Myykää hiljaisuutta, älkää kansallispukuja

Matkamessujen Suomi-halli sai surun puseroon. Aivan kuin ei olisi elänyt tätä päivää tai kaikki näytteilleasettajat olisivat tulleet Kalevalasta. Missä on tämän päivän viesti.

Tiedän tosi tarkkaan kun menen mihin maahan tahansa, niin kansallispukuiset ihmiset esittävät jotakin menneestä maailmasta. Ja minä kun matkustan, haluan kokea tätä päivää tässä ja nyt ja mieluusti vielä sellaista, jota ei ole tarjottu samassa muotissa viimeiset 15 vuotta.

Ensinnäkin suomalainen on pelottava ulkomaalaiselle ihmiselle. Ulkomaalaisella kestää viikkoja, kuukausia ennen kuin hän ymmärtää, että suomalainen ei ole vihainen, eikä tarkoita mitään pahaa istuessa myrttinä, suupielet alaspäin junassa, bussissa, lentokoneessa. Yksi lomaviikko ei siihen riitä.

Jokaisessa kylässä pitää olla huvipuisto, tuhottomasti äksöniä ja kilpailla ikään kuin disneylandien kanssa ja hävitä jokaisessa käänteessä menneisyyden symboli, suomalainen kansallispuku päällä. Tällainen mielikuva syntyi, kun messujen käytäviä käveli.

Seychellit oli omalla osastollaan esittelemässä paratiisisaarien ihanuutta, jossa vuosittain vierailee noin 500 suomalaistakin. Osasto oli varsin simppeli, ja Seychellien edustaja sai hyvälle mielelle omalla käytöksellään. Mies ei tyrkyttänyt mitään, mutta hymyilevä vastaus tuli kaikille bonus pistein. Hän myi kaunista luontoa ja hyvää oloa.

Välttämättä tuli myös mieleeni muutamat kokemukset maassamme vierailevista tuttavistani. Toissa kesänä lähdin intialaisen tuttavani kanssa pyöräilemään Lieksaan. Patvinsuolta pohjoiseen, karhunpolku-reittiä pitkin. Reittiä on mainostettu maailman kauneimmaksi pyöräreitiksi. Sitähän se varmaan onkin. Mutta vasta tuolla metsässä tajusin mistä on kyse, kun olimme kolme päivää kulkeneet emmekä nähneet yhtään ihmistä. Ja kun vieraani pysähtyi monta kertaa päivässä ja käski kuuntelemaan hiljaisuutta.

Suomalaisen on vaikea ymmärtää että hän ei ole koskaan aikaisemmin voinut ylipäätään mennä metsään. Kotimaassaan Intiassa metsät ovat täynnä käärmeitä ja erilaisia ötököitä ja villieläimiä. Siellä ei voi nauttia vaeltamisesta. Ennen Suomeen tuloaan hän asui Yhdysvalloissa, missä ei ole jokamiehen oikeutta. Yksityiset metsät ovat pääosin aidattu ja luonnonpuistoissa pahimmillaan jaetaan vuoronumeroita vierailua varten.

Muutama vuosi sitten radiossa haastateltiin saksalaista turistia. Mikä on mieleenpainuvinta Suomessa. Vastaus oli, että olemme ajaneet 46 kilometriä pikitietä, eikä yhtään autoa ole tullut vastaan.

Hiljaisuus on monelle extreame-laji. Muutama vuosi sitten en saanut japanilaiselle vieraalle hotellimajoitusta ja sijoitin hänet syksyisenä, tuulisen yönä yksinäiseen, hienoon ja kalliiseen majataloon luonnon keskelle.

Aamulla noutaessani tajusin mitä olin tehnyt. Ihminen, joka koskaan ei elämässään ollut kokenut pimeyttä, yksinäisyyttä saati syksyisen tuulen epämääräistä ääntä, oli aamulla liki shokissa pelosta.

Tällaista hiljaisuutta, luontoa, yksinäisyyttä ja extreame-matkailua en huomannut tarjottavan lainkaan messukeskuksessa. Siinä olisi tuotteistettavia ideoita.