Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa

Sunnuntai 25.8.2019 klo 8.54 - Kauko Niemi

Vai mitenkähän päin se nyt oikeasti olikaan. Joka takauksessa kuvien manipulointi on nykyisin jokaisen käynnykänkäyttäjän keino saada kuville tykkäyksiä.

Kuvankäsittelyssä ei tarvitse kuin valehdella värien säädöillä ja kerää heti peukkuja. Yksikin auringonlaskukuva luonnollisimmillaan on jo turruttanut katsojat ja nyt pitää saada paljon lisää värejä ja dramatiikkaa. Värisäädöt kaakkoon ja taas tulee peukkuja

Lohdutan teitä jokaista, etten minäkään julkaise yhtään kuvaa suoraan kamerasta. Kameroiden tekniikat eivät sittenkään ole kilpailukykyisiä silmälle. Kuvia terävöitän teknisesti, suoristan horisontit sekä rajaan epäolennaisia reunoja pois. Myös moni kuvaussuunnitelma saa myös odottaa oikea valaistusta, jos vaan ikinä on aikaa. Harva tavallinen kuvien katselija tiedostaa olenko ottanut kuvan kännykällä vai järjestelmäkameralla. Molempien kuva-aihiot tulevat raakakuvina.

Tokihan kuvakerronnassa voi ja osin jopa pitää joitakin asioita korostaa, kun taas dokumentissa ei passaisi liioitella. Kun laitat vaikkapa tavaraa nettipalstalle myyntiin, niin kyllähän se on perempi olla totuudenmukainen kuva myytävästä tuotteesta. Viime aikoina kiinteistövälittäjät ovat saaneet tutaa täysin väärän mielikuvan luonnista myytävästä kohteesta.

Laihduttaminen, lihottaminen tai jotenkin muuten vaikkapa ihmisen mittasuhteiden muuttaminen ei ole teknisesti järin vaikeaa, saati kuvien yhdistäminen. Lähettää selfieitä Kiovasta vaikka todellisuudessa olisi Kälviällä.

Tänään kuka tahansa pystyy käsittelemään kuvia siinä missä reilu 10 vuotta sitten käsittelyn hoiti huippuammattilainen erikoislaitteillaan. Nyt nämä ammattilaiset joutuvat tekniikan vyöryssä miettimään elantonsa uudelleen.

Esimerkiksi yhdysvaltalainen kuvaaja on erikoistunut toimeentulonsa takaamiseksi on lasten hampaisiin. Hän lupaa rakentaa kuvien lapsille virheettömät hampaat siis ainakin hymykuvissa. Tässä sitten mennäänkin jo kovasti paljon valheelliselle linjalle.

Viime viikolla ilmestyneen Tommi Läntisen kirjan kansikuva on niin siloteltu, että kovasti vaikea on tunnistaa itse kohdetta. Miksi? Kuitenkin haastattelukuvissa 60 vuotias pörrötukka näyttää Tommi Läntiseltä studiomeikeissään.

Kuvilla hauskutteluun lankesi varsin moni suomalainenkin. Facebookissa ilmestyi ”hauska” leikki, miltä minä näytän vanhana. Niin sanottu tekoäly muokkasi hetkessä jokaisesta vanhuudenkuvan.

Pian paljastui, että operaation takana oli venäläinen enemmän tai vähemmän hakkerihenkinen tiedonkeruu projekti. Tähän mennessä ei kuitenkaan ole tullut julkisuuteen, kuinka tietoja olisi todellisuudessa käytetty. Ehkä sekin aika vielä tulee.

Viimeaikaiset uutiset ovat paljastaneet, ettei paparatsien työ olekaan niin kovin vaikeata ja haasteellista kuvata salaa julkkiksia ja juoruillen paljastaa julkkisten yksityiselämää koko maailmalle.

Maailmantähdet lavastavat surutta paparazzikuvia pysyäkseen pintakermassa. Ilmiö on yllättävän yleinen, vaikka siitä ei juuri puhuta. Näin pysytään julkisuudessa tarkasti varjellun salarakkaan kanssa.

Kaikki edellä mainittu on enemmän ja vähemmän harmitonta asioiden korostusta ja vääristelyä ja fiinistelyä, jotka sitten joskus kolahtavat kuvaajan tai mallin omaan nilkkaan. Kokonaan eri asia on informaatiovaikuttaminen, missä suurella rahalla tuotetaan jatkuvaa kuvavalehtelua.

Tuorein esimerkki vaikkapa viime viikolta, missä vanhalla videolla luotiin huhua huippunyrkkeilyottelusta, jota ei ollut tarkoituskaan koskaan toteuttaa. Kahden minuutin videosta maksettiin yli kahden miljoonan dollarin kuvauspalkkio entiselle maailmanmestarille.

Monet muistavat Ranskan keltaliivien kuvamateriaalia rankoista katutappeluista, mitkä eivät liittyneet lainkaan sen hetkisiin kahakoihin. Tai jos olet seurannut tämän hetkisiä Kiinan ”virallisia” julkaisuja Hongkongin mielenosoituksista. Kuvatuotanto tukee hyvin Kiinan luokittelemaa terrorismi-leimaa. Youtube sulki viime viikolla yli 200 kiinalaista tiliä, jotka tuottivat väärää tietoa Hongkongin demokratialiikkeestä.

Kuvilla valehtelu on ihan yhtä todellista kuin puheilla ja kirjoittamalla valehtelu. Medialle tämä on ykkösluokan haaste pysyä totuudessa. Kuvilla kikkailussa on toistaiseksi vielä suurempi vaara jäädä faktantarkistajien haaviin - onneksi!

Tämä on kuultavissa podcastina www.finnradio.fm nettiradiossa ma 19.8.2019 alkaen ma ja ke klo 08:00 sekä to ja pe klo 14:00 (paikallista Espanjan aikaa)

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, valokuva, video, kuvamanipulointi, paparazi, keltaliivit, Hongkong