Miten hävittäisin tuhat tavaraa

Sunnuntai 19.8.2018 klo 8.23 - Kauko Niemi

Kasasin tavaroita makkarin nurkkaan mukavaan läjään, josta ne sitten sujuvasti ottaisin jonakin päivänä mukaan kirpparille. Näin pääsisin käyttökelpoisesta tavarasta eroon. Tavarasta jolle ei enää itselle syystä tai toisesta ole enää käyttöä. Läjä on vain kasvanut kolmen vuoden aikana liki sietämättömäksi.

Sitten on vain todettava, että kellarikomerossa on vielä enemmän ja vintillä sitä tavaraa vasta onkin. Vaatehuoneesta puhumattakaan.

Miten ihmeessä tavarasta pääsee eroon. Paitsi vuokraamalla joku paku-ovelle ja ajaa sorttiasemalle tai vastaavaan paikkaan. Missä hävittämisestä toki pitää maksaa.

Tietenkin minulla on useallakin nettipalstalla jatkuvasti jotain tarjolla ostettavaksi. Ja aika ajoin syntyy jopa kauppoja.

Olen aiemminkin marissut miksi kaikki hyvä pitää pilata. Näin on kokemukseni mukaan käynyt ja yhä enemmän käymässä nettikirppiksillekin.

Tällaisia todellisia tilanteita ja  kokemuksia minulla on. Kun laitan nettikirppikselle esimerkiksi noin 150 euroa maksavan, hyvässä kunnossa ja hyvin toimivan laitteen 30 euron hintaan. Jotta ilmoituksen voi julkaista on otettava tietenkin loistava kuva ja kerrottava laitteesta tarkkoine tyyppinumeroineen jne jne. No minulle kuvallinen tarinointi ei välttämättä ole hirveän vaikeaa.

Sitten käytäntö. Ensin tulee kymmenkunta vastausta, joissa ehdotetaan 10 – 15 euron hintaa, siis ostoja jälleenmyyntiin. Ihan kuin tavarani olisivat jotain muumimukeja. Mukaan ilmestyy auttavainen henkilö, joka lupaa ottaa laitteen, jos se ei mene kaupaksi ja jos minä lisäksi maksan toimituskulut. Sitten erinäinen joukko jahkailijoita, joilla ilmeisesti ei ole aikomustakaan ostaa yhtään mitään. Tekee vain mieli kaikenlaista ja liikaa aikaa ja tarve olla yhteydessä jonkun kanssa.

Oman ryhmänsä muodostaa ne viestit, joissa moititaan tuotetta kertoen omista huonoista käyttökokemuksista ko laittella. Ja tietenkin hinta on aivan perseestä. Sitten yksi viidestäkymmenestä on aidosti kiinnostunut tuotteesta. Tuotetta on katsottu noin 300 kertaa.

Kovasti tuntuu turhauttavalta ja ennen kaikkea vie tuhottomasta aikaa.

Pientavaran suhteen hävittämisvimma hyytyy siihen kun 5 euron tavarasta pitäisi maksaa Postille 5:90 toimituskuluja.

Vanhojen kodinkoneiden hävittämismaksua en ole koskaan maksanut, sillä netti-ilmoitus ”annetaan” tuo viimeistään viiden tunnin kuluttua hakijan ovelle.

Viimeistään Ylen Aamu-tv:ssä vieraillut kirppiskuningatar osoitti, ettei minulla ole minkään valtakunnan käsitystä nykyisten kirpputorien filosofiasta. Nehän taitavat olla jotain aivan muuta kuin vanhan tavaran eroonpääsypaikkoja.

Ihan en ole varma kuinka paljon olisi apua ConMari ajattelusta. En ole asiaan riittävästi tutustunut ja tuntuu ettei minulla synny syvää surua luopua tavaroista, joita en käytä. Voi toki olla omaa täyttä tietämättömyyttäni ja harhauskoa omista omistamisen haluista ja tunteistani.

Lähtökohtaisesti haluaisin jonkinmoisen rahallisen  hyvityksen käyttökelpoisista tavaroistani. Jos löytäisin sellaisen paikan, joka satavarmasti kerää tuotteita niitä todella tarvitseville, lahjoittamisen ilo toki olisi suuri. Siis negatiivinen kirpputori. Sellaiseen en ole vielä törmännyt. Sitäkin odotellessa jahkailuni jatkuu.

 

 

Tämä on kuultavissa podcastina Finnradion taajuudella 104,8 Espanjan Aurinkorannikolla tai Finnradion netti-radiosta www.finnradio.fm maanantain 20.8.2018 klo 13:00 (Espanjan aikaa) alkavassa ohjelmassa.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirpputori, vanha tavara, osto, myynti

Miksi kaikki hyvä pitää aina pilata

Maanantai 29.1.2018 klo 18.19 - Kauko Niemi

Laitoin valaisimen myyntiin paikalliseen kirpputoriryhmään, josko joku naapuri tai melkein naapuri innostuisi ostamaan valaisimeni.

 Siinähän ei mennytkään kuin hetki kun alkoi satelemaan viestejä. Ensimmäinen viesti – kiinnostunut. Toinen viesti kyrilisin kirjaimin, enkä ymmärtänyt mitä haluttiin. Kolmas viesti AV  kiinnostunut (alustava varaus). Neljäs viesti – voin ottaa, jos ei mene kaupaksi. Viides viesti – voin ottaa sen, jos postitat ja maksat postimaksut.

 Joko minä ja sitten jotkut muut eivät ymmärrä mitä tehdään myynnissä olevalle lampulle. Se ostetaan tai tehdään vastatarjous. Mikäs olisi sen helpompaa kuin ostaa ja myydä netissä. Miksi joidenkin pitää pilata hyvä ja helppo toiminta-ajatus.

Yksi netin Facebookissa oleva koiraryhmä on jouduttu laittamaan jäähylle jo kaksi kertaa. Ei ei, koirat eivät siellä hauku toisiaan vaan ihmiset haukkuvat toisiaan. Vaikka yhteisenä asiana pitäisi olla viattoman lemmikin hoito ja hyvinvointi. Miksi joidenkin pitää pilata hyvä harrastuspiiri.

Sähköpostini roskapostikansioon tuli kolmen päivän aikana 875 roskaviestiä. Itse viestissä oleva peruutuslinkki toimii vain informaationa, että tämä on toimiva osoite ja osoite on tämän jälkeen hyvää kauppatavaraa. Taas kysyn miksi joidenkin pitää pilata hyvä toiminta.

Reilu vuosi sitten kaksi ruotsalaista bloggaavaa lääkäriopiskelijaa tuomittiin käräjäoikeudessa ehdonalaiseen vankeuteen ja sakkoihin kurssimanipulaatiosta. Nyt tapauksen käsittelyssä on vuorossa erä numero kaksi, kun juttua puidaan hovioikeudessa.

Opiskelijat luulivat vetävänsä välistä helppoa rahaa, mutta pilasivat blokkareiden uskottavuutta.

Latvian sähköinen reseptijärjestelmä on joutunut laajan kyberiskun kohteeksi. Järjestelmä ei ehtinyt olla käytössä vielä kuukauttakaan ennen iskua.

Järjestelmään tulvi tuhansia lääkemääräyspyyntöjä sekunnissa. Uutistoimisto AFP kertoo, että niitä tuli 20 maasta Afrikasta, Karibialta ja EU-maista.

Näitä esimerkkejä riittää jokaiselle päivälle. Häiriköt käyttävät ihmisten tietämättömyyttä ja hyväuskoisuutta hyväkseen. Ja ovat tosi taitavia löytämään porsaanreiät.

Netissä ei näytä olevan mitään, joka toimisi yksinkertaisesti niin kuin on ajateltu ja suunnittelu. Aina jollakin on tarvetta uhota, korostaa itseään tai vetää välistä, tuhota. Toki näinhän on tapahtunut ennen nettiäkin, mutta silloin se on ollut monin verroin hankalampaa ja hitaampaa.

Suuri huoli onkin siinä, että sovelluksia pitää rakentaa yhä hankalammiksi ja sellaisilla kriteereillä, ettei niitä päästäisi käyttämään väärin. Paitsi että tällainen kehityssuunta tulee kalliiksi, niin tupaa menemään lapsi pesuveden mukana.

 

Tämä blogi on kuultavissa tänä iltana myös Finnradion taajuuksilla Espanjassa tai klo 20:30 netissä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kirpputori, pilaaminen,