Voihan Venla

Lauantai 12.1.2019 klo 10.36 - Kauko Niemi

Luen uutista kuinka kultainen Venla -gaala pidettiin Suomen Kansallisoopperassa ja se televisioitiin Yle TV2:lla. Juontajina olivat Vappu Pimiä ja Marja Hintikka.

Minulle se oli pysäyttävin uutinen pitkään aikaan. Pitäisikö itkeä vai nauraa? Toki tiedän mikä on Venla-gaala ja tiedän missä on Kansallisooppera, mutta kellot eivät soi lainkaan Vappu Pimiän ja Marja Hintikan kohdalla.

Lisää lukiessani uutista minulle selviää, että koko palkittujen listalta olen ikinä nähnyt yhtä palkittua tv-ohjelmaa, yleisöäänestyksen voittajaa Puoli seitsemän. Sitäkään en koskaan puoli seitsemältä vaan seuraavan aamuna Aamu-tv:n jälkeen tulevana uusintana, kun tiekkarin näytöllä jossain ikkunnassa se pyörii.

Sinänsä oikein hyvä ohjelma, jossa ei tapeta ketään, jossa ei syytetä ja haukuta ketään, jossa ei kaivella kenenkään menneisyydestä tapahtuneita mokia. Kuitenkin melko ajankohtainen.

Mitä kaikkea tästä tietämättömyydestä ja kokemattomuudesta sitten pitäisi ajatella. Sitä jäin itsekin miettimään. Kaapin ovet, missä 32 tuumainen televisioni viettää toimettomana aikaansa, avautuvat vain muutaman kerran vuodessa.

Tarkemmin mietittyäni en halua ottaa sellaista riskiä, että näkisin ruudulla tai kankaalla vapaaehtoisesti minkäänlaista väkivaltaa ja tappamista tai muutakaan hirveää hässäkkää. Tämä kammo kumpuaa ihan vain minun henkilökohtaisista elämänkokemuksistani.

Olen kiinnostunut monenlaisista asioita, luen ruudulta uutisia monta tuntia päivässä, kuuntelen radiota monta tuntia päivässä. Etenkin radiossa on helppo keskittyä itse asiaan, koska esittäminen ja kulissit eivät häiritse itse asiaa. Radiossa kuka tahansa riepumaija voi olla täynnä viisautta. Televisiossa ei.

Kun päivän mittaan uutisissa pääministeri Juha Sipilä sanoo jotakin ja sitten hän toistaa tv-uutisissa saman asian. Ainoa lisäarvo uutiselle on Sipilän solmion väri. Sen takia ei kannata asettua sovalle jännittämään olisiko se vihreä vai sininen. Aikoinaan vaikkapa Ylen radiolla ja tv:llä oli omat toimituksensa ja uutisetkin olivat varioituneen enemmän.

Vaikea on sanoa, enkä siihen itse tietenkään pystykään sanomaan, mitä olen jäänyt paitsi, kun 13 palkittua ohjelmaa on jäänyt sata prosenttisesti näkemättä.

Sen sijaan nostan hattua ja nousen seisomaan ja kunnioitan hienoa valintaa: 
Elämäntyöpalkinto jaettiin tänä vuonna monipuoliselle näyttelijälle ja koomikolle Ritva Valkamalle. 

Puolet Venla-palkituista ohjelmista löytyy Ylen kanavilta – katso tästä kaikki voittajat

 

 

 

Uskomatonta - 66 uusintaa päivässä

Maanantai 29.12.2008 - Kauko Niemi

Jouluaattoiltana tuli harvinainen, jopa ainutlaatuinen valinnan vaikeus. Lähteäkö yökirkkoon vai katsoisiko televisiosta konsertin Wienistä. Konsertissa oli mukana näet maailman paras tenori perulainen Juan Diego Frorenz. Televisio kun ei ole vuosiin ohjannut tekemisiäni.

Wow - kävikin ilmi, että konsertti tulee uusintana heti tapaninpäivänä, joten valinnan vaikeus poistui välittömästi.

Tapoihini ei kuulu lueskella televisiokanavien ohjelmatietoja, mutta tapaninpäivän aamuna piti tarkistaa kuitenkin uusinta konsertin lähetysaika Hesarin ohjelmatiedoista. Samalla paljastui ainakin minulle huikea ”tilasto.”

Tapaninpäivän aikana ohjelmatiedoissa esitellyillä tv-kanavilla lähetetään 46 uusintaa ja kun päivän aikana esitettiin 20 elokuvaa, joista yksikään ei ollut ensi-ilta, niin yhden päivän aikana tulee 66 uusintaa.

Ei pitäisi ainakaan tuotantokustannusten rasittaa tv-yhtiöitä.

Mihin tarvitaan digitallentimia? Joku voisi hyvinkin kehittää palvelun, jossa koottaisiin kaikki tv-uusinnat. Siitä voisi katsella sopisiko vaikka jonkin konsertin katsominen helmikuun 6. päivänä tai toukokuun 15. päivänä. Vai pariin kertaan siinä välissä. Tv-yhtiöt ovat jo tehneet digitallentimet turhiksi.

Jungerilta kannatettava ehdotus

Torstai 27.12.2007 - Kauko Niemi

Jungerin ehdotus on erittäin kannatettava, mutta jatkojalostettuna.

YLE haluaisi maksu-tv katsojarekisterit avoimiksi, jotta voisi tarkistaa ketkä katsovat luvatta televisiota.

Kaikille reilua ja tasapuolista olisi se, että kaikki kanavat ja ohjelmat pannaan kortin taakse yksitellen ilman kanavapaketteja.

Ja sitten kaikkein tärkein – jokainen maksaa vain katsomastaan kanavasta ja käyttämästään ajasta.

Pian alkaisi hahmottua mitä se digi-ajan todellinen tarjonta on mistä ihmiset haluavat maksaa. Veikkaan, että todellisuus olisi toisenlainen kuin mitä nyt annetaan ymmärtää.

Se olisi reilua myös mainostajille. Mainostajat tietäisivät pian, kumpi puoli budjetista menee hukkaan. Tähän mennessä tiedetään vain että puolet menee hukkaan.

YLE voisi hinnoitella ohjelmansa kaupallisin tai julkisenpalvelun perustein. Hyvään kauppatapaan kuuluu myös, että vanha tavara myydään halvemmalla kuin uusi. YLE:n kanavillahan varmaan kohta puolet on pika uusintoja ja nyt on innostuttu toistamaan myös lähihistoriaan, pyörittämään Elävää arkistoa.

Sen verran juonisti tämän vanhan materiaalin pyöritys tapahtuu, että ensi vaikutelmana ikään kuin kyse olisi jostain tärkeästä dokumentista, siitä mitä Tarva tai Spede ovat aikoinaan sanoneet. Lopputulos on erittäin sisäsiittoista. Joka tapauksessa erittäin halpaa ohjelmasisältöä näin säästökaudella.

YLE ei saa lähettää mainoksia, mutta ohjelma-aikaa saadaan tapettua myös pitkillä mainoskatkoilla. Ohjelmien välissä tulee tavattoman monta ennakkomainosta tulevista ohjelmista. Mikähän mahtaa olla suhteellinen ohjelma-aika täysin ennen näkemättömälle tuotannolle?

Voisi myös kysyä, että lähetysverkon digitalisoinnista piti syntyä suuria säästöjä, joilla pystytään parantamaan ohjelmasisältöä. Tietääkö kukaan, kenen taskuun nämä säästöt ovat päätyneet. Ei ainakaan kustannustalkoissa poispotkittujen toimittajien taskuun.

Vieläkin halvemmalla ohjelma-aikaa täyttävät maksukanavat. Erilaisia puoli- tai kokoautomaattisia chatti- ja peliohjelmia. Mutta nehän tulevat kaupanpäällisiksi ohjelmapaketissa.

Jos viestintäministeriössä oltaisiin oikeasti huolestuneita ohjelmasisällöstä, niin siellä ryhdyttäisiin valmistelemaan lupatarkastajien ja lupatarkastusbyrokratian vaihtoa kortinlukijoihin.

Vaihto ei sulkisi pois sitä, etteikö kortilla voisi katsoa myös ilmaiseksi julkisen palvelun tarjontaa, jos poliitikot niin haluavat ja päättävät.

TV-menu häviää Kotipizzallekin

Keskiviikko 31.10.2007 - Kauko Niemi

TV:n menu häviää Kotipizallekin

Sinun pitää tykätä tv-elokuvista, urheilusta ja saippuasarjoista, jotta olisit oikea ihminen suomalaisessa yhteiskunnassa – ainakin kun sinua mitataan tv-katsojana.

Et voi ostaa televisio-ohjelmia kuin pakettina, jotka perustuvat yllä mainittuun sisältöön. Paketissa saattaa olla yksi asia- tai dokumenttikanava. Ostoksesi sisältää siis 95 prosenttia tuotetta, jota et koskaan käytä.

Kotipizzastakin saa pizzan valitsemillaan täytteillä. Miksei sitten ohjelmapakettia voisi ostaa tiettyyn hintaan ja valita ne viisi haluamaansa kanavaa.

Tänään julkaistu liikenneministeriön tutkimus suitsuttaa kuinka kanavat lähettivät viime vuonna yli 136 tuntia televisio-ohjelmaa joka päivä. Kymmenen kanavan paketti tarjosi paljon katseluvaihtoehtoja.

Kanavien yhteenlaskettu monipuolisuus kuitenkin hieman laski; se oli vuonna 2006 vähäisempi kuin koskaan aiemmin 2000-luvulla. Urheilukanavan ja The Voicen kaltaiset erikoistuneet kanavat alensivat omalta osaltaan kokonaistarjonnan monipuolisuutta.

Toivottavasti arviossa ei lasketa ohjelmaksi jokaisella kanavalla seisovia ”taitopelejä.”

Selvityksen mukaan ohjelmistossa oli eniten viihdettä, urheilua, ulkomaista fiktiota sekä ajankohtais- ja asiaohjelmia. Ohjelmistosta 65 prosenttia oli kotimaista tuotantoa. Sarjamuotoisia ohjelmia oli noin 80 prosenttia kokonaistarjonnasta.

Tunnustan, että olen kerran sortunut ostamaan ohjelmaa televisiooni, yhden maksullisen kanavan siis. Tuntui houkuttelevalta saada 24 tuntia vuorokaudessa classista musiikkia ja oopperaa.

Avasin Mezzon maanantaina ja sieltä tuli ihastuttava pianokonsertto. Avasin tv:n keskiviikkona ja Mezzo lähetti saman pianokonserton kuin myös lauantaina. Siis sielläkin pyöri soittolista eli samat ohjelmat ainakin kolmasti viikossa. Palautin ohjelmakortin.

Onnittelen niitä 26.000 tuhatta kotitaloutta, jotka ovat luopuneet tv-orjuudesta. Itse olen tosi nössö, kun en ole tehnyt samaa. Onnittelut myös Petteri Järviselle, joka on pystynyt luomaan realistista maailmankuvaa nilkuttavasta tekniikasta. Perustelen itselleni, että täytyyhän minun käytännössä omakohtaisesti kokea mitä haukkuu.

Ai että kuinka käytän televisiota. Tiedän, että aamuisin kuudelta alkaa YLE 1:n aamuohjelma. Se on vakiokatseltavaa sen aikaa kun kerkeää. Illan tarjonnasta tiedän yhden kelloajan, 20.30 tulee uutiset. Sitten muutaman kerran viikossa avaan hienon koneeni, scannaan kanavia läpi. Ehkä kerran viikossa juutun johonkin ohjelmaan tai sitten suljen koneen. Ainakaan 15 vuoteen en ole seurannut ohjelmatietoja yhdestäkään lehdestä tai ruudusta.

Ministeriön selvitys antaa kuvan monipuolisesta tarjonnasta. Ehkä se sitä on joillekin. Valinnan vaihtoehdot ovat tosi kaposet, jos ei satu kuulumaan keskivertomassaan.