Kuinka usein sinä valehtelet?Perjantai 21.4.2023 klo 14:47 - Kauko Niemi Millaisella totuudella sitä maailmaa ja elämää tulkitaan Nyt kun aprillipäivä on tältä vuodelta vietetty ja ennen kaikkea eduskuntavaalit äänestetty, niin on hyvä hetki palata rehellisyyteen. Haastan sinut viikoksi kirjaamaan kaikki ne asiat, jolloin valehtelit tai puhuit asianvierestä päästäksesi pälkähästä. Ei, en halua tietää lopputulostasi. Ei tässä ei kilpailla kenenkään kanssa eikä mistään. En siis puutu rikollisiin valehteluihin, joiden hoito kuuluu poliisille, vaan ihan tavallisen ihmisen vastuullisuuteen. Vuonna 2021 julkaistussa yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa pyydettiin 632:ta koehenkilöä laskemaan perättömät puheensa päivittäin. 91 päivän aikana he valehtelivat 116 366 kertaa. Suurin osa valehteli melko kohtuullisesti, mutta pieni osa suolsi epätotuuksia urakalla. Noin 75 prosenttia tutkituista puhui palturia korkeintaan kaksi kertaa päivässä. Kovimmat valehtelijat tuottivat muunneltua totuutta yli 15 kertaa vuorokaudessa. Vain yksi prosentti ei valehdellut juuri koskaan. Valehteleminen on edelleen suuri mysteeri. Se tiedetään, että jokainen valehtelee keskimäärin tuon kaksi kertaa päivässä ja useimmiten äidille tai vaimolle. Valehtelussakin mestariksi tullaan harjoittelemalla ja usein huomaamatta. Siksi tämä viikon kirjanpito on oivallinen pysähtyminen ja tilanteen tiedostaminen. Valehtelemiseen on monta syytä. Valheella voidaan esimerkiksi välttyä tapaamasta jotakuta, toisinaan taas halutaan pitää muita pilkkanaan. Lähes 90 prosenttia perättömyyksistä on pieniä valkoisia valheita. Henkilö väittää esimerkiksi pitävänsä saamastaan lahjasta ja eleestä, vaikka totuus on toinen. Joku kertoo valheellisia aikataulujaan, kun ystävä pyytää mukaansa pitämään hauskaa yökerhoon. Kaikki eivät osaa valehdella yhtä hyvin. Psykopaatit valehtelevat vailla omaatuntoa. Hyvillä luonnollisilla valehtelijoilla taas on oltava ainakin hyvä muisti. Yleensä valhe uppoaa sitä paremmin, mitä paremmin sitä on ehtinyt valmistella. Me Naiset -lehti teki laajalla kysymyspatterilla kyselyn rehellisyydestä, johon he saivat 235 000 vastausta suomalaisilta ja vastausten perusteella suomalaisia voidaan pitää varsin rehellisinä. Parissa kysymyksessä rehellisyys joutui koetukselle. 77 prosenttia kyselyn vastaajista ottaisi maasta löytyneen 100 euron setelin itselleen. Vain 23 prosenttia veisi setelin löytötavaratoimistolle. Poliisin mukaan kaikki yli 20 euron arvoiset löytötavarat tai rahasummat tulisi toimittaa heti niiden omistajalle tai löytötavaratoimistoon. Suuri enemmistö kyselyyn vastanneista unohtaisi rehellisyyden ja toimisi vastoin sääntöjä. 82 prosenttia, eli yli neljä viidestä vastaajasta kävisi kaikessa hiljaisuudessa kääntämässä parkkikiekkoon lisää aikaa, kun pysäköintiaika on loppumassa. Paljon on ilmassa sitä, että ihminen ei suoraan valehtele, mutta kertoo vähän sinne päin osatotuuksia. Esimerkiksi dopingkeskustelu on juuri tällaisia esimerkkejä pullollaan. Kysyttäessä urheilijan kiellettyjen aineiden käytöstä, on tyypillinen vastaus, että tämä ei ole koskaan jäänyt dopingtestissä kiinni. Pari tuoretta uutista kertoo huolestuttavasta valehtelusta. Arvostetun valokuvakilpailun voittaja jätti huomattavan palkinnon noutamatta, kun hän testasi ja tuotti voittajakuvan tekoälyllä ja paljasti valehdelleensa ”valokuvalla.” Vastaava tapahtui saksalaisessa lehdessä, joka julkaisi isona kansijuttuna Michael Schumacherin haastattelun. Haastattelu osoittautuikin tekoälyn tuottamaksi valheeksi. Rajanveto totuuden ja valehtelun välillä ei ole yksinkertaista. Kannattaa aina välttää, ettei valehtelu johda henkilökohtaiseen kierteeseen, jolloin valhetta on kasvatettava entistä suuremmaksi. Ehkä vanha totuuskin on hyvä pitää mielessä – valheella on lyhyet jäljet, mutta ennen kaikkea valehtelu murentaa ihmisen henkilökohtaisen vastuun. Tämä on kuultavissa ääniversiona Finnradion kanavilla 24.4.2023 alkaen: https://livetaajuus.fi/radio/finnradiofm/ https://www.radio-suomi.com/finnradiofm https://mytuner-radio.com/fi/radio/finnradiofm-461841/
Lisää aiheesta: Seitsemän merkkiä, mistä tunnistaa valehtelijan Näillä salaliitoilla pärjäsi nyt vaaleissa parhaiten
|
|
Myönnetään, että aprillipäivänä valehtelin monelle :))