Ei päivää ettei mitään oppisi

Lauantai 2.1.2010 - Kauko Niemi


Tänään olen opppinut paljon valokuvaamisesta. Ensinnäkin löysin jokin aika sitten erinomaisen valokuvauskirjan, jossa on 101 hyvää neuvoa. Nyt olen neuvon 22 kohdalla.

Kirjassa ei kerrota, että pitää painaa vasenta nappia, vaan siinä kerrotaan miksi pitää painaa vasenta nappia ja mitä siitä seuraa.

Toki olen kuvia saanut aikaiseksi ennenkin ja yhtään käytäntöä ei ole tarvinnut heittää roskikseen tämän päivän jälkeen, vaan paljon tuli uutta.

Ja käyttöopastakin piti välillä vastahankaisesti lukea. Yleensä etenen kokeilemalla ja testaamalla.

On se mielenkiintoinen tämä valokuvausmaailma. Ja pitää muistaa, että oli millainen kamera tahansa, niin kamera on parempi kuin kuvaaja. Jo nuoruudessa istuin illat pitkät pimiössä.Kuvaamisen perusfilosofia on ymmärryksessä ja kyse on siitä kuinka tätä ymmärrystä soveltaa eri tilanteissa.

Uusi kukoistus alkoi digijärjestelmään siirtyessäni. Siinä toinen ulottovuus tulee kuvien käsittelyssä tietokoneella. Kamera-tietokoneyhdistelmällä saa paljon aikaan, mutta sillä saa myös paljon huonoa tulosta.

En laskenut tänään ruutujen määrää, mutta otin varmaan noin 500 kuvaa kuudessa tunnissa etsien erilaisia vaihtoehtoja ja valintoja.

Tämä on sitä elinikäistä oppimista.

Avainsanat: valokuvaus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini