Tunnustan - olen maailman huonoin myyntimies

Keskiviikko 8.1.2025 klo 12.12 - Kauko Niemi

Viime vuoden alussa minulla oli omasta mielestäni tosi hieno ajatus. Myyn käyttämättömiä tavaroitani vuoden varrella ja rahoitan noin puolet päivittäisistä käyttökuluistani. Näin hyödyllisesti pääsen eroon turhasta. Jos olen keskiverto suomalainen, niin minulla pitäisi olla 300 vaatetta, joita käytetään keskimäärin seitsemän kertaa. Tosin juuri vetäsin uimahallilla reilu 20 vuotta vanhat kalsarit jalkaani, joita varmaan käytetty 700 kertaa.

Lopputuloksena taisi olla kutakuinkin yhden viikon ruokarahat. Minusta ei ole temuttajaksi millään mittarilla. Syynä ei taida olla, ettenkö osasisi käyttää netissä olevia kirpputoreja. Eikä syynä ole, etteikö olisi käyttökelpoista myytävää. Muutaman kerran olen tarjonnut jotakin  tavaraa ilmaiseksi ja heti on netti käynyt kuumana.

Tästä tuleekin mieleeni, etten ilmeisesti osaa tarpeeksi jonnen joutavaa myyntiä kiihottavaa höpöpuhetta. Annoin näet yhden kohtuu arvokkaan tuotteen ilmaiseksi ja kun oli julkaissut ilmoituksen kolmella nettikirpputorilla, niin sain alle puolessa tunnissa liki 60 viestiä – onko tämä tuote vielä myynnissä. Siis mitä noille pitäisi höpöttää, kun joka ikinen tietää, että tietenkin se on vielä myymättä.

Eihän se tuote nyt minuuteissa katoa. Minunhan pitää arvioida halukkaita. Valita luotettava, joka pystyy hakemaan sen ovelta ja mieluusti inhimilliseltä kantilta tulee omaan tarpeelliseen käyttöön. Eikä tuote ilmesty valheellisin sanakääntein seuraavana päivä myyntiin.

Harvinaista ei ole sekään, että tuote pitäisikin lähettää timbuktuun ja minun pitäisi maksaa toimituskulut, koska tuote on ilmoitettu ilmaiseksi.

Myyntitekstini eivät ole ylitsepursuavan innostavia. Kuvat ovat sen sijaan laadukkaita. En pysty kirjoittamaan kuinka kyseessä on maailman paras tuote. Jollekin se voi olla hyvinkin käyttökelpoinen ja toiselle enempi hankala tilanteesta riippuen. Adjektiivit eivät ylipäätään kuulu myyntisanastooni. Enhän tiedä ihmisten todellisia tarpeita heidän tilanteissaan. Miksi umpimähkää valehtelisin.

Kerran olen itse kohdannut todellisen asiakaslähtöisen supermyyjän. Hän kyseli ja keskusteli minun tarpeistani ja lopputulema oli, ettei kiinnostukseni kohteena ollut tuote soveltuisi kovinkaan hyvin käyttööni. Jätin ostamatta. Siis hän ei kehunut ja puhunut ummet ja lammet, jotta olisin heti ostanut katsomani tuotteen. Tilanteesta syntyi niin hyvä tunne ja luottamus, että varmasti saivat minulta rahansa.

Omat nettipalautteeni ovat positiivisia ja vain yksi neutraali. Ei pitäisi olla este kauppojen syntymiselle.

Yhden ainoan kerran olen kohdannut asiallisen automyyjän. Aikoinaan vuosia sitten menin katsomaan uusia Nissaneita. Myyjä oli konepelti auki olevan auton vieressä ja kertoi unnoissaan huippu-uutuudesta 16 venttiilisestä moottorista. Kysyn häneltä – mihin minä tarvitsen kaikkia 16 ventiiliä. Hän sulki rauhallisesti konepellin ja alkoi keskustelemaan muista ominaisuuksista ja minun tarpeista.

Nykyisen autoni kävin salaa koeistumassa, en koeajamssa ja sen jälkeen aloitin netissä tarjouskeskustelut, joiden pohjalta valitsin sopivimman liikkeen, jonka kanssa sovittiin kaupoista.

Vaikka nyt ennen joulua kiikutinkin arviolta noin 20 kiloa tavaraa lahjoituksena kierrätyskeskukseen, niin aion tänäkin vuonna kehittää myyntitaitojani ja pitää myyntiä yllä ja hyvä tavoite on edelleen tuo puolet käyttökuluista. Kuinkahan paljon myyjän on otettava vastuuta, että hänen myymä tuote on sopiva ostajalle.

Lisää aiheesta:

Kaikkien aikojen myyntimenestys - Temu

 

Kenellä on oikeus määrittää ulkonäköä

Lauantai 28.12.2024 klo 17.29 - Kauko Niemi

Joulun aikana tuli käsittämättömiä, aina rasismiin asti ulottuvia näkemyksiä ja kommentointia Lucia tapahtumasta. Folkhälsan pohtii rikosilmoituksen tekemistä Lucia-neidon saamista rasistisista viesteistä. Poliisi on jo aloittanut asian esiselvittelyn.

Toisaalta maailmaa parantava uutinen tuli Hollannista. Se on maa, joka ensimmäisenä lopettaa missikilpailut.

Veikkaukseni on, että viiden vuoden kuluttua missikisat ovat harvassa, toivottavasti ei missään. Samaan hyssyyn voitaisiin miettiä vakavasti kaikkien muidenkin ulkonäköön perustuvien tapahtumien lopettaminen. Ihan kärkikastissa itsenäisyyspäivän vastaanotto nykymuodossaan  presidentinlinnassa.

Saman tien kiellettäisiin koirien näyttelyt, jotka ovat johtaneet eläinten sisäsiittoisuuteen ja suuriin terveydellisiin ongelmiin. Koira rassukat kun eivät mahda mitään ihmisen määrittelemille ulkomuodolle eli muka ominaisuuksille.

Ihmisten kohdalla  keksityillä ulkonäkökriteereillä tuotetaan tuskaa etenkin nuorille naisille, kun asetetaan tiukkoja normeja ulkonäölle, joilla ei ole yhteyttä terveyteen ja hyvinvointiin tai ylipäätään sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Tällaiset keinotekoiset määritelmät synnyttää rasismia, kateutta, henkistä kärsimystä. Osa selviää näistä keksityistä henkisistä paineista ja osa ei.

Kun siirrytään yksittäisen henkilön tasolta laajempiin kokonaisuuksiin, niin synnytetään vihaa, rasismia. Heikennetään yhteistyötä ja tuloksellisuutta.

Juuri julkaistun Yrittäjägallupin  perusteella puolet yli 10 henkilöä työllistävistä yrityksistä on palkannut maahanmuuttajan. 5–9 henkilöä työllistävissä yrityksissä jo kolmannes on työllistänyt maahanmuuttajan.

Maahanmuuttajan palkkaaminen on kehittänyt yrityksiä. Esimerkiksi henkilökunnan asenteet ovat muuttuneet suvaitsevammiksi.

Yrityksen kyky palvella erilaisia asiakkaita on melko selvästi vahvistunut maahanmuuttajan palkkauksen seurauksena. Myös työyhteisön ilmapiiri on parantunut, samoin henkilökunnan kyky kehittää uusia ratkaisuja sekä yrityksen kyky löytää tarvitsemansa osaajat.

Suomalainen yritys ei menesty, jos sillä ei ole rehellisen toimivaa käsitystä ja osaamista erilaisista kulttuureista, eri värisistä ja eri kokoisista ihmisistä. Tämä ajatus ei vain etene nykyhallituksen ajatuksissa.

Koiramaailmassa esimerkiksi Suomen Agilityliitto uudistaa koiran mittaamiseen liittyviä toimintamalleja vuodenvaihteesta alkaen. Koiria voidaan mitata tarkemmin ja monipuolisemmin ja määrittää sääntötyöryhmän esityksen mukaisesti.

Mitä väliä on koirankaan koolla tai näöllä, kun se pystyy ensimmäisen virkavuotensa aikana paljastamaan 1,2 miljoonan euron arvosta laitonta rahaa. Mitä väliä on koiran koolla tai ulkonäöllä, kun se pystyy pelastamaan pienen pojan hengen lumikasan sisältä. Mitä väliä on koiran koolla tai ulkonäöllä, kun se pystyy paimentamaan isoja eläinlaumoja turvallisesti.

Nyt tietysti ihmettelet, miksi rinnastan missikisat ja koiranäyttelyt. Koiranäyttelystä ei ole mitään hyötyä koiralle. Omistaja sitä vastoin saa paremman hinnan pennuista, jos emo on sopivasti jalostettu ja menestynyt ihmisten luomien normien viidakossa.

Ihminen sattuu syntymään enemmän tai vähemmän kauniina. Ainakin silloin kun kauneutta määritellään missinormein, mutta takuuvarmasti luonnollisena. Tai mistä minä tiedän millaista missijalostusta maailmalla jo tehdään jopa terveyden kustannuksella. Elämän varrella kaikkien pitäisi olla missejä, mikä synnyttää tolkuttomia henkisiä paineita täysin turhasta asiasta.

Koko maailma seuraamaan Hollantia!

 

 

 

 

 

 

Otan osaa

Maanantai 18.11.2024 klo 17.06 - Kauko Niemi

. . . ja vielä 100 metriä niin ensimmäinen maraton on kasassa . . . .

Hetket joka eivät unohdu. Meillä jokaisella on hetkiä elämässä, jotka ovat jääneet erityisen syvälle mieleen- suuria ja pieniä. Ne ovat tilanteita missä ei toisteta opittuja fraaseja eikä muoti-ilmiöitä. Tuskin kenellekään syntyy ainutlaatuista fiilistä ravintolaan mennessä, kun kattaukset ovat millin tarkkaa kirjakieltä ja tarjoilijan liikehdintä tarkasti opittua neljän tähden käyttäytymistä.

Mieleen eivät hevin painaudu muodolliset onnittelut sen enempää surunvalittelutkaan, jotka eivät millään tavoin ole tilannekohtaisia, eivät kohdistu sanojan ja kohteen väliseen tilanteeseen. Huumori ja kohteliaisuus ovat toki aina omalla tavallaan mukana kokonaisuudessa.

Pian Helsinkiin muuttoni jälkeen lähdin minua reilusti nuoremman sukulaiskaverini ohjauksessa Kantakrouviin kaljalle. Hän marssi edellä ja tervehti reippaasti pokea. Poke sen sijaan pysäytti minut ja pyysi nähdä papereitani. ”Otan osaa” Ja ojensi ajokorttini takaisin. Olin tuolloin 24-vuotias ja oikein tyytyväinen mieleen painuneesta kommentista.

Sain postissa jokin aika sitten ison A4 kokoisen kirjeen tunnetulta ja edelleen yhteistyössä olevalta taholta. Saapunut posti, eikä nettiviesti pysäytti, sillä siihen oli nykypäivänä nuoltu ihan oikea postimerkki. Nimeni ja osoitteeni olivat kirjoitettu käsin kaunokirjoituksella. Pysäytti miettimään ainakin noin 15 minuutiksi - mitäs nyt. Pohdintani, onko sisällä hyviä vai huonoja uutisia. Sisältö oli positiivinen.

Tulevana keskiviikkona 20.11 viettää 84 vuotissyntymäpäiväänsä 21 vuotta kansliapäällikkönä toiminut Juhani Korpela – elämäni asiallisimmat onnitteluni! Aikoinaan olin toimittajana haastattelemassa Liikenne-ja viestintäministeriön kansliapäällikköä hänen työhuoneessaan. Politikointi tai julkisuustyrkky ei ollut tilaisuudessa mukana millään tasolla. Sitten tuli tilanne, missä halusin tarkempia tietoja haastattelun aiheesta. Korpela nousi, meni useiden korkeiden paperipinojensa luokse, raotti yhtä pinoa noin puolesta välistä, selasi muutaman paperin suuntaansa ja vetäisi ulos yhden paperin. Tässä ovat nuo kysymäsi faktat. Voit ottaa tämän paperin mukaasi, kunhan palautat sen minulle. Tuskin olisi googlekaan tuohon pystynyt ja mikä täydellinen luottamuksen osoitus. Tietenkin palautin paperin jo seuraavana päivänä ministeriöön.

Ennen ensimmäistä virallista ajokorttiani olin toki traktorikuskina ollut jo vuosia jokaisella kotitaloni saralla. Muutaman kerran kortittomana pojuna kuskannut autolla mummon kirkkoon. No sitten 18 vuotta täytettyäni inssinajossa jännitti ihan hirveästi, mutten huomannut itse suuriakaan mokia. Kun ajo oli ohi ja en heti kuullut viereiseltä penkiltä lopputulosta, niin hädissäni kysäisin – saanko korttia? ”Kukas sen sitten saa, jos et sinä.”

Muutamina kesinä polkaisin fillarilla 750 km pohjoiseen loman viettoon. Yhtenä kesänä olin varannut hotellihuoneen Oulun Cumuluksesta. Ensimmäiseksi kysyin nuorelta, palvelualttiilta naiselta infotiskiltä onko teillä lukittavaa, turvallista varastoa/tallia polkupyörälle, sillä huomenna on vielä ajettavaa reilut 150 km. Valitettavasti ei ole. No voinko viedä pyörän huoneeseeni. Joo kyllä, mutta vaihdan Teille isomman huoneen, että mahdutte paremmin. Aamulla tulin fillarin kanssa hissistä aulaan. Sama vastaanottovirkailija töissä ja huudahti iloisesti heti – nukuitteko hyvin? Ymmärtäväisen joustavaa toimintaa hetkessä.

Kuoron kanssa kävin muutaman kerran Italiassa. Yhdellä keikalla keskellä päivän porinoita menimme porukalla lounaalle tyypilliseen italialaiseen ravintolaan ilman mitään ennakkosuunnitelmia. Kesken kaiken - mitäs jos lauletaan yksi laulu? Mikäs laulu lauletaan. Valikoiduksi tuli paikallisen säveltäjän Bepi De Marzi – Signore delle Cime, joka toki kuului tämän matkan ohjelmistoon. Ravintolan tarjoilija, keski-ikäinen mies oven pielessä laulun kuultuaan nosti kätensä sydämelle ja itki vuolaasti koko laulun ajan. Osui ja upposi.

Aika monta elämäni joulua olen viettänyt lasketellen alpeilla. Eräänä jouluna päätin lentoasemalla, etten osta tupakkaa. Päätös on voimassa vieläkin. Tosin painoni lähti nousuun ja seuraavan jouluna päätin samassa paikassa lentoasemalla – nyt lähtee läskit. Seurauksena 24 kilon painonpudotus 8 kuukaudessa. Vuosi tuosta eteenpäin monivuotinen työkaverini Timo Poropudas ehdotti, että juostaanpa ylihuomenna Helsinki city maraton. Ehdotus tuntui todella täysin kahjolta, vaikka juuri olinkin fillaroinut Helsingistä Venetsiaan. Timon aiempi liikunnan tuki ja perustelut olivat vaikuttavia. Juokse niin pitkälle kuin jaksat ja sitten tiedät, kuinka pitkälle jaksat ja kuinka hyvä on juoksukuntosi. Jaksoin koko 42 km maratonin. Jos Timon perusteluissa olisi ollut pätkääkään uhoa, syyllistämistä, negatiivisuutta olisi minun juoksut juostu, mutta nyt tiedän ja uskon enemmän kuin hyvin, että liike on lääke.

Haydn: Trumpet Concerto In E Flat - Ii Andante on minun elämäni muistoissa ainutlaatuisin musiikki. Ainutlaatuiseksi se muodostui, kun olin istunut autossa yksinäni puolisen tuntia ja sen jälkeen avaan autosta ensimmäisen äänen ja se on juuri tämä, jopa tilanteeseen sopiva. Autoni oli sairaalan pihalla, enkä pystynyt sitä ajamaan. Olin tullut sairaalasta ulos, missä olin hetkeä aikaisemmin isäni vieressä hänen viimeisen henkäyksen hetkenä. Tilanne ei tullut yllätyksenä, mutta tuli ainutlaatuisena kokemuksena, joka ei ikinä toistu.