Rakkautta vai politiikkaa

Torstai 18.11.2010 - Kauko Niemi


Venäjän pääministeri Vladimir Putin hali koiranpentua  viime lauantaina, kun hän oli valtiovierailulla Bulgariassa. Putinin hellyyskohtaus purkautui juuri ennen lehdistötilaisuutta.

Putinin macho-imago vaatinee pientä pehmennystä jo senkin jälkeen kun Bushin muistelmissa Putin oli isotellut  koirallaan Bushille, jonka koira oli vain pieni turri Putinin koiran rinnalla.

Ilmeisen eläinrakas Putin on ikuistettu eläinkuvissa aikaisemminkin. Yleensä vain eläimet ovat olleen miehekkään kokoisia, joten koiranpennun hyväily silloin kun kamerat ”sattuvat” olemaan paikalla, lienee harkittua politiikkaa.

Kaikilla suurilla päämiehillä, ja kuninkaallisilla on oma koiratarinansa ja koira vilahtaa sopivasti inhimillistäen politiikan retoriikkaa.

Barack Obama oli yksi harvoista presidenteistä, jolla ei ollut vaalikampanjan aikana koiraa. Yhdysvalloissa gallupit mittasivat koko kampanjan ajan kannatusta koiranomistajien ja koirattomien äänestäjien keskuudessa. Jako oli selkeä. Koiraihmisten keskuudessa Obaman kannatus oli yli 10 prosenttiyksikköä alempi kuin muiden keskuudessa.

Suomessa politiikkaa ei juurikaan ole inhimillistetty näillä konstein. Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Hannele Luukkainen on esiintynyt kissansa kanssa vaalimainoksissa.

Hauva.com teki juttua ministereiden koirista ja ministerit tai heidän sihteerinsä olivat enemmänkin ihmeissään koirakyselyistä kuin olisivat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen.

Ensi kevään eduskuntavaaleissa on merkittävässä roolissa uusi kommunikaatiokanava Facebook ja muut sähköiset vaikuttamiskeinot. Mielenkiintoista on nähdä pehmennetäänkö ja inhimillistetäänkö kovaa ja ryvettynyttä politiikkaa lemmikeillä.

Suomessa on joka viidennessä taloudessa koira ja koiria on noin 600 000. Tuosta voi arvioida että Suomessa on koiriin myönteisesti suhtautuvia äänestäjiä helposti 1,5 miljoonaa. Ei aivan mitätön kohderyhmä.

Mainostajat ovat myös kautta aikojen oivaltaneet koiran symboliikan. Elisan vahtipalvelussa koira symbolisoi kodin valvontaa, mutta tässä tapauksessa elektronista. Tulikiven takkamainoksissa kodikkuutta luo koira. BMW:n dalmatialainen luonee kuvaa luotettavuudesta ja ihmisen parhaasta ystävästä. Tosin mainos pelaa enemmän visuaalisuudella. Musta täplikäs koira poseeraa mustan ja valkoisen auton välimaastossa. Noutaja on saanut tehtäväkseen noutaa ja repiä vakuutuslaskuja OP:n mainoksessa. Saunalahden internet-yhteys tarjoillaan myös koiran tuomalla piuhalla.

Avainsanat: koira, Putin, politiikka


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini