Miten käy ranskalaisten medialukutaidon?

Torstai 27.3.2008 - Kauko Niemi

Ranskalainen luottaa täydellisesti verbaaliin ilmaisuun. Eikä vähiten presidentti Nicolas Sarkozy, joka on jo moneen otteeseen osoittanut puheen ja sanan voiman. 

Ranskan televisiokanavat paljastaa nopeasti pariisin murteesta johtuvat puutteet. Ei edes uutisissa saa mitään tukea faktoille. Uutis- ja ajankohtaistoimituksissa ei taida olla töissä yhtään graafikkoa. Uutiset ovat pelkkää puhuttua Ranskaa. Urheilu-uutisissakaan ei näytetä edes tuloslistauksia. Yhden kanavan teksti-tv:ssä oli sentään yhden lauseen uutinen, että Hamilton voitti Australian F1 osakilpailun. Muista ei puhuttu mitään, saati olisi näytetty lopputuloslistaa.

Pääsiäisviikolla pidetyt aluevaalit ei tilannetta muuttanut millään tavalla. Ranskalaisilla kanavilla ei grafiikkaa näkynyt. Suomalaiset kanavat esittelevät jo viikkoja ennen vaaligrafiikkaansa ja seurannan kohokohta on kun toimittaja painaa nappia ja pilarit ja pallukat ilmestyvät ruutuun.

Sanan voima korostuu myös erilaisissa keskusteluohjelmissa, joita ei myöskään koristella millään turhanpäiväisillä visualisoinneilla. Eikä juontaja jaa puheenvuoroja yksi kerrallaan. Kaikki, joilla on jotakin asiaa, sanoo sen ja normaalia on, että viisi ihmistä puhuu samaan aikaan päällekkäin.

Kaikki ulkomaiset ohjelmat ovat dupattuja, eikä nekään anna armoa. Tosin se ei ole pelkästään ranskalaisten käyttämä tapa.

Seuraavaksi on ryhdyttävä seuraamaan ranskalaisia nettisaitteja, kuinka ne toteutetaan ilman puhetta, vai toteutetaanko?

Ranskalaiselle visuaalisuus merkitsee ihmisen itsensä pääroolia, itsensä esittelemistä.

Väistämättä jää miettimään kuinka ranskalainen kuuro esimerkiksi pärjää tällaisessa yhteiskunnassa. Hän ei saa mitään visuaalista tukea mistään. Hän ei voi edes lukea huulilta, sillä puheella ja huulisynkalla ei ole mitään yhteistä dupatuissa ohjelmissa.

Mielenkiintoista tulee olemaan myös se, kuinka ranskalaisten uusmedian lukutaito kehittyy. Kannattaa varmasti seurata ranskalaisia verkkopalveluja, joissa varmasti tehdään mielenkiintoisia ratkaisuja - joko parempia tai huonompia. Täytyy myös muistaa, että Citikka on ottanut lusikan kauniiseen käteen ja asettanut ohjausviikset samaan järjestykseen kuin muissakin autoissa ja siirtynyt H-vaihdekaavaan.

Jopa Wall Street Journal lisää visuaalisuutta uudessa omistuksessa ja antaa periksi menneelle maailmalle.

124.726

Maanantai 24.3.2008 - Kauko Niemi

Tämä on askelten määrä, joka kertyi askelmittariin pääsiäisviikon reissulla Ranskan Rivieralla. Se on minun kalibraation mukaan 79 kilometriä. Ja mukana on muun muassa yli 500 metrin korkeuseroja. Ei paha.

Mitähän muuta hyvältä lomalta voisi odottaa kun reipasta liikuntaa ja runsasta lepoa ja kohtuullisen hyvää ruokaa. Tuttavan asunto Nizzan keskustassa oli kuin olisi ollut kotona. Se jälkeen on kuin toinen mies.

Kohdepaikka oli siis Nizza, mutta tutuksi tulivat myös Cannes ja Monaco.

Mielenkiintoista kuinka selkeästi nämä kolme paikkaa eroavat toisistaan. Nizza on minun paikkana. Siellä on tavallisia ranskalaisia. Siellä on tavallisia ravintoloita ja siellä on tavallista elämää.

Monaco pursuaa rikkauttaan, mutta se lienee aidosti sitä. Kuka viihtyy siinä seurassa ja tuntee olonsa kotoisaksi niin suotakoon se hänelle. Sen sijaan Cannes on ikään kuin rikas, täynnä teennäisyyttä ja feikkiä – ei todellakaan kolahda.

