Hyvinvointi: Heinäkuussa nousin parhaaseen kuntoluokkaan

Sunnuntai 12.8.2012 - Kauko Niemi


Tänä aamuna tein Eläintarhan kentällä kuntotestin 1600 metrin kävelynä. Suunnon  mukaan olen nyt noussut parhaaseen kuntoisuusluokkaan. Tosin siinäkin luokassa riittää haasteita nousta ainakin pari porrasta ylöspäin.

Heinäkuussa olin ihan kiitettävästi liikkeellä. 30 liikuntasuoritetta, joihin käytin aikaa 39,03 tuntia. Näiden lisäksi arki/hyötyliikuntaa kuvannee parhaiten askelmittaus, joka kertoo keskimäärin noin 7 kilometrin kävelystä jokaisena heinäkuun päivänä.

Hieman aloin jo epäillä harjoitusten vaikutusta, sillä tuppasivat olemaan aika matalasykkeisiä. Luuloni oli siis väärä ja vaikutus oli oikein positiivinen. Lajeinahan on ollut uinti, pyöräily, kävely (lähinnä patikointi luonnossa)  ja kuntosali.

Kokonaan uutta elämässäni on tänä kesänä ollut uiminen. Aiempien kesien räpiköinti on vaihtunut oikeampaan uintiin. Näillä näkymin tämän kesän uintimatkaksi tullee yli 50 km. Tekniikka on edelleen hakusessa ja kaukana taloudellisesta uintityylistä. Olen katsellut netissä videoklippejä ja yrittänyt omaksua Sievisen tekniikkaneuvoja. Pientä parannusta havaittavissa, mutta itseltäni ei onnistu kropan kontrollointi, liikkeiden ja hengityksen rytmittäminen. Harkinnassa aikuisten uintitekniikkakoulu.

Edelleen tämän terveysprojektin päätavoitteena reilun vuoden takaa ollut verenpaine, on erinomaisesti hallinnassa ja vakiintunut hyvälle tasolle. Eikä yhtään harmita, että kesäkiloja on kadonnut 2-3. Olen kuitenkin herkutellut tänä kesänä enemmän kuin vuosiin.

Olen tässä matkan varrella raportoinut hyvinvointiprojektista. Ehkä nyt 15 kuukauden ja 17 kilon jälkeen on syytä muuttaa nimitystä projektista elämäntavaksi. Siis jatkan uutta elämäntapaa hamaan tulevaisuuteen.

Uuden elämäntavan keskeisiä asioita ovat liikunta, terveellinen ruoka, jossa on selkeitä piirteitä karppauksesta ja opeteltavaa on vielä ruoan määrässä ja rytmissä. Monen pienen aterian rytmi on kohdallani lihavuuteen tuomittu. Sanoivatpa asiantuntijat mitä tahansa.

Opeteltavaa on myös leporytmissä. Kunto kasvaa levon aikana. Enkä panisi hanttiiin vaikka nukkuisinkin vielä kuuden jälkeen aamulla.

Avainsanat: kuntoilu, hyvinvointi, terveus skarppaus, ruoka


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini