Koirasta on tullut hän ja ihmisestä seLauantai 19.7.2025 klo 14.24 - Kauko Niemi ![]()
Kaikki merkit viittaavat siihen, että koira koetaan entistä enemmän luotettavaksi kaveriksi, jonka kanssa on mukava seurustella tässä täysin sekavassa ja riitaisessa maailmassa. Ihminen kaipaa kuitenkin rehellistä, tuntevaa seuraa tässä sotaisessa maailmassa. Päivittäinen paskanpuhuminen, riitely, kinaaminen, toisten vähättely ja jatkuva valehtelu ei rakenna mitään, ei ainakaan hyvää ja rauhallista oloa päivittäiseen elämään. Ja sitä ihminen kuitenkin tarvitsee ja kaipaa jokapäiväiseen, tasapainoiseen elämäänsä. Koirasta on muodostunut monella tapaa hyvä kaveri, joka kuuntelee, tasapainottaa ihmisraukan sekavaa elämää. Koiralle voit puhua, selittää niin ettet saa heti ”haukkuja”, kiukutteluja takaisin. Moni julkisuudenkipeä henkilö pääsee näytille ja jopa myönteisellä tavalla, kun hän kertoo ja tyrkyttää medialle koiransa hienoja asioita. Petteri Orpokin jo kulkee koiransa kanssa julkisuudessa puhumattakaan Erika Vikmanista. Olen seurannut koiramaailmaan päivittäin yli 15 vuotta. Nykyisin median julkaisemista jutuista, joissa on mainittu koira, reilusti yli puolet ovat julkkisjuttuja, kun 10 vuotta sitten niitä oli vain muutama silloin tällöin. Koirien elämää tasapainottava rooli on toki noussut viime vuosien aikana. Ylläpitämässäni, ei kaupallisessa #hauva faceryhmässä kävi nyt vuorokauden aikana 307 täysin uutta vierailijaa (kutsuttu tykkäämään). Kuukausitasolla kävijöitä ryhmässä on tällä hetkellä 800.000 – 850.000 ja vuoden sisällä on ollut kaksi kuukausijaksoa 1,5 miljoonalla kävijällä. Ilman koiran hajuaistia viranomaiset olisivat todella pulassa. Ei ole montakaan vuotta, kun esimerkiksi vakuutusyhtiöt viittasivat kintaalla koirien hyötykäyttöä. Koira pystyy paikallistamaan vaikkapa nurkan, missä on hometta, mutta vakuutusyhtiöt eivät sitä sietäneet, vaan vaativat insinöörien määrittelemää menetelmää. Koronakoirien hyötykäyttö loppui melko lyhyeen, vaikka vika oli enemmänkin koirien kouluttajissa ja viranomaisissa. Koiramaailma on kasvava ”harrastus” ja merkittävä hyötyalue, tosin ihmisen aito usko koiran hajukykyihin vaatii vielä melkoisesti kehittymistä. Jokapäiväisenä kaverina mielialojen tasoittajana koira on ehdoton. Vielä tarvitaan lukukoiria, opaskoiria, rapsutus ja juttukavereita ja paljon paljon muuta. Lisää aiheesta |
|
Avainsanat: Koira, Petteri Orpo, Erika Vikman, opaskoira, lukukoira, virkakoira, hajuaisti, homekoira, |