Ranskalaiset naiset olivat jotenkin pelottavia. Jäin oikein miettimään mistä tällainen tunne syntyy. Tulin siihen lopputulokseen, että ranskalaisilla naisilla on tiettyjä rooleja, he ottavat tiettyjä oikeuksia ja naisellisia tapoja, joita he sitten mielellään osoittavat ja korostavat ollakseen kauniimman sukupuolen edustajia. Ja erityisen paljon pelottivat ne naiset, jotka olivat tuon kauneutensa menettäneet, mutta silti osoittivat oikeutensa.

Vai syntyiköhän tämä naispelko ensimmäisellä bussimatkalla lentokentältä asunnolle. Bussi oli täpösen täynnä ja aina kun tuli joku vanhempi nainen, niin hänelle järjestyi tilaa. Yhdeltä pysäkiltä tuli kaksi vanhempaa rouvaa (tuskin edes minun ikäisiä) ja silloin ajattelin, että lienee minun vuoroni antaa istumapaikka ja siirryin matkakasseineni käytävälle.

Toinen naisista istui paikalleni sen enempiä kiittelemättä. Sehän näytti olevan hänen oikeutensa.

Alkoi hirveä sota – ainakin suomalaisen bussimatkustamisen mittapuun mukaan. Niin paljoa en kieltä osaa, että olisin tajunnut sanojen voimamerkityksiä. Volyymi oli kuitenkin sitä luokkaa, ettei kenelläkään bussissa jäänyt epäselväksi tämä nujakka, jota kesti ainakin 20 minuuttia. Todennäköisesti istumaan päässyt tuli väärässä järjestyksessä bussiin. Annoin itselleni ymmärtää.

Siis aiheutin sellaisen sodan, että tuskin sitä on Normandian maihinnousun jälkeen kuultu. Tunsin niin syvää syyllisyyttä, että taisin lehahtaa punaiseksi, koska monta kymmentä säälivää silmäparia katsoi minuun ja yrittivät välittää myötätuntoa ja osoittaa, että hullujahan he ovat.

Ranskassa ei naisen tarvitse myöskään väistää kapeilla jalkakäytävillä. Hypin suosiolla porttikongeihin ja ajoradalle. Naiset röyhkeilivät  jonojen ohitse kärkeen jne jne.

Ravintoloissa tarjoilevat miehet? Onkohan se niin vaativaa työtä, etteivät naiset siihen pysty vai työtä johon eivät naiset alennu. Ehkä tämä on seuraavan matkan arvioitava asia.

Jotenkin vain Suomessa on oppinut inhimilliseen tasa-arvoon. Kohtelemaan ihmisiä tasa-arvoisesti tilannekohtaisesti riippumatta siitä mitä hänellä on jalkojen välissä.

Mutta kevät! Voin vakuuttaa, että sieltä se tulee +20 ja kolmen tunnin lento Helsinkiin -3.

Toivottavasti Pohjola ei ole maineensa veroinen

Tiistai 4.3.2008 - Kauko Niemi

Aikojen saatossa yrityksen maine syntyy palveluja ja tuotteita käyttävän asiakkaan päässä. Samoin kun viestinnässä yleensäkin sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä. 

Henkilökohtaisesti pysähdyin epämiellyttävään uutiseen. Minun hyvä pankkini OP-pankki muuttaa nimensä Pohjola-pankiksi. Mutta eihän nimi pankkia pahenna.

Toivottavasti ei, vaikka Pohjola onkin vastenmielisin yritysnimi, mitä kohdalleni on koskaan tullut.

Olin vuosikymmenet Pohjolan asiakkaana, enkä muista tuosta ajasta mitään muuta kuin jatkuvat maksut ja nöyryytykset. Kunnes keräsin tarmoni ja rohkeuteni ja katkaisin kaikki suhteeni Pohjolaan.

Yhtenä esimerkkinä vaikkapa polkupyörävarkaus. Lukitutun sisäpihan telineessä oli eräänä aamuna lukitut pyörät telineessä ja kaikki muu vohkittu. Pyöräliike varmisti, että ko osasarjoista näytti olevan huutava puute, kun olet jo viides uhri tällä viikolla, joka on tullut meidän tietoomme.

Pohjolan kanssa asiaa vetkuteltiin kahdeksan kuukautta. Tyylilajiksi yhtiö valitsi yksi asia kerrallaan. Yhtiöstä tuli lisäselvityspyyntö, jonka tarkastelu kesti viikkoja ja sen jälkeen seuraava pyyntö ja taas viikkoja jne jne. Yksi arvokas pyöräilykesä jäi väliin. Kaikki muutkin Pohjolan palvelukokemukset olivat saman suuntaisia.

Toinen pyörävarkaus tapahtui nykyisen vakuutusyhtiöni, Pojantähden aikana. Taloyhtiön pyörävarastossa telineeseen lukittu pyörä sai kyytiä, kun teline oli sahattu poikki. Vakuutusyhtiön käsittely kesti vajaat kolme viikkoa, kun rahat olivat tililläni. Ja siihen tarvittiin yksi käynti ja nykyisin ilmoituksen voi täyttää myös netissä. Ero palvelukokemuksessa on aika huikea.

Pankin valintaa on taas pitkälle ohjannut se, millainen on kyseisen pankin nettipankki. En tunne mitään erityistä kaipuuta kohdata pankkivirkailijaa.

Yksi muukin syy löytyy pankin vaihdossa. Pohjolaa lähellä olleesta KOP:stä otin aikoinani hatkat, kun asuntolainan epäämisen syynä oli pankinjohtajan ääneen annettu lausunto minulle. ”Kun te olette niin nuoren näköinen.” Nyt olisin tietenkin imarreltu tuollaisesta lausunnosta, mutta lopputulos olisi sama – vaihtaisin pankkia.

Nykyinen OKO-pankkini on ollut maineeltaan sopiva ja toiminta vastannut hyvin minun mielessäni muodostettua mainetta. Verkkopankki toimii hyvin sekä sijoitus, laina että säästöpuolella. Tosin OKO on mennyt samaan solmuun bonustensa kanssa kuin suuret kauppaketjut. Bonusjärjestelmä vaatisi varmaan viikon opiskelun, jos mielisi tietää mitä yli 30-rivinen bonusraportti oikeasti tarkoittaa. Tuota selvittämisen vaivaa en toistaiseksi ole itselleni suonut. Kait se jotain hyvää tarkoittaa. Jos ei niin kertokaa minulle.

Nyt kun nämä kaksi vastakkaista mainetta niputetaan, niin millainenkohan maine-mixi siitä syntyy?

Nähtäväksi jää kestänkö tämän nimen muutoksen nöyryytyksen. Varmistin on joka tapauksessa poissa ja sormi liipaisimella.

Milloin kauppoihin tulee sisäänpääsymaksu?

Sunnuntai 2.3.2008 - Kauko Niemi

Yritin viikonloppuna houkutella pyöräilykaveriani Fillarimessuille Helsingin Messukeskukseen. 

”Miksi minä maksaisin pääsymaksun, jotta pääsisin ostamaan jotakin tai vähintään tuote-esittelyyn. En näe mitään eroa, jos kauppakeskukset tai Stockmann ryhtyisivät perimään sisäänpääsymaksua ostoksille tulevilta ihmisiltä.”

Hänen vastauksensa pani tosiaan miettimään, mistä messuilla on kyse tänä päivänä. Kuinka moni tosiaan tarkemmin ajateltuna haluaisi maksaa, että näkisi tuote-esittelyn tai päästäkseen kauppaan ostoksille haluaisi maksaa sisäänpääsymaksun.

Messujen sisäänpääsymaksu on perinne menneiltä ajoilta, jota kukaan ei ole kyseenalaistanut maailman muututtua.

Vuosia sitten messuilla oli ehdottomasti kaikenlainen kaupanteko kielletty ja tuolloin katsottiin perustelluksi periä sisäänpääsymaksua vaikka näytteilleasettajat maksavatkin messuorganisaatiolle sievoisen paikkavuokran ja jokaisesta lisukkeesta lisää.

Nythän tilanne on toinen. Tuotteita myydään messuilla täyttä häkää ikään kuin missä tahansa liikkeessä.

Suomen Messut kiidätti kehumaan esimerkiksi heti Matkamessujen jälkeen tiedotteessaan, että - Matkamessujen kävijät tulivat messuille tosimielessä, sillä keskimäärin kävijät ilmoittivat ostaneensa matkailupalveluita messuilta 151 eurolla.

Messuilla kävi viikonlopun aikana 84 000 kävijää, niin TNS Gallupin tekemän kävijätutkimuksen mukaan messuilla myytiin siis yli 12,5 miljoonalla eurolla. Siinä pienempi kauppa kalpenee vaikka päästääkin asiakkaat sisään ilmaiseksi ostoksille. Ja sisäänpääsymaksujakin kertyi yli miljoona euroa.

Onkohan tämä nyt kaikin puolin reilua. Kaverin ajatusmaailmaahan on oikein ryhdyttävä tosissaan miettimään. Siinähän voisi olla seuraavan kansalaisadressin paikka.