Aluevaalit tukevat vain byrokratiaa

Perjantai 14.1.2022 klo 16.02 - Kauko Niemi

Kakekehys_KN861381.jpg

 
Vaalimainos, jota äänestäisin jos olisi äänioikeus.

Näyttää siltä, että Suomessa ollaan täysin tietämättömiä siitä, mitä EU:ssa on päätetty kokonaisvaltaisesta terveydenhoidosta jo 14 v sitten. Näin päättelevät Amplian Taija ja Jani Somppi kirjassa Parantavat hormonit. Olisiko nyt suurten muutosten yhteydessä syytä miettiä terveyttä enemmän kokonaisuutena, eikä vain sitä missä ja minkälaisessa rakennuksessa istuu päivystävä lääkäri ja mistä saadaan tarvittavat rahat.

Euroopan unionin komission ehdotuksesta on nimittäin tehty Euroopan parlamentin ja neuvoston päätös 23.10.2007 (N:o 1350/2007/EY), jonka 24 kohdan mukaan: ”Ohjelmassa olisi tunnustettava, miten tärkeää on omaksua kokonaisvaltainen lähestymistapa kansanterveyteen, ja sen mukaisissa toimissa olisi otettava tarvittaessa huomioon täydentävä ja vaihtoehtoinen lääketiede, jos sen tehokkuudesta on olemassa tieteellistä tai kliinistä näyttöä.”

On tärkeää muistaa, että Euroopan unionin tasolla on todellakin otettu asiaan kantaa kyseisellä päätöksellä siten, että EU:n jäsenvaltioiden tulisi omaksua kokonaisvaltainen lähestymistapa kansanterveyteen, joka huomioi myös lääkkeettömän hoidon mahdollisuuden ihmisten hoitamisessa.

Mikäli henkilöllä on jokin lääkehoito, voidaan siihen ottaa rinnalle myös lääkkeetön hoito, jota voidaan kutsua myös rinnakkaishoidoksi. Näin tehdään jatkuvasti esimerkiksi Saksassa ja monissa muissa EU-maissa paitsi Suomessa ilkutaan puoskaroinnista.

EU:n päätöksen mukainen täydentävä ja vaihtoehtoinen lääketiede tulee ottaa tarvittaessa käyttöön, jos sen tehokkuudesta on olemassa tieteellistä tai kliinistä näyttöä. EU:n päätöksessä on huomioitavaa, että lauseessa on sana tai, eli täydentävien ja vaihtoehtoisten lääketieteen menetelmistä ei välttämättä tarvitse olla tieteellistä tutkimusnäyttöä, vaan niiden sallittavuuteen riittää myös kliininen näyttö eli kokemus peräinen näyttö hoidon vaikuttavuudesta.

Monesta hoitomuodosta, kuten kalevalaisesta jäsenkorjauksesta tai osteopatiasta on vuosikymmenien, jopa yli sadan vuoden kokemusperäistä näyttöä, kiinalaisesta lääketieteestä puolestaan tuhansien vuosien kokemusperäistä näyttöä jo ennen varsinaista tieteellistä näyttöä.

Kuinka moni nyt ehdolla oleva vaaliehdokas aikoo edistää Euroopan Unionin päätöstä suomalaisessa terveydenhoidossa? Edistäminen olisi yksi kynnyskysymyksistä uudistuvassa SOTE-tulevaisuudessa. Paitsi ettei tämä tule esille missään. Ei siis missään. Vaalikoneet pyörittävät ja tyrkyttävät patavanhoillisia byrokratiamalleja. Todennäköisesti copy/paste-tuotantoa kuntavaalien koneista.

Kuten jo edellisessä blogissani kirjoitin, että olen onnellinen, ettei minulla ole äänioikeutta. Eikä minulle ole senkään kirjoituksen jälkeen asiat juurikaan valjenneet. Päätin kuitenkin yrittää sivistää itseäni vaalikoneilla ja tein hakuja kolmella koneella ja kahdella eri paikkakunnalla – Espoo ja Oulu.

Ylen vaalikone valitsi minulle espoolaisena puolueen, mutta ei yhtään sopivaa ehdokasta kyseisestä puolueesta. Ehdotetuista viidestä eniten samaa mieltä kanssani olevasta ehdokkaista kaikki olivat eri puolueista. Sopivin espoolainen ehdokas oli 81 prosenttisesti kanssani samaa mieltä.

Ylen koneella ehdokasvalinta Oulusta. Viidestä kärkinimestä kaikki eri puolueista. Eniten samaa mieltä oleva ehdokas sielläkin 81 prosenttisesti kannallani. Ja sopivin puolue 81 prosenttisesti samaa mieltä kuin minä. Oulussa minun valitsemassani valtuustossa olisi suurin puolue eri puolue kuin Espoossa.

Hesarin koneesta Espoossa kolme kärkinimeä kaikki eri puolueista. Kolme sopivinta ehdokasta olivat kaikki 83 % samaa mieltä kuin minä ja kaikki eri puolueista. Kaikkein kauimpana oleva ehdokas on 52 prosenttia kanssani samaa mieltä.

Iltalehden koneen tuloksissa kaikki viisi kärkinimeä olivat samasta puolueesta. Olikohan maksettu mainos? Samoin kolme huonoimmin sopivaa samasta, mutta eri puolueesta kuin kärkinimet.

Kolme vaalikonetta ja tuloksissa ei ainuttakaan ahaa-löydöstä terveydenhoidon parantamisesta. Koneiden kysymysten asettelu tukee vain vanhaa poliittista copy/paste-jargoniaa. Vähän kuin Kokoomuksen mainoskampanja.

Kokoomuksen kampanja on herättänyt arvailuja puoleen jos toiseen. Fakta on se, ettei sydän ole oikealla – näin sen määrittelee Wikipedia - Sydän on elin, joka pumppaa verta isoon ja pieneen verenkiertoon. Kaikilla kehittyneemmillä lajeilla on sydän. Nisäkkäiden sydän sijaitsee rintaontelossa keuhkojen välissä välikarsinassa. Ihmisen sydän on hiukan kallellaan vasemmalle ja sen massasta suurin osa on kehon vasemmalla puolella. Aikuisen ihmisen sydän painaa noin 250–350 g, mutta hyväkuntoisen urheilijan sydän voi painaa enemmänkin.

Siis kokoomuksen oppien mukaan minäkin olisin vasenkätinen. Toki hiirellä teen samat temput sekä oikealla että vasemmalla kädellä yhtä sujuvasti – siis puolueeton. Mutta ajattelu on erittäin vaarallisen vastuutonta nimenomaan terveydenhuollossa.

Onhan siellä tapahtunutkin, että potilaalta on amputoitu vasen jalka, joka oli terve ja oikea, kipeäjalka jäi paikoilleen. Terveydenhuollossa on erittäin tärkeää, että oikea ja vasen ei mene sekaisin. Politiikassa se nyt ei ole niin nokon nuukaa.

Hyvinvointialueet ovat maallikon silmissä pelkkää politikointia ja ei ole mitään viitteitä, että sairaudenhoitoa, itse toiminnan ydintä kehitettäisiin yksittäisestä pilleristä kokonaisvaltaisempaan suuntaan.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa 17.1.2022 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, Amplia, Taija Somppi, Jani Somppi, Eu päätös N:o 1350/2007/EY, sydän ei ole oikealla,