Juhannuskoiralle kaljaa

Keskiviikko 20.6.2012 klo 11.59 - Kauko Niemi


Yhdysvalloissa tuli myyntiin Bowser beer -merkkinen olut, joka on alkoholiton ja kehitetty juuri hemmottelemaan koirien makunystyröitä. Koiraoluessa ei ole myöskään hiilihappoa.

Oluen kehittäjä Jenny Brown sanoo, että ihmisellä on usein vahva tunneside koiraansa ja on täysin luonnollista, että haluaisimme tarjota heille pitkän päivän päätteeksi oluen.

Voi hyvin kysyä onko se tosiaankin täysin luonnollista ja tarvitseeko koira olutta. Onko se luonnollista koiralle, että viime kesänä Yhdysvalloissa tuli markkinoille koirien jäätelö.

Luonnottomalta tuntuu sekin, että koira tarvitsee juoksumaton olohuoneeseen. Tai tässä tapauksessa sitä tarvitsee laiska koiran omistaja, joka ei itse halua liikkua television äärestä.

Yhdysvalloissa markkinoidaan myös koirienvaunuja, joita on vaikea erottaa lastenvaunuista.

Pitkään on keskusteltu koirien vaatetuksista, joka on kasvanut valtavaksi liiketoiminnaksi. Joissakin tapauksissa suojat ovat tarpeellisia, vaikkapa silloin kun lyhytkarvainen koira käy lenkillä -30 asteen pakkasella.

Oluenkehittäjä on siinä oikeassa, että ihmisellä on vahva tunneside koiraansa. Vahvaa tunnesidettä on helppo käyttää sekä hyvässä että pahassa ja ennen kaikkea turhuudessa.

Parasta A-luokan koiran rakkautta on antaa koiran olla koira. Vain silloin kasvaa tyytyväinen ja tasapainoinen koira.

Avainsanat: koira, olut, kalja, turhuus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini