Vitsi, vitsi - anteeksi

Keskiviikko 28.6.2023 klo 12.20 - Kauko Niemi

Sorry.jpgVihreät, SDP ja vasemmistoliitto esittivät tiistaina Junnilalle epäluottamusta tämän esille tulleiden äärioikeistopuheiden takia. Tämän päivän Eduskunnan täysistunnon äänestyksessä elinkeinoministeri Vilhelm Junnila nauttii eduskunnan luottamusta.

Junnila on puolustellut puheitaan vitsillä anteeksipyytelevään sävyyn. Voiko päästä pälkähästä, jota on jatkunut pitkään pelkällä anteeksipyynnöllä. Mielestäni ei. Anteeksipyyntö on kaikissa toistuvissa tapauksissa merkityksetöntä teatteria.

On aivan toimivaa pyytää anteeksi tilanteessa, missä on tönäissyt toista henkilöä vahingossa. Anteeksi voi pyytää jo etukäteen, jos pyytäjä aikoo tietoisesti rikkoa jotain odotusta. Esimerkiksi silloin, kun halutaan esittää henkilökohtainen kysymys, joka voi vaikuttaa tunkeilevalta ja aiheuttaa kasvojen menetyksen. Tuolloin anteeksipyyntö ei ole pelkkää teatteria.

Minä olisin ollut eilen tyytyväisempi autohuollon asiakas, jos asiakaspalvelija olisi pyytänyt anteeksi, etteivät lähettäneet ilmoitusta työn valmistumisesta. Nyt hän kävi katsomassa ja ilmoitti, että on juuri papereita vaille valmis. Kun menin autooni, se oli kuuma kuin pätsi, joka oli seissyt jo monta tuntia valmiina paahtavassa auringossa.

Millä perusteella tästä olisi selvinnyt anteeksipyynnöllä? Sen takia, että olen käyttänyt autoani samassa huollossa 17 vuotta ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun tapahtui virhe.

Kaiken maailman algoritmit ovat murskanneet anteeksipyynnön merkityksen. Ihmisten käyttäytymisestä rakentuu pitkäaikainen malli, eikä siitä pääse irti anteeksipyynnöllä. Junnilan tapauksen ympärille on paljastunut muitakin politiikkoja, jotka ovat peukuttaneet tai jakaneet samansisältöisiä viestejä. Aika näyttää kuinka paljon tulee uusia paljastuksia anteeksipyydettäväksi.

Oman algoritmin rakentaminen on taitolaji. Joskus onnistuu nopeasti joskus hitaammin. Mitä peukutat, mitä kommentoit ja mitä jaat vaikuttavat millainen olet ja mitä kannatat, saati mitä julkaiset. Siinä on turha esittää pyhimystä ja pyydellä anteeksi. Kaikki on kaivettavissa enemmin tai myöhemmin esiin.

Pelkkä sana ”anteeksi” ei auta, jos et ymmärrä, miten olet loukannut toista ja vielä vaikeampaa jos olet loukannut äänestäjiäsi. Pitää oppia pyytämään oikeasti anteeksi ja estää riidan paisumisen. Tai mieluummin selvittää tilanne aidosti muilla tavoin.

Junnilan tapauksessa toki merkittävä rooli on poliittisella pelillä. Uutta hallitusta pitää kampittaa keinolla millä hyvänsä. Syynä ovat Junnilan esille tulleet äärioikeistoon liittyvät puheet sekä osallistuminen tapahtumaan, jolla on kytkös äärioikeistoon. Toki taustalla vaikuttaa avoimuus ja rehellisyys, jota pitäisi vaatia ministeritason henkilöltä – visti, vitsi – anteeksi.

 

 Tämä onn kuultavissa ääniversiona FinnRadio.fm kanavalla

Lisää aiheesta:

Näin pyydät oikeasti anteeksi

Mielipiteet jakautuivat

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: FinnRdio.fm, anteeksi, Vilhelm Junnila, politiikka, eduskunta,

Kiitti vitusti!

Maanantai 2.4.2012

Olen jo jonkin aikaa joutunut miettimään uusia sanoja silloin kun törmään johonkin, olen kampannut mummon kumoon kadulla, olen sanonut rumasti jollekin toiselle ihmiselle, jopa eläimelle, olen tarjonnut väärää korttia kaupan kassalle, olen kiilannut jonossa, pyyhkäissyt ylisuurella kamerarepulla naapuria kylkeen, päräyttänyt Nokia-tunen ilmoille siellä missä olisi pitänyt olla hiiren hiljaa.

Suomeen on syntynyt uudissana anteeksi, jolla ei enää ole samaa merkitystä kuin aiemmin, eikä sitä voi enää käyttää entiseen tapaan.

Kun Finnairin toimitusjohtaja Vehviläinen sanoo yhtiökokouksessa anteeksi, siirtyy asuntomuhinointi syrjään ja kun Vehviläinen sanoi yhtiökokouksessa toisen kerran anteeksi, niin siirtyivät miljoonabonukset syrjään. Vehviläinen pyysi kolmannen kerran anteeksi ja sijoittajat ja henkilökunta saavat pitää huippujohtajansa ja taitavat tappiotkin muuttua voitoksi.

Jos sanalla anteeksi on tuollainen uusi arvosisältö, niin ei sitä pidä enää käyttää, kun kumoaa mummon katuun. Olisiko riittävä kommentiksi arkisempi oho – tai peräti hieman osaaottavampi – kato vähän etees, mulla kun on kiire.

Tai kun joudut itse ”mykkien” tönimäksi, eikä mitään kommenttia kuulu, niin aiemmin oli tehokasta todeta suurella äänellä anteeksi. Sekään ei siis enää tulee kyseeseen, vaan sanon tästä edes – kiitti vitusti!
Näin se kieli muuttuu ja sanojen mukana ilmapiiri.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anteeksi