Kahdessa kuukaudessa 743 roskapostia - tässä tuotteita, jotka tuottavat päivittäistä vitutusta tuhansille

Lauantai 23.3.2013 klo 20.24 - Kauko Niemi


Tässä tapauksessa tarkoitan roskapostilla niitä lähetyksiä, joita ei voi rehellisten, hyvien tapojen mukaan peruuttaa, jos on vaikka tietämättään sellaisen tilannut.

Kirjoitin aiemmin, että peruutus on vahvistus ja tämä näyttää pitävän yhä useammin paikkansa. Jos yrität peruuttaa ja viestissä on jopa viranomaisten vaatima peruutuslinkki, niin sillä vain osoitat, että tämä on toimiva sähköpostiosoite.

Pidin jotenkin hyvämaineisena esimerkiksi 123Greetings –palvelua, jota kautta pystyy lähettämään sähköisiä kortteja. Nyt olen erottamattomasti nalkissa heidän roskapostituskoneen kanssa. Peruutuslinkki surkuttelee kohteliaasti kuinka pahoillaan he ovat, että lopetan heidän palvelunsa. Ja seuraavana päivänä eikun uutta roskaa. Älä missään tapauksessa erehdy onnittelemaan ketään 123greetings –palvelun kautta.

Ongelmahan on, ettei tiedetä kuka palveluita pyörittää, missä maassa palvelimet ovat. Pitkään olin siinä käsityksessä, että sanoma-jaaikakauslehdet.com olisi Sanoma-konsernia lähellä oleva roskapostittaja. Jos näin on, niin suosittelen kaikkien Sanoma-konsernin tuotteiden boikotointia.

Tosin tuossa alla olevassa boikotti-listassani on muutoinkin Sanoma-konsernin tuotteita vaikkapa Aku Ankka.

Älä vastaa yhteenkään tuntemattomaan mielipidekyselyyn tai ilmaiseen arvontaa, jossa läjäkaupalla jaetaan iPadejä. Oletko koskaan kuullut, että joku olisi voittanut. Niissä vain kerätään osoitteita roskapostittajien listoille.

Nettikasinot, pikavippitarjoukset, sähkötupakat, erilaiset laihdutus-  ja terveystuotteet ovat muun muassa jatkuvassa tarjonnassa ja niissähän liikutaan hämärän rajamailla. Luulisi oikeasti, että myös viranomaiset kiinnostuisivat vaikkapa pikavippitarjouksista.

Sen sijaan kovasti ihmetyttää, että ihan asiallistenkin lehtien päätoimittajat miettivät ja vaalivat lehtensä profiilia ja imagoa. Kuitenkin samaan aikaan tuottaa päivittäistä vitutusta tuhansille ihmisille. Tätäkö haluavat esimerkiksi ET-lehti, Avotakka, Kodin Kuvalehti, Kunto Plus, Kauneus ja Terveys. Kyllä lehdessä pitää tietää keneltä mitäkin palveluita tilataan.

Edelliseen kirjoitukseen on tullut myös melkoisesti palautetta. Eräs kommentti suositteli, että julkaistaan boikottilistaa niistä tuotteista jotka käyttävät roskapostittajan palveluita. Roskapostittajia kun ei hevin saada kiinni. Tässä on nyt listaa niistä tuotteista, joita sähköpostiini on tullut ja joita lähetyksiä ei voi peruuttaa – olkaa hyvät ja jättäkää ainakin nämä tuotteet ostamatta ja käyttämättä.

Toki toivon, että tämä lista lähtee kiertämään ja pian löytyy joku sellainen yhteinen boikotti paikka, vaikkapa Kilpailu- ja kuluttajavirastoston sivuilta, johon kaikki kansalaiset voivat lisätä niitä tuotteita, jotka käyttävät roskapostittajia.

Lue myös Peruutus onkin vahvistus


Prisma verkkokauppa – cerberoos.bade02fi.com
Cosmopolitan – megatarjoukset.in
St1 – cerberoos.tarjouksiasinulle.com
Olivia – superofferz.in
MikroBitti – megatarjoukset.in
Wilkinson – cerberoos.bade02fi.com
Seiska – etuus.com
Glorian Koti – skipper.ccmails.net
Kotivinkki – skipper.ccemails.net
Oral B sähköhammasharja – ilmaisposti.com
123Greetings – 123greetings.info
H&M – ilmaisposti.com
National Geograph > ehdotusmaailma
Tieteen Kuvalehti – cerberoos.tarjouksiasinulle.com
Raaputusarpa - vainsinulle
Kunto Plus – mahtaviaalennuksia.com
Kunto Plus – cerberoos.bade02fi.com
Leijonakasino / jääkiekon MM-kisat - etusi.com
15 Veggies for a flat stomach - 123greetings.info
Nissan Qashqai - sanoma-jaaikakauslehdet.com
Maxiflex - Viisaita neuvoja - cerberoos.bade03fi.com
Karamba-kilpailu - info.lovelyscratchies.com
Superhypertarjoukset - kontaktimaili.com
Euroloan - cerberoos.fi-lp01.com
WhiteWorks - cerberoos.tarjouksia sinulle.com
Finik-musteet - cerberoos.lahjaposti.com
Betsafe Casino - offerz4you.eu
ET-lehti - sanoma-jaaikakauslehdet.com
Lainaa – lainaaexpertii.mobi
Storia Kustannus – storiakustannus.fi
Talo ja Koti – megatarjoukset.in
Lasten oma kirjakerho – fantastiset-tarjoukset.com
Suomen laajin tv-lehti – cerberoos.fi-lp01.com
FIT-lehti – etukirje.com
Aku Ankka – supermailz.com
Oma Aika –lehti – valitse-vapaasti.com
Kunto Plus - sanoma-jaaikakauslehdet.com
Musteet ja valokuvauspaperit – cerberoos.bade03.fi.com
Kodin Kuvalehti – fantastiset-tarjoukset.com
Samsung Galaxy S3 – cerberoos.tarjouksiasinulle.com
Avotakka – superofferz.in
Avotakka – etukirje.com
Casinoroom – vainsinulle.com
Unibed casino – vainsinulle.com
Katso-lehti – etukirje.com
Tele Finland – cerberoos.bade03fi.com
Kauneus ja Terveys – etukirje.com
Kauneus ja Terveys – fantastiset-tarjoukset.in
Inkklub / musteet – inkklub.mobi
Pelaa ja raaputa – vain sinulle.com
Betsafe Casino – offerz4you.eu
V8-magazine – fantastiset-tarjoukset.com
Seiska – cerberoos.tarjouksiasinulle.com
Ege-lainaa – etukirje.com
Casinoroom – ilmaispost.com
Vitalis ruusunjuuri – tarjouspanda.com
Maxivision – tarjouspanda.com
Prime Slots – freemoneygame.mobi
Vitalas Q10 – sanoma-jaaikakauslehdet.com
Sähkötupakka – cerberoos.fi-lp01.com
Carat Casino – vainsinulle.com
BlackJackBallroom casino – cerberoos.bade01fi.com
Megafortune – parastarjous.org
Planet_49 GmbH / iPad-arvonta – lahjakorttikilpailu.com





Avainsanat: roskaposti, Aku Ankka, aikakauslehdet, peruutus


Kommentit

24.3.2013 0.13  Tero Lehto

Oletko selvittänyt jotenkin, että esmes näiden lehtien kustantajilla on joku diili noiden verkkopalveluiden kanssa? Ettei kyse ole vain siitä, että palvelu käyttää omapäisesti tunnettuja brändejä hyväkseen?

Sellainen ajatus tulee minulle ensimmäisenä mieleen, kun katson noinkin outoja verkkopalveluiden nimiä ja osoitteita.

Ei sikäli, että itsekään antaisin oikeita yhteystietojani mihinkään kilpailuihin yms. Kommentoin nyt lähinnä väitettyä kumppanuutta yritysten välillä.

24.3.2013 8.15  Kauko Niemi

Juu varmasti on jonkinlaista osoitteiden pesua käynnissä, mutta viimepeleissä lehdellä luulisi olevan muutakin intressia kuin vain saada jotain pätkätilauksia sisään. Heillä olisi myös resursseja hillitä tällaista toimintaa.

6.3.2014 10.22  Simo Kämppi

Voiko lahapostista suomessa valitaa mihinkään? Sitä paskaa tulee päivittäin
niin paljon että vitutus ja voimattomuus kasvaa. eihän niillä ole edes osoitetta jossa jutun voisi perua. Itse joudun roskaposti vuoen
alle saatuani K-Supermarketista jonkin arvonta kupongin ja sen jäälkkeen mulle on kaupattu puolta maailmaa? lahjaposti@com
on vitsi! Eikö kuluttjasuojalaki yllä? En oikeusasiamies? Koen tämän todellisena elämän häirintanä!

6.3.2014 13.32  Kauko Niemi

Suurin ongelma näissä on se, että postituspalveluja tarjoavat yritykset ja palvelimet ovat Suomen rajojen ulkopuolella. Suomalaisten viranomaisten vaikutusmahdollisuus on olematon.
Olen kuitenkin huomaavinani, että peruutusnappulat ovat alkaneet toimia yhä useammassa tapauksessa.
Itse olen ollut aktiivinen ja lähettänyt lehtien päätoimittajille kyselyitä, että onko heillä varaa rakentaa vitutuskäyrää tuotettaan kohtaan. Ja jos haluaa vaikuttaa vaikkapa K-Supermarketin postituksiin, niin ottaisin yhteyttä kauppiaaseen.

27.3.2016 22.29  Spämmiin kyllästynyt

Ihan pienenä vinkkinä kaikille joita vituttaa, niin minuakin ennen. Kannattaa pitää ensisijaisena meilinä hotmailia sellaisissa tapauksissa joissa epäilee että uutiskirjeen tms lähettäjä on spämmääjä. Syystä että hotmail antaa blokata lähettäjän. Suuressa osassa tapauksissa se riittää. Jotkut spämmääjät toki ovat sitkeitä ja luvat uusia meiliosotteita joista jatkavat spämmäystä mut silti 6-0 sinulle, koska osoitteen blokkaus käy yhdellä klikkauksella kun taas meiliosoitteen luominen on mutkikkaampi puuha.

Nyt vuonna 2016 mua ketuttaa eniten flash sms-viestit. Niistä ei pääse Suomen liitymillä eroon, edistyksellistä teknologiaa löytyisi esim. Vodafonelta mut minkäs teet kun on Saunalahti plääh

14.3.2018 21.07  Kris

kiitos, niin mielenkiintoista tietoa!


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini