Vallankumous on vaikeaa, mutta vallan kumous helppoaPerjantai 1.4.2022 klo 16.42 - Kauko Niemi Punaista näyttää uudelle normaalille. Uusi normaali ei ole pelkkä ilmoitusasia, eikä missään tapauksessa tapahdu yhdessä yössä Valta on ihmeellinen asia. Sen varjolla voidaan tehdä suunnattomasti pahaa toisille. Sen varjolla voidaan juonia vaikka mitä, kunnes onneksi nykyaikainen tekniikka ja sen avaamat tiet mahdollistavat tietojen vuotamiset ja paljastumiset. Juuri tällä hetkellä on harvinaisen paljon valtataisteluita suuria ja pieniä. Suurin tietysti Ukrainan tilanne. Siinä Putin yrittää vallankumousta ja jos ihmetellään asiaa tiedonkulun kannalta, niin teetättää suunnatonta ja kallista työtä pitää koko kansa hiljaisena. Muuttaa lakeja, jotta suunsa aukaisseet saadaan tuomittua hiljaiseksi. Lisäksi suuri määrä tekniikan muutoksia tiedon rajoittamiseksi. Miljoonien todellisuudesta tietämättömien venäläisten valheellisten mielikuvien rakentaminen tulee kalliiksi ja vaatii aivan liian paljon viattomien ihmisten henkiä. Lopputulosta ei tiedä kukaan. Suuressa kuvassa sama voi toistua myös Kiinassa, missä valvonta ja sääntely ulottuu jo kaikkialle ja yksilötasoille. Mutta kun siirrytään pienempiin ja kotoisempiin keisseihin, niin niitäkin riittää aivan liiankin kanssa. Yhdessä yössä syntyy muka uusi normaali. No tuskin ruokateollisuudessakin kestää vuosia ennen kuin tiedämme varmasti kuinka ihmiskehot reagoivat uusiin, teollisesti prosessoituihin ruoka-aineisiin ja niissä käytettäviin lisäaineisiin. No sitten urheilu ei olekaan ollut reilua ja rehtiä niin kuin on annettu ymmärtää. Jos Jan Vapaavuori olisi nyt reilu ja rehti mies, niin hän siirtyisi syrjään Olympiakomitean puheenjohtajuudesta. Jos asioita hoidetaan Vapaavuoren johdolla vuosikymmenten takaisella äijämeiningillä pienessä suljetussa piirissä nurkan takana ja sen jälkeen hyssytellen kaverin hyväksi. Jos Vapaavuori oikeasti kuvitteli, etteivätkö tuollaiset asia missään vaiheessa vuotaisi julkisuuteen, niin näinhän saattoi käydä viimeksi Kekkosen aikana vuosikymmeniä sitten. Ei enää nykyaikana. Urheilun sponsorisotkuille ja hyvä veli -kerhoille on saatava loppu. Lopun hyvä aloitus on Vapaavuoren siirtäminen syrjään. Vapaavuori itse ei ole kokenut, että hänen omaa luottamusta olisi suoraan kyseenalaistettu. Viime viikolla Opetus- ja kulttuuriministeriö pyysi Olympiakomitealta selvityksen, miten epäasialliseen käyttäytymiseen on puututtu. Ministeriö ei ota kantaa itse Mika Lehtimäen tapaukseen. Selvitys tulee toimittaa 13.4.2022 mennessä.
Entäs millaista peliä on pelattu alkoholin etämyynnin kanssa peräti 16 vuotta. Poliittista ja viranomaispeliä. Ei kestä päivänvaloa muutaman virkamiehen kekseliäisyys ja sen jälkeen politiikkojen omalaatuinen suojelu. Iltalehti on uutisoinut viime päivinä, miten väitetty alkoholin etämyyntikielto tupsahti Suomeen muutaman virkamiehen keksintönä ja miten kyseenalaisin keinoin viranomaiset ovat ylläpitäneet kiistanalaista tulkintaa. Lupa- ja valvontavirasto Valviran edeltäjän STTV:n ylitarkastaja Rainer Pätsi ehti jo julistautua syylliseksi etämyyntikiellolle. Hänen jälkeensä erityisesti sosiaali- ja terveysministeriön (STM) hallitusneuvos Ismo Tuominen on julistanut julkisuudessa ja eduskunnalle virkavastuulla etämyyntikieltoa sekä pelotellut etämyyjiä rikostutkinnoilla. Iltalehden mukaan keskeisessä roolissa etämyynnin oikeustilan epäselvyyden takana on Annika Saarikko. Hän väitti perhe- ja peruspalveluministerinä viime kaudella, että korkeimman oikeuden Visnapuu-tuomion mukaan “kaikkien alkoholijuomien rajat ylittävä etämyynti on jo eduskunnan juuri hyväksymän uuden alkoholilain mukaan kiellettyä.” Nyt Saarikko ei anna haastatteluja medialle. Asia on nyt noussut julkisuuteen ja melko varmana lopputulemana totuus paljastuu aikanaan, kun vuotajia alkaa astua julkisuuteen ja oikeaa tietoa tihkuu tietoisuuteen. Suomessakin siirrytään EU:n mukaiseen alkoholijuomien etämyyntiin hapuilevien ja keksittyjen lakitulkintojen jälkeen.
Tuo etämyyntikielto johdattelikin jo Valviran ovelle, jonka toimintatapaa on voinut ihmetellä jo vuosia. Valvira painottaa, ettei se aloita oma-aloitteisesti selvityksiä, vaan silloin kun Valviralle tehdään kantelu. Mutta kuinka helppoa onkaan löytää sisäpiiristä asiantunteva kantelija ja saada taas selvitysruletti pyörimään. Viimeistäänkin Lääkäriliitto ”suostuu” kantelijaksi. Kaiken huippu on vuosia kestänyt oppikiista kilpirauhashoidosta. Tuorein päätös tuli helmikuussa, jolloin kuopiolainen lääkäri Ville Pöntynen hävisi hallinto-oikeudessa, eikä saanut lääkärinoikeuksiaan takaisin. Yksikään potilas ei ole koskaan valittanut Pöntyseltä saamastaan hoidosta, vaan valittajat ovat Valviran sisäpiiriläisiä. Oikeuskäsittelykin oli vähintään kummallinen. Valviran johtaja Tarja Holi on osallistunut asian käsittelyyn esteellisenä. Pöntyselle ei näytetty käsittelyn pohjana olevia asiakirjoja ja käsittelyssä käytetään Valviran sisäisiä asiantuntijoita. Avoimuudesta tuskin voidaan puhua. Valvira on organisaatio, jonka toimintatavat pitäisi pikaisesti ottaa puolueettomaan käsittelyyn, ennen kuin koko luottamus valuu viemäriin. Tämä on kuultavissa ääniversiona www.finnradio.fm nettiradiossa 4.4.2022 alkaen ma ja ke 07.00 ja 14:00 Suomen aikaan
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Finnradio.fm, Ville Pöntynen, Valvira, Tarja Holi, kilpirauhashoito, Alkoholin etämyynti, Iltalehti, Annika Saarikko, Rainer Pätsi, Ismo Tuominen, Jan Vapaavuori, Vladimir Putin, Ukraina, vallankumous, valta |