Ovatko asiakkaat todella lomalla

Sunnuntai 19.7.2015 klo 9.48 - Kauko Niemi


Suomi pistää edelleen lappua luukulle kesäaikana, kun asiakkaatkin ovat lomalla. Siis mitkä asiakkaat? Ne vanhat vakioasiakkaat vai ne tuhannet lomalla olevat ihmiset, jotka saapuvat paikkakunnalle, jotka edelleen ostavat ja käyttävät palveluja.

Tuttavani viestitti Porista, ettei löydy kampaamopalveluita. Viestit ovissa ja ikkunoissa kertoo lomasta tai sitten sulkemisaika on se normaali 17:00, silloin kun jazz-vieraat alkavat virittäytyä iltarientoihin. Porilaiset ravintolat ovat jo onneksi heränneet ja tekevät heinäkuussa vuoden parhaan kuukauden.

Mieleen tulee se vanha tarina afrikkalaisesta kenkäkauppiaasta, joka viestitti pääkonttoriin, ettei täällä ole markkinoita, kukaan käytä kenkiä. Siinä vaiheessa häntä ohjattiin, että siellähän on sitten todella suuret markkinat, kun kaikille pitää myydä kengät.

Ajatusmalli, että Suomi on suljettu kesällä ja kaikki ovat lomalla ja toiminta suhteutettuna siihen, on aikansa elänyttä. Ihan kuin lomalainen eläisi pyhästä hengestä.

Useimmat palvelut kilpailevat ihmisten ajasta. Kesällä on enemmän aikaa kuluttaa ja jopa pussin nyörit ovat kesällä löysemmällä. Kesä muuttaa kuluttamisen aikaa ja paikka, muttei lopeta kuluttamisen tarvetta

Verkkomaailmassa kesä 2013 oli käänteentekevä. Tuolloin oli ensimmäinen kesä, kun nettitilastot eivät juurikaan notkahtaneet kesällä. Ainakaan niillä saiteilla, joita seuraan ja ylläpidän. Tietenkin sillä ehdolla, ettei toimintaa supistettu kesän takia, kun asiakkaat ovat muka lomalla. Vaikka todellisuudessa heillä oli enemmän aikaa ja mobiilitekniikan kehitys rikkoi tuona kesänä kaikki käytön esteet.

Tätä ennen jo moni oli huomannut, että viikonloput olivat suotuisaa aikaa ja tekivät viikonlopputarjouksia, juhlapyhätarjouksia ja mediatalot alkoivat julkaista uutisia myös viikonloppuisin. Olihan ihmisillä viikonloppuisin enemmän aikaa.

Statistiikat alkoivat osoittaa, että paras nettipäivä on sunnuntai ja tarkemmin sunnuntai-ilta sekä maanantai.

Tänään Expert-ketju tekee tunnin mittaisia netti-tarjouksia, vaikka ihmiset ovat lomalla. Joka tunti vaihtuu uusi tuote tunnin mittaiseen super-hintaan. Kesällä on aikaa hoitaa kuntoon nuo nilkuttavat kodinkoneetkin.

Ylläpitämälläni Facebook-sivulla tehtiin kesä-heinäkuussa kaikkien aikojen tavoitettavuusennätys ja tälläkin viikolla ollaan noin kolminkertaisella tasolla normaaleihin talviviikkoihin verrattuna. Sivupäivityksissä ei olla siirrytty niin sanottuun kesärytmiin.

Hyvää ja aktiivista kesän jatkoa vaan kaikille.

 

 

 

 

Avainsanat: loma, Expert, kuluttaja, asiakas


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini