Vastuullisuudella vatulointia

Sunnuntai 15.9.2019 klo 11.43 - Kauko Niemi

Tunsin itseni vastuulliseksi viime viikolla. Käytin heinä-elokuun vaihteessa majoitusta Ähtärissä. Poikkeuksellisesti lasku luvattiin lähettää jälkikäteen sähköpostilla. Majoituksessa kun ei ollut vastaanottoa. Avain oli koodin takana.

Laskua ei kuitenkaan kuulunut, niin soitin nyt puolentoista kuukauden kuluttua ja kyselin laskua. Majoittaja oli kirjoittanut sähköpostiosoitteeni väärin. Asia selvisi, lasku on maksettu ja lisäbonuksena vastaanotin kiitokset rehellisyydestä, siis vastuullisuudestani. Ainakin omasta mielestäni.

Vastuullisuus tulee vastaan joka käänteessä. Mitä se sitten oikein tarkoittaakaan, kun yritys tai ihminen viestii vastuullisuudesta. Yritys on vastuullinen jossakin asiassa ja sama yritys on toisessa asiassa vastuuton. Tai sitten kuten Jokipiin Pellava, joka ei ole koskaan käyttänyt tuotannossaan kemikaaleja, vaan ollut vesihöyryn varassa vuodesta 1920 lähtien. Juuri pyörineen Habitare-messujen teemana oli vastuullisuus. Vaikkapa huonekaluja, joissa ei käytetä liimaa.

Ylen kolumnissa Pekka Seppänen ihmettelee osuvasti samaa asiaa. Jos vastuullisuus on yhteiskunnassa tärkeää, yhteiskunnan pitäisi määritellä mitä vastuullisuus on. Yhteiskunnan tulisi siinä tapauksessa myös laatia pelisäännöt ja valvoa niiden noudattamista. Itsesääntely on kaunis ajatus, mutta ehkä silti on parempi, että kukaan ei ole tuomari omassa asiassaan.

Keskustelin viime viikolla sijoitustustoiminnan vastuullisuudesta Elite Alfred Bergin toimitusjohtaja Daniel Pasternackin kanssa. Sijoittamisen näkökulmasta tuntuu tuon keskustelun jälkeen huomattavasti järkevämmältä ohjata rahoja yritykseen, joka kehittää vaikkapa aurinkoenergiaa, kuin ostaa puhdasta omaatuntoa jollain lentopäästöjen korvauksilla tai vastaavilla.

Pasternackin arvion mukaan tällä hetkellä vielä vähemmistönä oleva vastuullisuus sijoittamisessa nousee merkittävään rooliin nopeammin kuin osaamme arvioidakaan. Eli rahoja kanavoidaan ainakin sijoittajan omasta mielestä hyvän edistämiseen mieluummin kuin maksellaan oman tunnon tuskissa jotain tilapäisiä kertamaksuja.

Vastuullisuuden määrittäminen sijoittamisessa on tietysti jokaisen sijoittajan arvopohjaan sidottu. Omakohtainen tilanne olkoon tässäkin esimerkkinä, koska haluan päästä eroon Kemiran muutamista osakkeista. Luonnon ja luomun ystävänä en todellakaan halua olla mukana lannoiteteollisuudessa, enkä muutenkaan edistää kemianteollisuutta.

Meistä jokainen on sijoittaja.  Halusimme tai emme, olemme kaikki sijoittajia. Oma asunto on sijoitus. Eläkkeemme maksetaan sijoitustuotoilla. Pankki sijoittaa tilillä olevat varamme uudelleen. Töiden vähentäminen on sijoittamista vapaa-aikaan. Huoli omasta tulevaisuudesta, mutta myös maapallosta voi olla motiivi aloittaa vastuullinen osakesijoittaminen. Näin lohdullisesti todetaan sijoittaja.fi sivulla.

Kuinka moni asunnonostaja miettii elämänsä suurinta sijoitusta, rakennusyhtiön vastuullisuuden näkökulmasta. Rakentamisen laatuongelmat ovat jokapäiväisiä. Onneksi ei vielä kovin usein asunnon rakentaminen jää kokonaan kesken ja ostaja menettäisi rahojaan.

Itselläni on tällä hetkellä kaksi rakennusyhtiötä sulkulistalla, joiden asuntojen ostoja pidän liian suurena riskinä. Yritysten toiminta ja kytkökset eivät ole minun kriteereiden mukaan vastuullisia.

Otetaanpa tähän ajatusleikki vastuullisuudesta, siitä kuinka suomalaiset ihmiset lihovat ja sairastuvat enemmän ja enemmän. Toimivatko silloin elintarviketeollisuus ja kauppa tässä asiassa vastuullisesti, kun yrittävät myydä vain mahdollisimman paljon epäterveellistä ja lihottavaa ruokaa?

Jos yksittäisen ihmisen pitäisi valita sijoituskohteeksi tässä tilanteessa vastuullisesti toimiva kauppaketju, niin sen kassoilla ei olisi makeisia. Sen päivittäisissä tarjouksissa ei olisi huikeita houkutuksia sokeroiduilla virvoitusjuomilla. Vaan parhaille myyntipaikoille olisi sijoitettu tutkitusti terveellisiä tuotteita. Se olisi kaupan vastuullisuuden suunta.

Toki lihavuusongelman poistamista ei tulisi sälyttää kokonaan ruokateollisuuden ja kaupan vastuulle. Yhteiskunnan lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin voisi kuulua vaikkapa huomattavan reilu, koukuttavan lisätyn sokerin verotus.

Seurauksena suomalaisissa kodeissa heitetään sekä vastuullista että vastuutonta ruokaa roskiin 120–160 miljoonaa kiloa vuodessa. Tämä selvisi viime viikon hävikkiviikon raporteissa.

Se tarkoittaa jokaista suomalaista kohti 20–25 kiloa vuodessa. Roskiin päätyvän ruuan päästöt vastaavat noin 100 000 keskivertohenkilöauton vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä.

Vastuullisuus ei ole koskaan yksittäinen teko silloin tällöin, vaan sen pitää olla luotettavasti läsnä kaikessa.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 16.9.2019 alkaen ma ja ke klo 08:00 sekä to ja pe klo 14:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, vastuullisuus, Jokipiin Pellava, Yle, Pekka Seppänen, Daniel Pasternack, Elite Alfred Berg, Ähtäri, ruokahävikki