Tämän hetken tietojen ja ymmärryksen mukaan . . .

Perjantai 30.4.2021 klo 18.48 - Kauko Niemi

wallpaper_paivitys_KN201043.jpg

 

Jos ja kun pohtii koronaviestintää, niin on arvioitava tilannetta kahden ääripään välillä – näpertelyä pikkuyksityiskohtien ja toisaalta taivaanrannan maalailujen välillä. Kumpikaan ääripää tuskin herättää intoa ja luottamusta näinkin vakavassa tilanteessa eikä sitä kaikkein tärkeintä eli vastuun ottamista omasta toiminnasta.

Oman tulkinnan muodostaa itse kukin asian esittäjä. Pääministeri Sanna Marin on saanut arvostelua osakseen tunteettomasta, yksityiskohtien posmittamisesta. Niinkin tärkeässä tehtävässä kuin sosiaali- ja terveysministeriön Aino-Kaisa Pekonen ja Krista Kiuru eivät juurikaan ole luottamuksellisuutta ja vastuullisuutta rakentaneet.

Yle kokosi viestinnän asiantuntijoiden näkemyksiä, jotka eivät nekään irtopisteitä antaneet  torumisista, käskyttämisestä tai teknisistä yksityiskohdista.  Asiantuntijoiden mielestä koronaviestinnässä olisi voinut vedota enemmän suomalaisten yhteisöllisyyteen ja aktiivisuuteen käskyjen ja kieltämisen sijaan.

Käskyttäminen synnyttää helposti juuri niitä vastustajia ja jopa isoja ryhmiä, jotka omissa kuplissaan luovat täysin mielikuvituksellisia tarinoita, joilla ei ollut todellisuusperää. Ryhmittymät hyökkäävät vain käskyjä ja komentelua vastaan ja varsinainen asia eli koronan hillitseminen jäi toissijaiseksi. Meitähän ette komentele, kuten uhmaiässä olevat lapset.

Aika ajoin yritettiin määritellä myös kuka saa sanoa ja mitä. Viestien sisällöt kun eivät olleet niin tärkeitä,  vaan miltä se näyttää ja kuulostaa.

Pienten yksityiskohtien tarjoileminen sopii Sanna Marinille ja hänen tyylilleen oikein hyvin. Paitsi että kuka jaksaa ja ennen kaikkea viitsii perehtyä niihin. Taustalla on ollut kuitenkin se tosiasia, ettei Suomen lainsäädännössä ole jouduttu vastaavaa pandemiaa torjumaan.

Otetaanpa vaikka tilanne, missä ravintolat olisi pistetty kokonaan kiinni niin kuin monessa maassa tehtiinkin. Koronan torjumiseksi se olisi ollut toimiva ratkaisu, mutta perustuslainsäädännöllisesti vapaan ammatinharjoittamisen kieltäminen olisi tarkoittanut melkoisia korvauksia valtion maksettavaksi.

Viestinnässä mennään aina hakoteille, kun ryhdytään tarjoamaan valikoitua faktaa. Koko korona-ajan onnettomin ja tähän mennessä eniten epäluottamusta aiheuttanut viesti oli STM:n maskipuuhastelu. Maskista ei ole mitään hyötyä ja siitä on jopa haittaa. Kaiken kukkuraksi verorahoilla väännettiin totuudenvastainen tutkimus, jolla STM yritti peitellä sanomisiaan. Nyt maski kuitenkin suojaa joka päivä ja toivottavasti kansliapäällikkö Kirsi Varhila jaksaa olla vänkäämättä asiasta.

Viime päivinä on myös paljastunut, ettei kaikkia tosiasioita ole kerrottu ja paljastettu tilastoissa. Nyt on tullut esille, että Suomessa on kuollut rokotettuja ihmisiä. Tautiin menehtyneiden rokotettujen ihmisten tarkka määrä ei ole tiedossa, mutta HUSin infektiotautien apulaisylilääkärin mukaan heitä on alle kymmenen.

Tuon otsikkoni - Tämän hetken tietojen ja ymmärryksen mukaan - valitsin sen takia, että kaikki on tapahtunut nopeasti ja kenelläkään ei ole ollut varmaa tietoa mitä tapahtuu ja miksi. Tämä pitäisi näkyä ja kuulua selkeästi myös viestinnässä. Tänään teemme näin, mutta huomenna tarkistetaan tilanne ja katsomme mitä pitää muuttaa.

Kukaan ei voi olla varma esimerkiksi rokotteiden pikakehityksen lopputuloksesta. Tässä vaiheessa tiedoksenne, että olen ottanut rokotteen ensimmäisen annoksen ja toinen on luvassa kesäkuussa.

Tuore suomalainen tutkimus löysi mekanismin, jolla Pandemrix-rokote laukaisi narkolepsian – siis heti 12 vuoden tutkimusten jälkeen. Pandemrix-rokotteen haittavaikutuksena 235 lasta ja nuorta sai Suomessa vuosina 2009 - 2010 narkolepsian. Kukaan ei voi sanoa varmana asiana, ettei korona rokote aiheuttaisi muuta kuin ani harvoille verenkiertohäiriöitä aivoissa.

 

Toinenkin tutkimus vahvistaa heti vuoden kuluttua sen mitä vaikkapa eläkeläiskuoro koki käytännössä. Turvavälit ja muutkin suositukset olivat virallisesti kunnossa kuoron harjoituksissa melko väljissä sisätiloissa, silti 16 laulajasta 11 sai tartunnan. Siis sisätilat ja huono ilmastointi on koronalle suosiollinen leviämisympäristö.

Olen lukenut katsellut ja kuunnellut satoja jopa tuhansia juttuja. Seurannut sääntöjä ja pakotteita sekä suosituksia, mutten ole näperrellyt yksityiskohtien kanssa, vaikka Sanna niitä kuinka tyrkyttäisi.

Sanat saavat merkityksen vastaanottajan päässä. Minun päässäni ne ovat saaneet erilaisen merkityksen kuin monen muun päässä. Rakensin itselleni korona ohjekoodiston, enkä usko rikkovani lakia. Toistaiseksi se on toiminut ja tulen päivittämään koodistoni, kun viimeisestä tartunnasta on kulunut puolisen vuotta. Siis joskus vuoden 2022 lopulla tai 2023 alkupuolella.

 

- sisätiloissa käytän aina maskia, enkä viivy samassa suljetussa tilassa yli 3 minuuttia tuntemattomien ihmisten kanssa, joiden taustaa ja tilannetta en tiedä.

- ruokakauppa valikoituu fyysisen koon mukaan ja käynti ajoittuu hiljaisiin aikoihin. Muihin kauppoihin ei ole asiaa, paitsi nettikauppoihin.

- ulkoillessa en käytä maskia ja huolehdin, etten ole saman ihmisen lähellä ilman turvaväliä yli kahta minuuttia. Valitsen reitit ja ajankohdat tietoisesti lähikontaktia vältellen. Liikennevaloissa odotan kauempana, Töölönlahdella en ulkoile 16:00 - 19:00 välillä kun se on täynnä huohottavia lenkkeilijöitä, umpinaisiin city-käytäviin en mene.

- minulla ei ole mitään tarvetta matkustaa Suomen rajojen ulkopuolelle.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 2.5.2021 alkaen su, ma ja ke 07.00 ja ti 15.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, Sanna Marin, Aino-Kaisa Pekonen, Krista Kiulu, Kirsi Varhila

Korona opettaa, muuttaa ja paljastaa viestintää paljon - kiitos siitä

Lauantai 27.3.2021 klo 13.39 - Kauko Niemi

supo.jpg
 
Julkishallinnon viestinnässä alkavat erottautua jyvät akanoista. Viikon sisällä on tullut esiin kaksi erilaista tapausta, voisi jopa luonnehtia vastakkaisuuksiksi.

THL ilmoitti kertovansa asioita omassa tahdissaan, johon STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila suhtautui patavanhoillisesti 50 – 60-luvun mentaalilla, ettei sellainen sopisi STM:n piirtaan.

Toisaalta Supo julkaisi vuosikatsauksensa. Tällä kertaa se oli varsin avoin ja informatiivinen maailmassa, missä kyber-vakoilu on kasvanut voimakkaasti. Vuodessa on arvion mukaan tehty 3-5 vuoden digiloikka ja noin 50.000 suomalainen on vuoden aikana joutunut identiteettivarkauden kohteeksi.

Elämme ja tulemme kiihtyvällä vauhdilla elämään sellaisessa maailmassa, missä väärinkäytökset lisääntyvät ja ennen kaikkea nopeutuvat. Jos näitä tietoja pimitetään ja pikkuhiljaa muokkaillaan omiin tarpeisiin sopivaksi aika ajaa ohi ja yhä suuremmat vahingot pääsevät tapahtumaan.

Ajatellaanpa vaikka Varhilan putiikin maskishowta vuosi sitten. Mitä olisikaan taphtunut, jos nyt voimaan tuleva maskipakko olisi otettu käyttöön vuosi sitten. Sen sijaan STM teetätti muka-tutkimuksen, ettei maskista olisi mitään hyötyä.

Viestintälinjaus hallintoalamaisille annettavista määräyksistä ei ole koskaan seurannut suuria voittoja. Valtaosa ihmisistä ymmärtää asioiden vakavuuden, jos heille kerrotaan mitä pitää tehdä mutta ennen kaikkea miksi.

THL:n pitää tiedottaa toimialaansa liittyvistä asioista ja mahdollisimman nopeasti. Avoimuus vakavassa tilanteessa & poikkeusoloissa on kaiken A&O. Demokratian peruskivi on, ettei hallitus tai muu taho sanele, mitä vastuuviranomaiset sanovat.

Riikka Kuuskosken kommentti Iltasanomissa on asiallinen - Saako asiantuntija olla asiantuntija vai pitääkö sanoa, mitä poliitikot haluavat kansalle viestiä? Tällainen linja johtaa totalitaarisen valtion linjoille.

Varhila elää siis jossakin menneisyydessä, eikä tajua kuinka jokainen asia tulee jossakin vaiheessa julkiseksi, kun verkot ja verkostot vuotavat joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin – nykyisin pääsääntöisesti enemmin.

Media voisi nyt viimeistään lopettaa Supon kuvituskuvana vuosikymmeniä käytetyn kuvan käytön, missä Supon pääovi on tiukasti säpissä. Mitään ei tihku ulkopuolelle.

Nyt Supo kertoo avoimesti millaisia uhkia ja minkä asteisia uhat ovat tällä hetkellä. Supo avaa myös Eduskunnan kyberhyökkäyksen yksityiskohtia ja tekijöitä. Supo on nyt ajantasalla ja ymmärtää, että etätyö ja muu hajautus lisää riskejä. Kun ihmiset tietävät, niin pienetkin poikkeamat tulevat helpommin julki ja auttavat tutkijoita oikeaan suuntaan.

Supo avaa, että kymmenien suomalaisten yksityishenkilöiden ja yritysten verkkolaitteita sekä palvelimia on käytetty kansainvälisissä kybervakoiluoperaatioissa.

Supon mukaan vakoilun takana ovat autoritääristen valtioiden tiedustelupalvelut. Ja nykyisin kun vakoilijoiden läsnäolo on hankaloitunut, niin toiminta on siirtynyt verkkoihin.

Supon tuoreimpien havaintojen mukaan murretuksi joutuvat tyypillisimmin kotireitittimet ja verkkotallennusjärjestelmät. Murrot mahdollistavia tekijöitä ovat oletussalasanojen käyttö ja turvattomat asetukset.

Supo eikä kukaan muukaan viranomainen ei pysty valjastamaan sellaisia voimia, että pystyisi kaikessa hiljaisuudessa, omissa kammioissaan pysymään tilanteen tasalla. Siksi oikealla, ymmärrettävällä avoimuudella saa apuja laajalta rintamalta, kun nykyisenä nettiaikana kaikki tapahtuu maailman laajuisesti sekunneissa.

Kaiken pitää tapahtua ennakoivasti ja jokaista tiedonmurua hyödyntäen.

Tämä on kuultavissa ääniversiona www. finnradio.fm nettiradiossa 28.3.2021 alkaen su, ma ja ke 07.00 ja ti 15.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, viestintää, korona, Supo, STM, Kirsi Varhila. THL

Hallintoalamaiset ovat ymmällään - miksi

Lauantai 29.8.2020 klo 22.25 - Kauko Niemi

Olemme saaneet viime aikoina määräyksiä, suosituksia ja ties mitä, joita hallintoalamaisten pitää noudattaa turhia kyselemättä.

Siinä on todella valtava ero, jos arvovaltaa pönkittämällä ja monen ministerin voimalla päivittäin kerrotaan mitä pitää tehdä. Asenneilmastolla me sanomme ja te teette. Näin synnytetään voimakas hallintoalamaisuutta korostava kulttuuri.

On kokolailla heikkoa kulttuuria, jos kerrotaan mitä pitää tehdä muttei oikeasti ja täsmällisesti kerrota miksi, mihin päätökset faktisesti perustuvat. Miksi vastaukseksi ei riitä, että joku tutkimus jossain sanoo asioiden olen näin. Ja sitten kun ilmestyy toisenlainen tutkimus, ryhdytään puolustautumaan ja osoittamaan, että olimme oikeassa. Avomoisuus ei tässä tapauksessa toteudu oikeusvaltion periaatteiden mukaan.

On tärkeää, että viranomaiset muuttavat näkemyksiään tiedon karttuessa ja näkemysten tarkentuessa. Näin kasvatetaan luottamusta. Samalla pitäisi kuitenkin perustella, miksi näkemys ja ohjeet ovat muuttuneet. Tämä auttaisi hallintoalamaisia ymmärtämään asiantuntijapäätöksentekoon liittyviä epävarmuuksia ja sitoutumaan myös muuttuviin ohjeistuksiin. Näin toteaa hyvin myös Eroon koronasta -sivusto.

Jo paljon ennen koronaa hallintoalamaisuus on toteutunut erityisen korostuneesti Sosiaali- ja terveysministeriössä. Hallinnon alalla on ollut varsinainen kummajainen Valvira. Sen toimiin ei kukaan ole pystynyt puuttumaan, ei edes tarkistamaan toiminnan oikeellisuutta.

Näyttää ilmiselvältä, että Valviran organitaatiossa pätevämpiä ovat lakimiehet kuin terveyden asiantuntijat. Toiminta on hiottu rimaa hipoen muodollisesti lailliseksi.

Elokuun viimeisenä päivänä pistetään piste i:n päälle, kun Valvira antaa ratkaisunsa kuopiolaisen lääkäri Ville Pöntysen asiassa. Pöntysen saamien dokumenttien mukaan kantelua hänen toimistaan ei suinkaan ole tehneet hoitoihin pettyneet asiakkaat, vaan kollegalääkärit. Eikä Pöntynen ole ainoa tapaus missä lääkäreiden sisäsiittoiset oppikiistat toteutuvat. Tätäkin oppikiistaa on käyty noin seitsemän vuotta ja eduskuntaankin on tehty virallisia valituksia liki kymmenen. Kukaan vaan ei saa asiakseen kantaa vastuuta kilpirauhaspotilaiden hyvinvoinnista.

Nyt ratkaisun saavassa tapauksessa on mielenkiintoista sekin, että valitukseen tehneet lääkärit toimivat asiantuntijalääkäreinä omassa valituksessaan päätöstä tehtäessä. Jos nämä kaikki koukerot ovat 100 prosenttisesti totta ja toteutuvat käytännössä, en tunnusta asuvani oikeusvaltiossa.

Korona on varsin selkeästi osoittautunut, että Sosiaali- ja terveysministeriön aiemmat epäilyt todeksi. Hallintoalamaisille ei tarvitse kertoa miksi. Heidän on vain toteltava. Asiathan ovat toki sikäli monimutkaisia, että tällaista mentaliteettia on helppo viljellä niin virallisissa ravinto-ohjeissa, keskivertoisuuteen pyrkivissä käypähoitosuosituksissa kuin korona-maskeissakin. Joskus jopa sanan pääte voi muuttaa merkityssisällön täysin erilaiseksi. Pyritäänkö estämään koronaviruksen leviäminen vai vain sen leviämistä?

THL:n ja STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhilan lausunnot ovat viestinnällisesti luokiteltavissa enemmänkin heidän mielipiteiksi, kuin uskottaviksi tosiasioiksi ilman taustoittavaa, avointa ja rehellistä tietoa – miksi näin toimitaan.

Viimepäivinä sosiaali- ja terveysministeriön hattuun on aseteltu runsaasti uusia sulkia. Helsinki-Vantaan lentoasemalla jaetaan vanhoja ohjeita ja 5000 päivittäisestä matkustajasta testataan sormissa laskettava määrä.

Aluehallintovirastot tekivät viime keskiviikkona ensimmäisen sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ohjauskirjeestä poikkeavan päätöksensä, kun ne jättivät voimaan maanantaina julkaisemansa ohjeet yleisötapahtumien rajoituksista.

Maanantaina julkaistu päätös perustui osittain STM:n ohjauskirjeeseen, johon oli jäänyt virhe. STM:n oli tarkoitus linjata, että yleisötapahtumien rajoitukset koskisivat jatkossakin vain yli 500 hengen tapahtumia. Ohjauskirjeessä luvusta oli kuitenkin jäänyt yksi nolla pois. Kuka tietää tuonkin nollan todellista tarinaa.

Kunhan tästä koronasotkusta selvitään, niin nyt tarvittaisiin sitä todellista nyrkkiä, joka selvittäisi ja tarkistaisi Sosiaali- ja terveysministeriön ja sen alaisuudessa toimivat yksiköt. Avaisi toimintamallit, jotta ne kaikilta osin toteutuisivat oikeusvaltioperiaatteella.

Ja kokonaan kyntämätön pelto on siinä, että muun maailman tapaan ihmisiä hoidettaisiin kokonaisvaltaisesti lääketieteellisillä ja täydentävillä hoidoilla. Eikä puhuttaisi puoskaroinnista.

Toiminta olisi avointa ja ymmärrettävää. Ihan jopa silläkin asteella, että vastattaisiin median kysymyksiin.

 

Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa ma 31.8.2020  alkaen ma, ke ja pe 08.00 ja ti ja to 16.00! (paikallista, Espanjan aikaa)

 

Tässä yksi Ville Pöntysen videoviesti tilanteesta

https://www.youtube.com/watch?v=1UEQIR9ISyk&fbclid=IwAR04APclvGSiGAZ8Gtrnnas7bYhOAJuktv54Zn24rPEcSyOV3ShTlsXwYLQ

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio, Valvira, Ville Pöntynen, STM, Kirsi Varhila, hallintoalamainen, korona, STM,