Millaisella ymmärryksellä seuraan Yhdysvaltain vaaleja

Lauantai 8.2.2020 - Kauko Niemi


Olen niin moneen kertaan paasannut, tehnyt omaa sisäistä arviointia siitä, kuinka sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä. Vaikkapa yksi tämän hetkinen muotisana - tarina? Minä en löydä tuolle sanalle muuta merkitystä kuin joku tarinoi eli puhuu puuta-heinää, jolla ei totuuden kanssa ole mitään tekemistä.

Ajatus nousi voimakkaasti taas pintaan, kun seuraa yhdysvaltalaisten vaalikamppailua. Mukana on asioita, joita suomalaisen on pikaotsikoinnin perusteella todella vaikea ymmärtää. Sehän vaan johtuu siitä, ettei minulla ole lähimainkaan riittävästi tietoa, saati omakohtaista ymmärrystä amerikkalaisesta mielenmaisemasta.

Toki olen käynyt siellä parikymmentä kertaa. Käynnit ovat olleet yhtä lukuunottamatta työmatkoja. Nukutaan ja ollaan passattavina hotelleissa. Kaiken pitää näyttää hienolta ja äveriäältä. Päivän ohjelmat ovat virallisia, hyvin rajattuja ja suunniteltuja. Mitä nyt hotellin hississä kysytään tuppisuu suomalaiselta – onko kaikki hyvin? Kun en aurinkoisella small talk -ilmeellä heti tervehtinyt iloisesti hissiin tulijaa.

Olen työskennellyt yhteensä 17,5 vuotta amerikkalaisissa organisaatioissa ja tavannut melko usein ihan aitoja amerikkalaisia bisnessmiehiä. Pieniä viboja ajatusmaailmasta olen tosin heiltäkin saanut, kun yksi tiesi tulleensa Helsinkiin, muttei tiennyt missä maassa tällainen kaupunki sijaitsee. Toinen kysyi, onko Suomi tiheämmin asuttu, kun mennään pohjoiseen. Täällähän on vain pelkkää metsää.

Senkin olen lukenut, että eri osavaltioissa on hyvinkin erilaiset näkemykset maailman menosta. Hyvinkin erilaista lainsäädäntöä ja uskonnollisuutta. Yksiä, samanlaisia amerikkalaisia ei ole.

Kokemukseni ja viitetaustani amerikkalaisuudesta on siis varsin heiveröinen ja teen varmaan omituisia tulkintoja vaikkapa presidentti Trumpin sanoista.

Kuuntelin juuri erästä haastattelua, jossa tavallinen amerikkalaisnainen esitti näkemystään siitä, ettei kukaan amerikkalainen halua, että julkinen valta puuttuisi, saati määräisi heidän yksyiselämäänsä ja tekemisiään. He eivät missään tapauksessa halua elää sellaisissa sosialistisissa maissa kuten esimerkiksi Norja ja Suomi, missä valtio puuttuu jokaiseen asiaan.

Asiaa vahvisti toinen haastateltava, maanviljelijä Keski-lännestä. Jos minulle sattuisi jotakin pahaa, niin en voisi kuvitellakaan, että saisin apua vaikkapa poliisilta. Poliisit ovat niin kaukana ja aina pitää pärjätä itse ja siksi minulla on aina ase mukanani.

Jos tällaisia viitetaustoja löytyy kovasti paljon, niin Trumpin hokema Amerikka ensin saa varmasti aivan toisenlaisen ja erittäin hyväksyttävän merkityksen useiden vastaanottajien päissä, kuin minun päässäni, jolle yhteistyö on kaiken toimivan lähtökohta.

Paljon on minulla opittavaa, jotta amerikkalaisen presidentin vaalikampanjan viestit saisivat päässäni oikean merkityksen. Yksikään ehdokas ei tietenkään osoita sanojaan minulle, mutta olisi kiva ymmärtää miksi joku sanoo niin kuin sanoo.

Ja nyt kun on päästy kampanjoinnissa alkuun, niin päästiinpä heti todistamaan Iowan jälkeen, että tärkeämpää on se miltä näyttää kuin mitä on. Tiettävästi yhtään ääntä ei hukattu, mutta ohjelmointiongelma aiheutti täydellisen, joidenkin mukaan demokraattien peruuttamattoman katastrofin.

Jännäksi menee joka tapauksessa. Ja senhän olemme jo nähneet, että siitä ei tule presidenttiä, joka saa kansalta eniten ääniä. Ja kukaan äänestäjä ei voi salata omaa kantaansa, koska hän seisoo äänestyskokouksessa julkisessa rivissä osoittaen kannatustaan. Tasan menneet äänet sitten ratkaistaan kolikkoa heittämällä.

Jatkossa on mielenkiintoista seurata saako Trump vastustajakseen 38 vuotiaan nuoren miehen vai 78 vuotiaan kaiken kokeneen ja kaiken nähneen vaarin, vai peräti naisen?

Minut roolini on tietysti pysyä vain coolina näissä kekkereissä. Oppia ymmärtämään miksi amerikkalaiset käyttäytyvät niin omituisesti kuin ne minun mielestäni käyttäytyvät.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 10.2.2020  alkaen ma ja ke ja pe klo 08:00 sekä ti ja to klo 15:00 (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

Avainsanat: Finnradio, Donald Trump, presidentinvaalit, Yhdysvallat, amerikkalaiset


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini