveyskeskuksen nimen sairauskeskuksesti, mutta sairaala on jo sinänsä hyvä nimi laitokselle, missä hoidetaan sairaita.

Ihmisen pitää ottaa vastuu omasta terveydestään omin avuin. Tosin sekin on vaikeaa, kun viranomaiset luokittelevat sinut tasan tarkkaan sen mukaan, kuinka hyvin noudatat yleisiä viranomaissuosituksia elämässäsi, vaikka oletkin ainutkertainen yksilö.

Viime perjantaisessa Helsingin Sanomien kolumnissa Jaana Savolainen on asian ytimessä – Oi jospa saisin valita oman lääkärin. 

Tuohon tekee mieli jatkaa, että aika monihan valitsee hyväksi kokemansa, luotettavan parturin tai autokauppiaan niin miksei lääkäriä. Soten valinnanvapaus ei tätä ongelmaa poista, voit vain valita se oven, josta menet sisään aina vain uuden ja taas uuden ja vieraan lääkärin pakeille.

Lääkärillä on toki käytössään labratuloksia sinun sairauksista, muttei paljoakaan tietoa sinun terveydestä, jota pitäisi hoitaa.

Savolainen kirjoittaa osuvasti, että yleislääkärin työn idea on Suomessa kadonnut. Terveyskeskuksissa hoidetaan yksittäisiä vaivoja kuin sairaaloissa, sen sijaan, että potilaan oma lääkäri hoitaisi ihmisen hyvinvointia kokonaisuutena. Lääkäri saa saman palkan riippumatta siitä hoitaako hän 10:tä vai 30:tä potilasta päivässä.

Savolainen paljastaa parikymmentä vuotta sitten tehdyn ja hyväksi havaitun kokeilun, jossa 40 000 suomalaista listautui seitsemän vuoden ajan ammatinharjoittajalääkäreille. Kokeilun jälkeen todettiin, että homma toimii ja on lisäksi taloudellista. Lääkärit ja potilaat olivat tyytyväisiä. Loppu­raportti suositteli mallin käyttöönottoa koko maassa. Raportti haudattiin kaikessa hiljaisuudessa.

Mutta takaisin tuohon viikon sisäpiirikokemukseeni sairaalassa, joka paljasti monia kummallisuuksia ja patabyrokraattisuutta.

Homma tietty eteni niin että heti kättelyssä Sairaalassa otettiin kärrillinen verinäytteitä, kolme erilaista kuvausta, jotta löydetään sairaus, johon lääkäri määrää kemialliset lääkkeet, joita lääketehtaat lääkärille suosittelevat. Muu ei sitten tunnu kiinnostavan.

Yhtenä aamuna taas otettiin verinäytteitä ja kysäisin veriarvojani. Vastaus kuului, ettei hän saa niitä sanoa. Tosin hän vinkkasi silmää ja sanoi, että kun lääkäri tulee kertomaan, että kaikki tulokset ovat hyviä, niin muista tingata, että mitkä kaikki tulokset ja täsmällisesti kuinka hyviä. Erinomainen neuvo.

Tosin muistutukseksi haluan mainita, että koetulokseni voin katsoa netistä. Omakannasta pääsen niitä katsomaan. Näin tietosuoja kääntyy vain sairaalan byrokratiaksi. Juurihan näytteenottaja tarkisti henkilötunnukseni ja varmisti, että olen oikea henkilö.

Samaan hengenvetoon muistan, kun piipahdin muutama vuosi sitten Mehiläisessä ja vanhempi herrasmieslääkäri kysyi tulenko hakemaan tuloksia vai lähetetäänkö ne postitse? Kerroin etten tarvitse kumpaakaan, sillä näen ne netistä, Omamehiläisestä. Silmänräpäyksessä lääkäri lehahti täysin punaiseksi ja kysyi mitä kaikkea te sieltä netistä näette?

Sairaalakeikalla päätin hieman keskustella lääkärin kanssa terveydestä. Keskustelu loppui ensimmäiseen lääkärin vastaukseen. Teillä on huonot ruokatottumukset, jotka näkyvät kolestroliarvoissa. Päässäni pyörähti ajatus, jonka pystyi onneksi pitämään sisälläni – kiitti vaan vitusti.

Teenhän kaiken suuhunpanemani ruuan itse ja senkin vain ja ainoastaan terveyskriteerein.

Sairaalan käytävällä vilisee ihmisiä menen tullen ja minulle ei avaudu mistä pienestä osa-alueesta kukin vastaa. Kertaakaan en viikon aikana onnistu kysymään mitään oikealta henkilöltä. Tosin saan vastauksen keneltä pitää kysyä, mutta kun kaikilla on valkoiset takit.

Joka päivä yksi henkilö käy tarkistamassa huoneen tarvikelaatikot, vaikkei niitä kukaan ole avannut. Joka päivä joku vaihtaa mustat jätepussukat uusiin mustiin pusukoihin vaikkei niissä ole yhtään roskaa. Näin se sote pyörii päivästä toiseen.

Kotiin lähtiessäni saan vihreäkantisen painotuotteen, jossa muutamalta sivulta voi lukea virallisen suosituksen mukaisesta terveydestä.

 – Positiivista, että olen kuitenkin hengissä.

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion nettilähetyksessä maanantaina 19.2.2018 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: terveyskeskus, sairaala, terveydenhoito, Sote,

Melkoinen opintomatka sairaalassa

Maanantai 14.9.2009 - Kauko Niemi

Joku pöpö jota en ainakaan vielä tiedä vei "tarkkailuluokalle" kolmeksi päiväksi Marian sairaalaan.


Oli melkoinen kokemus- ja opintomatka todella toisenlaiseen maailmaan.

Rajuja tunteita, lupausten, toiveiden ja todellisuuden sotkeentumista, byrokratiaa, rauhattomia, unettomia öitä, tiukkoja karanneiden potilaiden palautuksia. Ja paljon muuta vaikkapa keskustelua ruosta.

Kaiken jälkeen ihmettelen ja säälin hoitajia, jotka tekevät minuutilleen samalla tavalla päivästä toiseen tuollaisessa ympäristössä.

Esimerkki byrokratia vaikka nestelista, jota täytettiin päivittäin. Ruoan tuoja, sairaanhoitaja merkkaa nesteiden määrän ja astioiden korjaaja kuittaa paljonko nesteitä oli kulunut. astioiden kokooja ei voinut merkata tyhjiä mehu ja juomalaseja käytetyksi kun niitä ei oltu merkattu tuoduksi :-)

Aamupalana kaikille sama ja minullakin viilipurkki tarjolla antibiotin kanssa, vaikka poispäästyäni apteekista noutaessani jatkolääkkeet painotettiin moneen kertaan että näiden lääkkeiden imeytyminen heikkenee merkittävästi jos käyttää maitotuotteita. Sairaalan rutiineihin tämä tieto ei siis mahdu.

Hiljaiseen kotiympäristöön verrattuna tuntui että oli yötä päivää itämaisilla markkinoilla.

Mutta hyvää lopputulosta ainakin toistaiseksi odotan. Ja ymmärrän entistä paremmin kipusiskojen ja veljien rankkaa hommaa ja ymmärrän senkin että liukuhihnalla edetään. Sitä voisi sentään miettiä pitäisikö siitä poiketa sairauden ehdoilla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sairaala