Avoin ja vapaa tiedonkulku ottaa koville

Lauantai 22.3.2014 klo 18.11 - Kauko Niemi

Tieto on valtaa ja tieto murenee internetin myötä sellaista vauhtia, etteivät kaikki ehdi mukaan tai jopa luulevat, ettei kehitys muka koskisi heitä lainkaan. Tiedon merkitys muuttuu salakavalasti aivan pienistä asioita koko maailmaan koskeviin asioihin ja yhtäaikaisesti kaikilla tasoilla.

Turkissa pääministeri on ottanut itseään suuremman urakan murskata Twitterin. Tämän päivän Hesarissa arvioidaan, että Erdogan ottaa mallia osin Kiinasta, missä puolue on kyennyt sammuttamaan suuren kansanosan tyytymättömyyden voimakkaalla talouskasvulla, sensuurilla ja väkivallalla. Turpa kiinni ja rikastu. Puree paremmasta elämästä unelmoiviin.

Ei ole epäillystäkään siitä, etteikö Kiina menetä otettaan ja sitä ennen jo Turkki tiedon avautuessa yhä enemmän ja tiedon saatavuuden helpottuessa. Eikä tiedon avautumisen kehitystä estä mikään.

Niin pientä yhteisöä ei ole enää olemassakaan, jota tämä kehitys ei koskisi. Syytä oppia elämään että kaikki on avointa ja kaikilla on oikeus ilmaista itseään. Välineet ovat jo meillä käytössä.

Timo Soini vähätteli, jopa paheksui sosiaalista mediaa. Soini tietää valtansa horjuvan sitä enemmän mitä enemmän puolueessa levitellään tietoja ja kikkelikuvia. Soininkaan on turha vedota johonkin hallinnon arvovaltaan, kun taustalla ovat ihan muut uhkakuvat. Jokainen tieto, jokainen huhu on vain niin helppo tarkistaa ja tulee julkisuuteen joka tapauksessa tavalla tai toisella ja jytkyt sulavat pois.

Parempi olla avoin ja rehellinen, sillä mikään ei pysy piilossa. Vai mitä mieltä olet vaikka Yhdysvaltain urkintapuuhista.

Soinin kaltaisia juntturoita ovat vaikkapa Kalevi Kummola ja Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos, jotka elävät luhistuvassa, vanhassa maailmassa ja ihmettelevät vain huuli pyöreänä miten ympäristö muuttuu ja mikseivät ihmiset usko heitä.

Tiedot ovat nyt ja tulevaisuudessa vain käytettävissä olevaa raaka-ainetta, josta jokainen muodostaa oman mielipiteensä ja se on ihan yhtä oikea kuin kenenkä tahansa toisen mielipide. Tiedon rajoittamisella tai valinnoilla ei voida enää tätä maailmaa ohjata. Tämä on valtava muutos ihan pienistä yksittäisistä tapauksista suuriin maailman laajuisiin kysymyksiin.

Risto Linturi referoi juuri Facebookissa osuvasti Nasan rahoittamaa tutkimusta, joka ennakoi yhteiskunnan melko pikaista romahdusta. Vallan rakenteet alkavat jäykistyä ja kehitys hidastua sekä eriarvoisuus kasvaa ennen romahdusta, joka sitten tapahtuu ympäröivien alueiden nopeamman kehityksen paineessa. Valtaahan on vuosisadat rakennettu tiedon varaan, eikä se enää onnistu.

Ja lopuksi vaikka oma pieni esimerkkini tiedon käytöstä ostettuani astianpesukoneen. Luin internetistä koneiden teknisiä ominaisuuksia valmistajien sivuilta. Kymmenvuotta sitten tämä olisi riittänyt valinnan perusteeksi.

Mutta valintaan vaikuttavasta informaatiosta ainakin 80 prosenttia oli tällä kertaa ne sadat sivut suomalaisia ja kansainvälisiä testejä, sosiaalisen median mielipiteitä, kotimaisia ja kansainvälisiä käyttäjäarvioita. Huutonet ja tori –tyyppiset käytettyjen laitteiden myyntikanavat, joissa paljastui millaisia koneita ja minkä ikäisenä oli myynnissä ja miksi niitä myytiin pois.

Kävin kahdesti kaupoissa, mutta kertaakaan en jutellut yhdenkään myyjän kanssa. Ainoat fyysiset henkilöt olivat asentajat, jotka toivat ja asensivat keskiviikkona netistä tilatun koneen perjantaina.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: internet, tiedonkulku