Keskustelua kehityksestä ja osaamisesta ja nyt etänä

Lauantai 9.5.2020 klo 21.07 - Kauko Niemi


Jos kehitys- ja arviointikeskustelut mielletään viestinnäksi ollaan terveellä polulla. Jos ne mielletään byrokratiaksi kannattaa sellaiset lopettaa.

Nykyiset toiminta- ja organisaatiomallit muuttaa toimintaa monen muotoiseksi.  Varsinkin nyt kun etätyö tulee varmasti jäämään osittain myös vallitsevaksi toimintamalliksi hyvine ja huonoine puolineen, kunnes se hioutuu ja asettuu osaksi jotakin.

Jonkin aikaa jo ennen koronaa on ollut erilaiset hajautetut toimintamallit, joko kustannus tai muista tuotannollisista syistä. Esimerkiksi monen yrityksen puhelinpalvelu saattaa olla vaikkapa Espanjassa. Tekninen tuki Intiassa.

Hajautuksesta muutama askel eteenpäin ovat tiimi-organisaatiot ilman esimiestä tai muuta johtajamallia tai johtamisbyrokratiaa. Silloin pelataan viestinnällä ja luottamuksella.

Itse olen kokenut kolmenlaisia kehitys- ja arviointikeskusteluja, joista yhdet olivat viestinnällisiä ja kahdet muut olivat luokassa hyödytöntä byrokratiaa.

Siinä hyödyllisessä paitsi oltiin konkreettisia, niin myös vuorovaikutteisia ja ennen- kaikkea jos joku oli hyvää tai huonoa niin selvitettiin miksi. Samalla rakentui yhteisymmärrys kummankin roolista asioista. Yritys enkä minä olleet järjestäytyneitä, joten näihin neuvotteluihin oli kytketty suoraan myös palkkakehitys.

Siis palaute ja kehitys- ja arviointikeskustelu ovat täysin kaksi eri asiaa kuten yksisuuntaisuus ja vuorovaikutteisuus tuppaavat olemaan.

Montakin astetta haastavammassa tilanteessa ollaan nyt kun sosiaalinen etäisyys tulee väkisinkin kasvamaan eikä vain koronan aikana vaan tulevassa uudessa normaalissa. Tilanne syntyi vaan niin äkisti, ettei tilanteen hallinta ja toimintamuodot vaan ole hetimiten hallussa.

Kuinka olla läsnä etänä – siinä onkin monella opettelemista. Pikavauhtia on syntymässä asiasta myös kirja.

Kolmen viestintä- ja toimittajataustaisen naisen HNY Groupin voimin syntyy kolmessa viikossa etätyökirjan, joka tulee painosta ja saapuu kauppoihin touko-kesäkuun vaihteen tuntumassa. Vetojuhtana asiassa on toiminut Elina Yrjölä.

Kirja käsittelee etätyökonkarifirmojen ja -ihmisten vinkkejä, on itseohjautuvuutta etätyön ja kriisin aikaan, on etäkoulun johtamista, on tulevaisuudentutkijan näkemystä, on asiaa luottamuksesta ja tunteista etäyhteisössä – ja mikä parasta, myös nuorison ohjeita eli e-sporttihäiskän "born virtual" -yhteisökokemuksia. Hän esimerkiksi suosittaa punaisen luurin käyttöä – eli kun otetaan vaikea asia puheeksi etänä, sovitaan, että jos tilanne alkaa tuntua pahalta, voi vain painaa punaista luuria.

Punainen luurihan sotii kaikkia keski-ikäisten käsityksiä vastaan – mutta on itse asiassa nerokasta, koska se purkaa valtasymmetriaa ja lisää turvallisuudentunnetta. Punaista luuria ei tietenkään voi painaa ikuisesti, eli asiat kyllä käsitellään ennemmin tai myöhemmin.

Ylen laajassa artikkelissa – kehityskeskustelu tuo järjestelmällisyyttä ja johdonmukaisuutta johtamistyöhön. Se on tapa pitää esimies-alais -suhteet kunnossa, sanoo johtamisen professori Janne Tienari Svenska Handelshögskolanista.

Yleisesti kehityskeskusteluissa asetetaan yhdessä tavoitteita työuralle ja seurataan niiden saavuttamista. Tarkoitus on pysähtyä yhdessä katsomaan, missä mennään.

Tienarin mukaan työntekijä määrittää, kuinka paljon aikaa keskusteluun tarvitaan, ei kiireinen pomo.

Molemmilla pitää olla tunne, että kuunnellaan puolin ja toisin - vuorovaikutetaan. Kyse ei siis ole yksittäisten projektien arvostelusta tai palautteen antamisesta.

Itse olen useasti verrannut palautteen antamista koiran kouluttamiseen. Koiran motivaatio loppuu välittömästi, jos hän ei heti saa palkkioksi herkkupalaansa. Kun koira suoriutuu hienosti tänään ja sinä kehut sitä huomenna, niin koira ei ymmärrä lainkaan mistä ja miksi häntä kehutaan, kun on laiskana lötkötellyt koko päivän.

Näin se menee ihmistenkin suhteen. Viivästetty palaute ei tunnu missään, etenkin kun välissä palautteen saaja on ehtinyt miettiä, eikös se nyt kelvannutkaan.

Sama kuin palaute annetaan yrityksen vuosijuhlassa kerran vuodessa. Kehutaan vähän sieltä sun täältä, joka ei kohdistu mihinkään konkreettiseen. Eli ei kehitä toimintaa oikein mihinkään suuntaan. Ja onhan se vain jokavuotinen rutiini.

Omalta kohdaltani huippupalaute oli kun sain julkista tunnustusta yrityksen vuosijuhlassa elokuussa ja sitten joulukuun alussa potkut. Muutaman kerran tietysti piti miettiä mikä oli syy ja mikä seuraus.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 11.5.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

Avainsanat: Finnradio, palaute, kehitys ja arviointikeskustelu, Elina Yrjölä, HNY Group, Janne Tiekari, Yle, Läsnä etänä,


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini