Usko, Toivo, Rakkaus

Usko, Toivo, Rakkaus - Siinä kokonaista kolme sanaa, joita Helsingin seurakunnat käärivät nyt mitä erilaisimpiin paketteihin homopaidoista lähtien. Ensi lauantaina käynnistyy kampanja, jonka puhuttelukielenä on niin sanottu nuorison kieli, sillä kohderyhmähän on nuoret aikuiset. He jotka eroavat pikavauhtia kirkosta.

Onnistuneen markkinoinnin perusajatuksia on, että mainosta vain sitä mitä on todellisuudessa myytävänä. Liian suuret toleranssit aiheuttavat pettymyksiä. Kirkon kampanjassa liikutaan kyllä uskottavuuden rajamailla.

T-paidalla tuskin muutetaan suhdetta homoihin tai naispappeuteen. Ja sen tietää kohderyhmään kuuluva jokainen nuori aikuinen.

Itse olen moneen otteeseen miettinyt missä oikein mättää. Kampanjan kaikki kolme sanaa ovat ainakin minulle keskeisiä elämän arvoja. Ilman rakkautta olemme enemmän tai vähemmän epätasapainossa. Silloin kun toivo on kadonnut ovat myös sisäiset voimat kadonneet. Usko johonkin, vaikkapa johonkin suurempaan kuten maailman kaikkeuteen, Jumalaan tai mihin tahansa esimerkiksi ystäviin, luo tanakkaa pohjaa elämälle.

Kirkko on rakennuksena minulle aina mielenkiintoinen ja sen ilmapiiri rauhoittaa kummasti. Kaikilla matkoillani poikkean vähintäänkin kirkoissa.

Musiikinharrastajana kirkollisessa musiikissa ei ole mitään vikaa. Urut soittimena ovat kertakaikkisen hienot ja saa käymään urkukonserteissa tämän tästä. Tämän tästä käyn myös kirkoissa laulamassa harrastuksen puitteissa, myös jumalanpalveluksissa.

Kaikki puitteet ovat kunnossa päällisin puolin, eikä sekään ole harvinaista, että rukoilen. Maksan kiltisti kirkollisveroa.

Kirkoissa saarnattavat viestit eivät kuitenkaan tavoita, eikä jatkuva samojen kaavojen toisto viikosta viikkoon ja vuodesta toiseen innosta.

Kyllä minä tavallaan uskon Jumalaan ja uskon, ettei hän kaikkitietävänä tee virheitä. Ei hän ole vahingossa luonut mitään tähän maailmaan, ei edes homoja. Eikä sellaisia naisia, joilla on kutsumus lähimmäisen rakkaudesta. Kyllä kirkonkin se pitää tajuta.

Olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää miksi viestit eivät kohtaa. Se johtuu kohdallani pitkälti raamatusta. Se on kirja muiden kirjojen joukossa, jonka todenperäisyydestä kukaan ei voi sanoa yhtään mitään. Pappi raukat joutuvat väen väkisin sovittamaan sanansa kullekin ajankohdalle valitun tekstin mukaan.

Kirkon viesteihin otetaan muutama ajankohtainen asia ja yritetään yhdistää se raamatun tekstiin. Ei siinä kömpelyydessä synny mitään uskottavaa ja ymmärrettävää sanomaa. Suomen lakikirja on demokraattisesti tuotettu eepos ja jos lakia vastaan rikkoon, niin siitä seuraa rangaistus. Sen ymmärtää jokainen.

Lopputulos on aivan sama, jos päätetäänkin, että tästä lähtien tulkitsemme Kalevalaa, juuri uuden suomennoksen saanutta Peppi Pitkätossua tai Tuntematontasotilasta täytetä totuutena. Siis tässä kohdin ainakin minun uskoni horjuu, eikä se muutu uusilla t-paidoilla.

Pari viikkoa sitten radiossa haastateltiin Samuli Edelmania uuden virsilevyn tekemisestä ja virsien tulkinnasta. Samulin uskonnollisuus ja suhde uskontoon antoi ajattelemista. Alan kääntyä aivan samalle linjalle. Usko on minulle sitä, että elää ihmisiksi.