Minun mielestäni

Perjantai 11.4.2025 klo 19.16 - Kauko Niemi


Valhe_kopio.jpg

 

Asialliseen keskusteluun törmää valitettavasti yhä harvemmin. Parin sanan jälkeen keskustelu muuttuu jo mielipiteiden väliseksi kinaksi ja väittelyksi.

Tällä hetkellä Ilmiö on saanut suhteettomat mittasuhteet. Kotimainen vaalikeskustelu, siis vaaliväittely ja koko maailman kapellimestarina tässä ärsyttävässä kehityksessä on Donald Trump. Somealustat tekoälyn voimalla tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet suunsoittajille.

Trump on antanut rasistisiksi tai naisvihamielisiksi luonnehdittuja lausuntoja sekä esittänyt lukuisia virheellisiä, harhaanjohtavia ja salaliittoteorioiksi luonnehdittuja väitteitä. Vuonna 2024 hänet todettiin siviilioikeudenkäynneissä syylliseksi seksuaaliseen hyväksikäyttöön, kunnianloukkaukseen ja kirjanpitorikokseen, mikä teki hänestä ensimmäisen Yhdysvaltain presidentin, joka on tuomittu rikoksesta.

Vanha toteamushan pitää kuitenkin edelleen paikkansa ainakin minun mielestäni - valhe ei muutu todeksi, väärästä ei tule oikeaa ja paha ei muutu hyväksi vain siitä syystä, että enemmistö hyväksyy sen.

Äänestäminenkin oli tällä kertaa minulle tavattoman vaivalloista, johon ei oikein löytynyt apua edes vaalikoneista. Kinaajiin ja väittelijöihin en halua luottaa, eikä tyyli sovi yhteisten asioiden parhaaksi ratkaisumalliksi valtuustoissakaan. Onneksi ehdokkailla on paljon omia mielipiteitä, jotka eivät ole naulittu puolueen sanomisiin.

Vuosikymmenten toimittajatyö opetti perinpohjaisesti, ettei mihinkään tietoon kannata luottaa, ennen kuin asiasta on paljastunut useampia näkökulmia. Itse keskustelisin siis useista eri näkökulmista, ennen kuin muodostan jostakin asiasta mielipiteeni ja senkin mielipiteeni olen valmis muuttamaan asiallisten keskustelujen jälkeen. Vaikka haukuinkin somea, niin toki sieltä putkahtaa esiin uusia näkökulmia jopa enemmän kuin virallisesta mediasta

Minun joka ikinen blogi on minun sen hetkinen mielipide jostakin ajankohtaisesta aiheesta, jonka jokainen medialukutaitoisen ihmisen pitäisi ymmärtää. Samoin kun ymmärtää mikä selkeä ero on kolumnilla, pääkirjoituksella, uutisella, taustajutuilla, lukijan mielipiteellä jne.

Mielipide on siis yksilön subjektiivinen näkemys jostain asiasta. Mielipiteiden syntyyn vaikuttavat esimerkiksi koti, kasvatus, koulu, ystävät, asuinpaikka ja harrastukset. Myös media, kulttuuri esimerkiksi kirjat, elokuvat ja pelit sekä mainonta vaikuttavat mielipiteisiin.

Omien mielipiteiden ilmaisu toki voi lisätä monien ihmisten itseluottamusta ja voi samalla joissakin tapauksissa nostaa heidän uskottavuuttaan muiden silmissä.

Kimmo Päivärinta erottelee toisistaan arkimielipiteen ja perustellun mielipiteen. Arkimielipide perustuu vähäiseen tietoon, mielikuviin, uskomuksiin tai jopa vääriin käsityksiin. Ne voivat myös olla "juuri tähän hätään keksittyjä". Perusteltu mielipide taas nojaa jonkinlaiseen tietoon, jolla mielipidettä perustella

Keskustelu on siis kahden tai useamman ihmisen välistä ajatustenvaihtoa. Keskustelussa osapuolet toimivat yhteistyössä ja keskittyvät yhteiseen aiheeseen vuoropuhelun kautta.

Keskustelu voi vaihdella hyvin järjestyneestä täysin kaoottiselta vaikuttavaan. Järjestyneessä keskustelussa kukin osapuoli pitää vuorollaan puheenvuoronsa, jolloin muut kuuntelevat. Perheenjäsenten ja läheisten ystävysten väliset keskustelut voivat olla paljon tunnepitoisempia, ja niihin liittyy keskeyttelyä, päällepuhumista ja kiusoittelua.

Väitteellä taas tarkoitetaan asiaa, mikä on totta tai mikä on faktaa, vaikkakin sitä ei voida todistaa todeksi, taikka muut eivät uskoisi väittämään. Väite on varmana esitetty toteamus, toisin kuin tosiasia, mikä on subjektiivisesta tiedosta ja/tai tulkinnasta riippumaton asia.

Käsitykset vuorovaikutuksesta ovat tavattoman erilaiset eri ihmisten ja eri asioiden kohdalla. Pieni ripaus kohteliaisuuttakaan ei tekisi pahaa asioiden saamiseksi hyvään lopputulokseen. Sunnuntaisissa vaaleissa äänestäminen tarkoittaa joka tapauksessa myös demokratian ja vuorovaikutuksen kannatusta.

 

 

Lisää aiheesta:

Ota käyttöön kaksi yksinkertaista keinoa laadukkaampaan ajatteluun

 

 

 

 

 

Avainsanat: Mielipide, kommunikaatio, viestintä, keskustelu, väittely, kinaaminen,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini