Suomalaisessa koiramaailmassa kuohuu

Perjantai 17.10.2014 klo 15.50 - Kauko Niemi


Suomeen on ilmestynyt Koiraliitto, joka on alkanut hämmentää koirakenttää. Koiraliiton osoite on selvääkin selvempi. Katkeransävyiset kirjoittelut Suomen Kennelliittoa kohtaan eivät anna kohteen epäilykselle tilaa. Motiivit vaan jäävät kovin epäselviksi.

Tapa, jolla Koiraliitto on liikkeellä, on vähintäänkin kyseenalainen, vaikka asia olisi kuinka hyvä. Nimettömänä puskista ampuminen ei kuulu nykyaikaan. Koiraliitolla ei ole myöskään ymmärrystä sen enempää tekijänoikeuksista kuin hyvistä tavoistakaan. Kaikki netissä oleva aineisto ei ole kopioitavissa eikä jaettavissa.

Koiramaailma vaikkapa vain Suomessa on niin laaja ja monisäikeinen, että sen asiallinen hanskaaminen vaatisi huikeat resurssit, osaamisen ja avoimen kanssakäymisen. Mitkään seikat eivät Koiraliiton kohdalla tue tämän suuntaista etenemistä. Temppu jäänee julkiseksi provokaatioksi ja keskustelun herättäjäksi.

Keskustelua toki tarvitaan ja myös Kennelliiton asemasta ja toiminnasta. Ja kyse ei ole vain Suomen kennelliitosta. Kennelliitot ja niiden organisoimat koiranäyttelyt ovat koirien hyvinvoinnin kannalta ristiriitaisia.

Monet kasvattajat eivät suostu myymään sinulle pentua, ellet sitoudu osallistumaan näyttelyihin ja kasvattamaan kennelin karriaarilistaa.

Koirien niin sanottu jalostustoiminta on tähdännyt aivan liikaa koirien menestymiseen näyttelyissä ja haluttujen ominaisuuksien korostaminen koirien terveyden kustannuksella. Vääristynyttä ja koirien terveydelle vahingollista siitostyötä tehdään jalostuksen nimissä.

Asiaan on toki vihdoin herätty ja nyt käytetään miljoonia euroja koirien geenitutkimuksiin, jotta vakava sairauskierre saataisiin katkaistua. Maailmassa Kennelliitot ovat astuneet esiin näennäistukeakseen tutkimusta, mutta toisella kädellä ruokkivat kilpailumenestykseen perustuvaa sisäsiittoisuutta ja rotukohtaisten ominaisuuksien ylikorostumista.

Joulukuussa Helsingin Messukeskuksessa on helppo kohdata myös koiramaailman nurja puoli. Jakkupukukoodiin pukeutuneita, katkeria, kyynelehtiviä ihmisiä, joita tuomarit ovat muka kohdelleet kaltoin.  Koirien, ihmisten määritelmien mukaisia turkkivirheitä on värjätty piiloon. Yli-innokkaille koirille on syötetty jopa rauhoittavia.

Koirat ovat yksi maailman sairaimmista eläinroduista ja kaiken takana on ihminen.

PS: tämän kirjoituksen jälkeen www.koiraliitto.fi on poistanut sisällön näkyvistä, mutta mainitsee, että "Saatamme palata huomenna normaalin palvelun merkeissä."

Avainsanat: koira, koiraliitto, kennel


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini